Väitös: Humanitaarinen arkkitehtuuri luo turvaa ja suojaa köyhyyden ja kriisien keskelle

Humanitaarisen arkkitehtuurin Interplay of cultures -kurssi vei arkkitehdiksi opiskelevan Saija Hollménin 1990-luvulla kenttämatkalle Länsi-Afrikan Senegaliin. Teknillisen korkeakoulun kurssityönä hän suunnitteli naistenkeskuksen yhdessä opiskelijatovereidensa Jenni Reuterin ja Helena Sandmanin kanssa.

”Sillä matkalla olen edelleen”, kertoo Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun varadekaani Saija Hollmén. Hän väittelee tohtoriksi arkkitehtuuri-, maisema- ja kaupunkitutkimuksen alalta perjantaina joulukuun 4. päivänä.

Naistenkeskus ei jäänyt harjoitustyöksi. Hollmén, Reuter ja Sandman hakivat hankkeelle rahoitusta, jonka turvin keskus valmistui Rufisquen kaupunkiin vuonna 2001. Se on oiva esimerkki humanitaarisesta arkkitehtuurista, jossa viedään voittoa tavoittelematonta arkkitehtuuriosaamista köyhyydestä kärsiviin maihin ja kriisialueille.

Sama kolmikko pitää nykyisin yllä omaa arkkitehtitoimistoa sekä perustamaansa Ukumbi-kansalaisjärjestöä. Kolmikon matkapäiväkirjoihin perustuvassa väitöstutkimuksessa Hollmén esittää viisi köyhien yhteisöjen kanssa suunniteltua ja toteutettua arkkitehtuuriprojektia Afrikassa.

Tutkimuksen tavoitteena on kehittää monialaiselle arkkitehtikoulutukselle pedagogisia käytäntöjä, joiden avulla voidaan vastata globaaleihin humanitaarisiin haasteisiin erilaisissa kulttuuriympäristöissä.

Kun vähästä tehdään enemmän

Aalto-yliopiston humanitaarisen arkkitehtuurin työelämäprofessorina Saija Hollmén vastaa tänään kurssikokonaisuudesta, jonka myötä opiskelijat pääsevät tutustumaan kehittyvien maiden olosuhteisiin.

”Kriisialueille ei voi mennä harjoittelemaan. Jotta kriisiaikana osataan toimia, tarvitaan pitkäjänteistä työtä. Aallon humanitaarisen arkkitehtuurin kurssikokonaisuus tähtää siihen, että opimme paremmin ymmärtämään, mitä akuutin hädän keskellä pitää tehdä.”

Nyt ei olla vau-arkkitehtuurin äärellä.

”Kenttämatkalle lähdettäessä kehotan opiskelijoita jättämään oman egonsa kotiin. Arkkitehtien tietynlainen helmasynti on taiteilijuus ja soolona luominen. Humanitaarinen arkkitehtuuri vaatii monialaista tiimityötä, jossa vähästä tehdään enemmän.”

Tähän päästään, kun rakennusten suunnittelu sopeutetaan paikalliseen ympäristöön ja kulttuuriin. Siihen tarvitaan paikallisten ihmisten ja yhteisöjen kuuntelemista sekä tiivistä yhteistyötä alueellisten järjestöjen ja yliopistojen kanssa. Kaikki lähtee erilaisten kulttuurien ja arvojen ymmärtämisestä, ihmisten tasa-arvoisesta kohtaamisesta.

”Tavoitteena on juurruttaa hyviä ja laadukkaita ratkaisuja yhteisöihin, jossa resurssit ovat vähäisiä. Tämä onnistuu vain osallistamisen ja paikallisen omistamisen kautta.”

Auton vanteita ja lasipulloja

Uuden rakentamista tarvitaan yhä enemmän, kun ilmastonmuutos ja muut kriisit ajavat ihmisiä liikkeelle ja pois kodeistaan. On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä maailmassa on jopa miljardi ilmastopakolaista.

Kehitettyjen ratkaisujen ja rakennushankkeiden tulee olla kestäviä sekä ympäristön että kulttuurin näkökulmasta. Kierrätysmateriaaleilla on monissa hankkeissa iso rooli.

”Esimerkiksi Senegalin naistenkeskuksessa auton vanteista saatiin ilmanvaihtoventtiileitä ja pullonpohjista valmistettiin lasitiiliä. Kierrätettyjä ja paikallisia materiaaleja hyödynnettiin myös Egyptissä, Kairon roskienkerääjäyhteisölle suunnitellussa oppimiskeskuksessa, jonka toteutus jäi valitettavasti kesken vuoden 2011 arabikevään vuoksi.”

Väitöstutkimus esittää edellä mainittujen kohteiden lisäksi kolme humanitaarisen arkkitehtuurin kohdetta Tansaniassa: Moshin kaupunkiin suunnitellun orpokodin, Moshiin rakennetun naisten turvatalon sekä Iringan maaseutualueelle koulun viereen rakennetun tyttöjen asuntolan.

Paljon on vielä tehtävää

Väitöstyön valmistuminen on Hollménille iso henkilökohtainen virstanpylväs, jota on edeltänyt pitkä työ humanitaarisen arkkitehtuurin parissa. Hollmén ei mieti kahta kertaa, kun häneltä kysyy, mitä vuodet ovat hänelle itselleen opettaneet:

”On ollut rikkaus huomata, että ihmiset ovat loppupeleissä hyvin samanlaisia.”

Intohimo paremman maailman rakentamiseen arkkitehtuurin keinoin vie Hollménia eteenpäin jatkossakin.

”Työelämäprofessorina tavoitteenani on vahvistaa paikallista osaamista kehittyvissä maissa monialaisen yliopistoyhteistyön avulla. Isoissa infrarakentamisen hankkeissa käy monesti niin, että ulkopuolelta tulevat konsultit ja tekijät poistuvat paikalta, kun hanke on valmis. Samalla lähtee osaaminen.”

Hollmén haluaa olla mukana luomassa tapoja ja ohjelmaa, joiden avulla paikallista kapasiteettia saadaan vahvistettua yhteistyöhankkeiden aikana.

”Kehittyvien maiden paikallisen ja oman osaamisen vahvistaminen on avain yhteiskunnalliseen kehittymiseen. Koulutus on tähän iso väylä. Sen äärellä olemme Aallossa.”

Hollmén patistaa yliopistoja ottamaan yhä isompaa roolia globaalien kriisien ratkaisemisessa. Hän peräänkuuluttaa joustavuutta yliopistojen byrokratiaan ja toimintatapoihin, jotta monialainen yhteistyö sekä yliopiston sisällä että ulospäin kasvaisi.

”Eri alojen välisen yhteistyön tulisi vahvistua entisestään myös Aallossa. Yritystä tähän on, mutta paljon on vielä tehtävää. Meidän pitää pystyä reagoimaan asioihin notkeasti ja tekemään sitä yhdessä.”

Teksti: Marjukka Puolakka.