Vanhalla Nokian puhelimella kuvattu suomalaiselokuva saa maailmanensi-iltansa Rotterdamin elokuvajuhlilla
![Stilli_elokuvasta_ Kukaan ei katso sinua silmiin](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_567w_354h_n/public/2022-01/Stilli_elokuvasta1.jpg?h=fca1370b&itok=bU2-llpB)
Kymmenen vuotta sitten Jesse Jalonen osti Nokian kamerapuhelimen, jolla otettujen kuvien rosoinen laatu jäi hänen mieleensä. ”Tuskin olisin silloin uskonut, että kuvaan sillä vielä pitkän elokuvan”, Jalonen naurahtaa.
Rotterdamin elokuvajuhlat lukeutuvat Suomen elokuvasäätiön mukaan Euroopan tärkeimpiin elokuvatapahtumiin. Tänä vuonna sen ohjelmistossa on ainoana suomalaiselokuvana Jesse Jalosen esikoisohjaus Kukaan ei katso sinua silmiin. 65-minuuttinen elokuva kertoo keskuudessamme elävistä näkymättömistä ihmisistä, jotka voi havaita ainoastaan kameran välityksellä.
Elokuvassa seurataan yksinhuoltajaisä Tuomasta, joka joutuu ongelmiin lastensuojelun kanssa näkymättömyytensä vuoksi. Toinen päähenkilö Ninni tapaa internetrakkaansa ensimmäisen kerran tosielämässä, mutta silloinkin heidän välillään on kamera.
Jalonen päätti kuvata elokuvan vanhalla nokialaisella sen kaitafilmikuvaa muistuttavan jäljen ja kätevän koon vuoksi. "Kännykkä kulki taskussani kaikkialle. Kuvasin elokuvan materiaalia hiljalleen neljän vuoden ajan", Jalonen kertoo.
![Stilli_elokuvasta_ Kukaan ei katso sinua silmiin](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/o_914w_ah_n_nu/public/2022-01/Stilli_elokuvasta1.jpg?itok=Ajb1F4WU)
Elokuva yhdistelee dokumenttielokuvaa ja fiktiota. Rotterdamin elokuvafestivaali luonnehtii sitä "herkäksi tarinaksi perustavanlaatuisesta yksinäisyydestä ja yhteyden tuomasta lohdutuksesta".
Elokuvan on tuottanut Ella Ruohonen Aalto-yliopiston Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksella yhteistyössä Fossi Filmsin kanssa. Se on Jalosen lopputyö elokuvaohjauksen pääaineesta Aalto-yliopistossa.
Rotterdamin kansainväliset elokuvajuhlat järjestetään 51. kerran 26.1.-6.2. Tapahtuma on alan tärkeimpiä, ja se tunnetaan erityisesti riippumattomaan ja kokeelliseen elokuvaan keskittyvästä ohjelmistostaan. Kukaan ei katso sinua silmiin on esillä festivaalin lyhyiden ja keskimittaisten elokuvien sarjassa. Elokuvan Suomen ensi-ilta ei ole vielä tiedossa.
Lisätiedot:
Jesse Jalonen, ohjaaja: [email protected], +358 40 7036384
Juho Fossi, yhteistuottaja (Fossi Films): [email protected], +358 40 7225215
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![bakteereja ohjataan magneettikentän avulla](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/bakteerit.png?h=9eadbaff&itok=i5Vm1LSf)
Fyysikot saivat bakteerit uimaan lähes täydellisissä riveissä
Bakteerien ohjaaminen onnistui magneettikentän avulla. Löytö auttaa ymmärtämään bakteeripopulaatioiden käyttäytymistä ja voi jatkossa auttaa esimerkiksi kehittämään uuden sukupolven materiaaleja, joista kaavaillaan apua muun muassa lääkkeiden kohdennettuun kuljettamiseen kehon sisällä.![2020 rajanylitykset pohjoismaissa](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/illustration_2.png?h=3dc4be93&itok=Rag-cQH7)
Tutkijat loivat ainutlaatuisen ennustemallin kuvaamaan pandemian leviämistä maiden rajojen yli
Pohjoismainen yhteishanke pureutui koronaviruksen leviämiseen vuonna 2020. Tutkimuksen avulla voidaan jatkossa ennakoida paremmin, milloin ja mitkä matkustusrajoitukset ovat pandemiaolosuhteissa tarkoituksenmukaisia.Unite! Research Week 14.-18.lokakuussa, Grenoble-Autrans
Verkostoitumistapahtuma tohtoriopiskelijoille Unite!-verkoston yliopistoista.![Kaupunkitutkija Johanna Lilius](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Johanna_Lilius_henkilokuva.jpeg?h=f24ef7dd&itok=1wRdIrVv)