Verhottua valtaa paljastamassa – kolme tutkijaa kertoo, miten he tuovat näkyviin piilevää vallankäyttöä
Eroon egoista ja ennakko-oletuksista
Taiteilija ja tutkija Einat Amir on isojen aiheiden äärellä. Hän paneutuu väitöskirjassaan siihen, miten ihmisten välisellä yhteistyöllä voitaisiin aidosti muuttaa maailmaa.
Taidetta ja neurotiedettä yhdistävässä tutkimuksessaan Amir tarkastelee, miten vuorovaikutukseen liittyviä näkymättömiä asetelmia on mahdollista avata. Yksi keino on luopua omista ennakko-oletuksista, statuksista ja egoista.
”Valta-asetelmien ja vallan dynamiikan purkamisessa olennaista on kohdata toinen ilman ennakkoluuloja ja avoimin mielin: kuunnella aidosti, mitä toisella on sanottavaa ja pyrkiä ymmärtämään, kuka hän on ja mistä tulee. Samalla tulee itse olla antelias, eli jakaa tietoa, jakaa näkemyksiä. Ja onnistua luomaan yhteinen kieli.”
Einat Amir on jo aiemmin ruotinut taiteessaan ihmisten välisen vallan dynamiikkaa. Hän mainitsee esimerkkinä Chicagossa vuonna 2018 järjestetyn tieteellisen kokeen ja taideperformanssin yhdistelmän empatiaa tutkineen sosiaalipsykologi Yossi Hassonin kanssa.
Kokeessa oli 108 osallistujaa, jotka asetettiin maahantulohaastattelun kaltaiseen tilanteeseen. Heidät haastettiin käsittelemään omia ennakko-oletuksiaan toisten ihmisten kohtaamisessa – osin myös kysymyksenasettelua manipuloimalla: heille annettiin joko rajallinen tai rajaton määrä ihmisiä, joita kohtaan tuntea empatiaa.
Haastattelun teki mustaihoinen naisnäyttelijä, ja osa kysymyksistä oli humoristisia, kuten Elvis Presleyn kuuluisaan lauluun viittaava ”Ootko yksin sä nyt?”. Osallistujan vastauksista riippui, mihin suuntaan tilanne eteni, ja välillä näyttelijä saattoi vaikkapa puhjeta lauluun. Empatiaa kartoitettiin kuitenkin todellisilla syyrialaispakolaisten tarinoilla ja niihin liittyvillä kysymyksillä.
”Oletamme usein, että kyky empatiaan on jotenkin rajallista. Performanssissa leikittelimme sillä ajatuksella ja kokeilimme, voimmeko saada koehenkilöt tuntemaan enemmän empatiaa niitä kohtaan, jotka ovat heidän oman sosiaalisen ryhmänsä ulkopuolella. Oli hämmästyttävää, miten näitä ennakkokäsityksiä haastamalla sekä muotoilemalla asioita toisin kyettiin kasvattamaan tuota empatian piiriin pääsevien joukkoa myös niihin ’toisena’ pidettäviin.”
Juuri nyt Amir viimeistelee taiteen ja neurotieteen yhdistävää väitöskirjaansa taidekasvatuksen professori Helena Sederholmin sekä kognitiivisen neurotieteen professori Mikko Samsin ohjauksessa. Amir ei silti kutsu itseään tieteilijäksi, vaan ”tiedeintoilijaksi”. Hän on kuitenkin jo vuosia työskennellyt osana eri tiedeyhteisöjä ja on usein ollut ainoa, jolla on taiteilijan tausta. Amirille asema ”toisena” on avannut tulokulmia näkymättömien valtarakenteiden purkamiseen.
”’Toisena’ voi helposti joutua ylenkatsotuksi tai sivuutetuksi. On paljon stereotypioita ja olettamuksia siitä, mitä on olla taiteilija tai tieteilijä. Niiden sijaan voitaisiin vain hoksata, että on kaksi omilla, erilaisilla tavoillaan luovaa ihmistä, joiden luovuuden yhdistämällä saavutettaisiin aitoa vaikutusta yhteiskuntaan ja ympäristöön.”
Aidossa yhteistyössä eivät Amirin mukaan kohtaa statukset tai tieteenalat vaan ihmiset.
”Ja olennaista on luottamus, se on kaikkien hyvien suhteiden perusta.”
Kuka: performanssitaiteilija, väitöskirjatutkija, Perustieteiden korkeakoulu sekä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Käännekohta: ”Vuonna 2015 otin yhteyttä Jerusalemin heprealaiseen yliopistoon, jonka sosiaalipsykologian laboratoriossa tutkitaan eri ryhmien sisäisiä ja välisiä konflikteja, ja kerroin halustani ymmärtää vallan dynamiikkaa paremmin. Professori Eran Halperin otti minut avosylin vastaan, ja työskentelin laboratoriossa useita vuosia ainoana taiteilijana tieteilijöiden joukossa.”
Juuri nyt: ”Työstän viimeistä väitöskirja-artikkeliani, ’A new generation of art-science collaboration’, joka tarkastelee, miten tieteentekijät ja taiteilijat voivat aiempaa paremmalla yhteistyöllä saada aikaan muutoksen niin yhteiskunnassa kuin ympäristössäkin.”
Enemmän empatiaa eläinten kautta
Kun elää ihmisenä ihmiskeskeisessä maailmassa, tiedostaa harvoin sen tosiseikan, että eläimet vaikuttavat meihin, työskentelevät meille ja meidän kanssamme lukuisissa eri rooleissa.
Apulaisprofessori Astrid Huopalainen tekee tutkimuksessaan näkyväksi sitä, miten ihmisten ja eläinten vuorovaikutukseen liittyy aina joko tietoista tai tiedostamatonta vallankäyttöä.
Niinkin arkipäiväinen ja herttainen tilanne kuin koiran ulkoilutus kertoo eriarvoisesta valta-asemasta ihmisen ja eläimen välillä – asia, jonka Huopalainen tunnistaa myös arjessaan. Ihmisellä on esimerkiksi valta päättää milloin ja miten pitkään kotieläintä ulkoilutetaan.
”Kun ulkoilutan labradorinnoutajiani Sagaa ja Selmaa aamuisin, yritän kiinnittää huomiota siihen, miten he kokevat maailman: pysähtyvät, aistivat, haistavat. Samalla se saa minutkin pysähtymään, aktivoimaan aistini eri tavalla ja pohtimaan näitä valta-asetelmia myös koirani näkökulmasta”, Huopalainen sanoo.
Hän muistuttaa, että sadat miljoonat ihmiset työskentelevät päivittäin paitsi eläinten parissa, myös yhdessä niiden kanssa. Ihmisen ja eläimen vuorovaikutuksen taloudelliset vaikutukset ovat maailmanlaajuisesti suuremmat kuin monen maan bruttokansantuote. Ja silti, eläinten moninaiset roolit, hyvinvointi ja toimijuus ovat paitsi Huopalaisen omalla alalla organisaatiotutkimuksessa, myös koko ympäröivässä yhteiskunnassa jääneet pimentoon. Ihmisten ja eläinten välisiä valta-asetelmia ei juuri tiedosteta.
Suhtaudumme jopa paradoksaalisesti eri eläimiin, Huopalainen sanoo. Isot nisäkkäät saavat helposti osakseen ihailua ja kiinnostusta, toisaalta on paljon pieniä eläimiä, joita tuskin edes huomaamme.
Meillä on lemmikkimme, joiden kanssa jaamme kotimme, ja on tuotantoeläimiä, joiden olemassaoloa ei edes haluta ajatella. On poliisi- ja tullikoiria, jotka tuovat ihmisille turvaa, mutta niitäkin saatetaan kohdella väkivaltaisesti. On myös eläimiä, joita pelkäämme ja välttelemme, kuten hyönteiset tai käärmeet. Näiden kaikkien toimijuuden tunnistaminen on Huopalaisen mukaan olennaista etenkin siksi, että elämme kriisien maailmassa.
”Meillä on ilmastokriisi, luontokatokriisi ja lukuisia muita ihmisen aiheuttamia kriisejä, kuten pandemioita. Meidän pitää tunnustaa, että olemme ihan itse aiheuttaneet nämä ongelmat, kun olemme nostaneet itsemme valtapyramidin huipulle riistämällä ja hyväksikäyttämällä luontoa ja eläimiä.”
Huopalainen kokee, että ihmiskunnan ja koko planeetan selviäminen riippuu näiden näkymättömissä olevien ’toisten’ toimijuuden tunnistamisesta, ja eläinten eettisestä kohtelusta, oli kyse sitten söpöistä pörröisistä lemmikeistä tai tuotantoeläimistä.
”Valtarakenteita purkamalla voimme yksilöinä ja kuluttajina paremmin toimia monilajisen planeetan ja kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Asioiden tiedostaminen lisää empatiaa myös ihmisten välillä.”
Kuka: apulaisprofessori, Kauppakorkeakoulu sekä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Käännekohta: ”Aloitin tammikuussa kiehtovassa luovuuden johtamisen roolissa, joka on jaettu johtamisen sekä taiteen ja median laitosten kesken. Uskon, että täällä syntyy erityisen kiinnostavaa monialaista tutkimusta.”
Juuri nyt: ”Johdan Suomen Akatemian rahoituksen saanutta monitieteistä PAWWS-hanketta, jossa työskentelemme yhdessä organisaatiotutkijoiden, eläinlääketieteilijöiden ja sosiaali- ja terveystieteilijöiden kanssa. Tutkimme ihmisten ja eläinten välisiä, monilajisia kohtaamisia ja työsuhteita organisaatioissa, esimerkiksi miten työkoira (kuten avustaja-, kipu-, terapia-, palvelu- tai syöpäkoira) vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin työpaikoilla tai organisaatioissa.”
Algoritmienkin taustalla on ihminen
Tietotekniikasta tohtoriksi väitellyt Matti Nelimarkka on taustaltaan myös politiikan tutkija.
Häntä kiinnostaa erityisesti ihmisen ja koneen, eli politiikan ja teknologian välinen suhde, sekä algoritmien kautta tapahtuva näkymätön vallankäyttö. Aiheesta on Nelimarkan mielestä jäänyt joitain puolia vielä pimentoon.
”Ihmisen ja tietokoneen välisen vuorovaikutuksen tutkimuksesta puuttuu usein asioita, jotka politiikan tutkijalle ovat itsestäänselviä, kuten päätöksentekoon ja demokratiaan liittyviä näkökulmia.”
Myöskään termi algoritmi ei ole Nelimarkalle mieleen.
”Itse tykkään puhua ’algoritmisesta järjestelmästä’, jolloin ihmisten ja organisaatioiden rooli vallankäyttäjinä algoritmin taustalla saa paremmin huomiota.”
Algoritmi tai algoritminen järjestelmä ei synny tyhjästä, vaan sen taustalla on aina ihminen – todennäköisesti useammallakin eri tasolla. Koodarin, tilaajan tai asiakkaan halut, toiveet ja vaatimukset voivat olla monen toimijan takaa peräisin.
”Korostan sitä, että ohjelmistokoodi ei ole neutraalia, siellä on aina tehty jollain tasolla arvovalintoja.”
Kenen tietoinen tai tiedostamaton mielipide algoritmisessa järjestelmässä sitten kuuluu, käyttääkö valtaa ihminen vai kone?
Nelimarkka toteaa, että teknologia on aina ihmisten tuottamaa, eikä teknologia itsessään tee mitään muuta kuin on olemassa. Tämä pätee myös tekoälyn aikakaudella – ja etenkin tekoälyn aikakaudella.
”Esimerkiksi OpenAI-ohjelmiston kehityksessä käytetään paljon aikaa poliittisesti epäsopivan sisällön poistamiseen. Tällöin teknologiaa muovataan sosiaalisesti sopimaan paremmin yhteen poliittisen todellisuuden kanssa. Tekoälyssäkin ihminen lopulta päättää, kuinka paljon autonomiaa sillä on eri tilanteissa, ja miten se toimii vuorovaikutuksessa muun järjestelmän kanssa.”
Nelimarkan mukaan algoritmien näkymätön valta ei ole pelkästään paha asia.
”En sano, että teknologia on neutraalia, mutta haluaisin sanoa, että se sama teknologia, joka on toisaalta tosi paha, tekee myös hyvää.”
Hän viittaa esimerkiksi Facebookin mahdollisuuksiin: samalla tavalla kuin ääriliikkeiden edustajat löytävät sieltä toisiaan, myös harvinaista sairautta poteva pystyy löytämään vertaistuekseen ne muutamat muut samasta sairaudesta kärsivät.
Nelimarkka muistuttaa, että moni yhteiskunnallinen asia on saattanut olla huonosti jo satoja tai tuhansiakin vuosia, mutta voi nousta digitalisaation kautta uudelleen esiin, ja siihen saatetaan reagoida aivan uudella tavalla.
”Nykyisessä algoritmeja käsittelevässä keskustelussa minua huvittaa se, että ollaan hirveän huolissaan esimerkiksi päätöksenteon epätasa-arvoisuudesta. Ihmisethän ovat kautta aikojen tehneet kehnoja päätöksiä kaikkialla. Ja niitä tehdään edelleen, mutta jotenkin se on muka eri juttu, kun on tekoäly mukana.”
Ja samaan aikaan, kun algoritmisella järjestelmällä on yhä suurempi valta elämäämme, on ihminen kuitenkin oppinut myös kiertämään järjestelmää.
Kuka: tutkija, Helsingin yliopisto ja Perustieteiden korkeakoulu
Käännekohta: ”Varsinkin opiskeluaikana mietin pitkään, mihin asemoituisin politiikan tutkimuksen ja koodauksen välillä. Täällä olin ollut se yksi yhteiskuntatieteilijä, joka koodaa, mutta kun olin Yhdysvalloissa Berkeleyn yliopistossa, siellä oli useampia koodaavia yhteiskuntatieteilijöitä. Silloin hoksasin, että tämä on todella tärkeää, koska nämä yhdistämällä voi tehdä asioita, jotka muuten olisivat vaikeita ja jäisivät ehkä pimentoon.”
Juuri nyt: ”Yritämme tutkimushankkeessamme tuoda esiin sitä, miten ohjelmistosuunnittelijoiden ja -insinöörien ideologiat näkyvät digitaalisten välineiden suunnittelussa ja tuotannossa. Aiheesta on syntymässä artikkeli ja todennäköisesti myös kirja.”
Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 33 syyskuussa 2023.
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
Modernin arkkitehtuurin tutkimukseen merkittävä apuraha Koneen säätiöltä – Laura Bergerin hanke rinnastaa rakennuskadon luontokatoon
Aalto-yliopiston postdoc-tutkija Laura Berger ja hänen työryhmänsä ovat saaneet Koneen säätiön 541 400 euron apurahan hankkeen tutkimiseen, joka tarkastelee rakennuskadon vaikutuksia yhteiskunnalle ja ympäristölle.
Professori Matti Rossille tiimeineen arvostettu AIS Impact Award 2024
Tiimi voitti palkinnon teknologisesta ja yrittäjyyteen liittyvästä vaikuttavuudesta
Tutkijoiden tavoitteena on korjata kvanttivirheet huoneenlämmön sijaan superkylmässä lämpötilassa
Kvanttitietokoneiden kehityksessä yksi suurimmista haasteista on se, että kvanttibitit eli kubitit ovat liian epätarkkoja. Tarvitaan siis tehokkaampaa kvanttivirheen korjausta, jotta kvanttitietokoneita voidaan tulevaisuudessa ottaa laajemmin käyttöön. Professori Mikko Möttösellä on kvanttikorjaukseen uudenlainen ratkaisuehdotus, ja sen kehittämiseksi hän on saanut kolmevuotisen apurahan Jane ja Aatos Erkon säätiöltä.