Avoimet työpaikat

Tutkijatohtori orgaanisten radikaalipohjaisten puolijohteiden kehittämiseen

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 14 000 opiskelijaa ja yli 4500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä. Monimuotoisuus on osa meitä, ja teemme jatkuvaa työtä yhteisömme monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi. Siksi kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta liittymään yhteisöömme.

Kemian tekniikan korkeakoulu on yksi Aalto-yliopiston kuudesta korkeakoulusta. Se yhdistää luonnontieteet ja tekniikan ainutlaatuisella tavalla.

Haemme nyt Aalto-yliopiston Kemian ja materiaalitieteen laitokselle:

Tutkijatohtoria orgaanisten radikaalipohjaisten puolijohteiden kehittämiseen

Suomen Akatemian rahoittamaan Organic Radicals as Electrochemical and Photochemical Energy Materials (RADICHEM2) projektiin, jota vetää tohtori Petri Murto. Tämän projekti toteutetaan yhteistyössä Professori Jaana Vapaavuoren vetämän Multifunctional Materials Design tutkimusryhmän kanssa.

RADICHEM2 keskittyy orgaanisten puolijohteiden kehittämiseen ja niiden magneettisten, elektronisten ja optisten ominaisuuksien hyödyntämiseen optoelektroniikassa. Tämä kattaa valon säteilyn ja aurinkoenergian talteenoton, sähkön johtamisen ja varastoinnin sekä spin-muistin. Projekti keskittyy erityisesti orgaanisiin radikaaleihin, jotka sisältävät parittoman elektronin. Radikaalien liittäminen konjugoituihin molekyyleihin mahdollistaa spin-spin ja spin-optisten vuorovaikutusten hallinnan atomitasolla synteettisen kemian keinoin. RADICHEM2-projekti yhdistää synteettisen ja laskennallisen kemian työkalut sekä lukuisat materiaalien karakterisointimenetelmät. Tämä monitieteellinen tutkimus sisältää tiivistä yhteistyötä muiden tutkimusryhmien kanssa niin talon sisällä kuin ulkopuolellakin. Radikaalimateriaalien synteettinen kehitys voi avata täysin uusia mahdollisuuksia lukuisissa käyttökohteissa, joita tavanomaisilla puolijohteilla ei ole mahdollista saavuttaa.

Oletko motivoitunut ja haluat tehdä rajoja rikkovaa tutkimusta orgaanisten puolijohteiden parissa? Lue lisää alta ja liity joukkoomme!

Tehtävä ja tavoitteet

Tämä tehtävä pitää sisällään orgaanisten puolijohteiden suunnittelua ja synteesiä, kemiallista karakterisointia, sähkökemiaa ja optista spektroskopiaa. Tehtävässä on hyvät mahdollisuudet kehittää omia ideoita ja viedä niitä eteenpäin osana itsenäistä tutkimustyötä. Lisäksi on mahdollisuus opiskelijoiden ohjaukseen.

Odotamme sinulta

Hakijalta odotamme tohtorin tutkintoa (myönnetty korkeintaan 5 vuotta ennen hakemuksen määräaikaa) orgaanisesta kemiasta, polymeerikemiasta, materiaalitieteestä tai vastaavalta alalta. Kokemus konjugoitujen molekyylien ja/tai polymeerien monivaiheisesta synteesistä sekä kemiallisista karakterisointitekniikoista kuten NMR-spektroskopiasta, kaasu/nestekromatografiasta ja massaspektroskopiasta ovat tarpeen. Lisäksi arvostamme kokemusta molekyylimallinnuksesta, sähkökemiasta, optisesta spektroskopiasta, EPR-spektroskopiasta tai muista relevanteista menetelmistä. Hyvä yleistuntemus optoelektroniikan sovelluksista ja niihin liittyvistä fotofysiikan ja sähkökemian ilmiöistä on hyödyksi tässä tehtävässä.

Etsimme hakijaa, jolla on vahva tieteellinen pohja julkaisuhistorian, tutkimusrahoituksen ja muiden ammatillisten saavutusten kautta. Hakijalla tulisi myös olla hyvät viestintätaidot ja kokemusta tutkimustulosten levittämisestä. Tehtävässä vaaditaan hyvää suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa. Menestyäksesi tässä tehtävässä olet valmis haastamaan itsesi ja nautit tieteellisestä oppimisprosessista, näin ollen myötävaikuttaen positiiviseen työilmapiiriin Aalto-yliopistossa.

Tarjoamme

Työsopimus on kokopäiväinen määräaikainen työsuhde kahdeksi vuodeksi. Tutkijatohtorin aloituspalkka on noin 3 960 €/kk.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä dynaamisessa maailmanluokan tutkijoiden ja ammattilaisten yhteisössä, jossa opiskelijat ovat tarkasti valittuja ja erittäin motivoituneita. Tämä johtaa siihen, että Aallossa on poikkeuksellisen vuorovaikutteinen ja älyllisesti haastava ilmapiiri. Pääkampuksemme sijaitsee Espoossa.

Kiinnostuitko?

Jos kiinnostuit tehtävästä, lähetä hakemuksesi viimeistään 31.01.2025 sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta (”Hae”-linkki).

Huomaa: jos olet Aallon sisäinen hakija, haethan sisäistä hakukanavaa käyttäen kirjautumalla ensin Workday-järjestelmään (Workday -> Internal Jobs).

Hakeaksesi paikkaa liitä seuraavat hakemusmateriaalit englanniksi PDF-muodossa (kunkin asiakirjan enimmäiskoko on 5 MB ja dokumenttien enimmäismäärä on 5):

  • Motivaatiokirje (korkeintaan 2 sivua)

  • Ansioluettelo sisältäen koulutus- ja työhistorian sekä listauksen julkaisuista ja muusta tieteellisestä toiminnasta

  • Vähintään 2 mahdollisen suosittelijan yhteystiedot

Lisätietoja antaa tohtori Petri Murto (petri.h.murto(a)aalto.fi).

Petri Murto on vasta nimitetty akatemiatutkija. Hän on juuri perustanut tutkimusryhmän, joka kehittää kemiaa orgaanista elektroniikkaa varten. Lisätietoja hänen tutkimuksestaan https://www.aalto.fi/en/people/petri-murto ja Professori Jaana Vapaavuoren ryhmästä Multifunctional Materials Design | Aalto University.

Kiinnostuitko?
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: