Kauppakorkeakoulu

Kestävyys Kauppakorkeakoulussa

Kauppakorkeakoulussa satsataan kestävyyden kehittämiseen niin tutkimuksessa, opetuksessa kuin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Näille Kestävyys Kauppakorkeakoulussa -sivuille on nyt ensi vaiheessa kerätty asioita liittyen kestävyyteen opetuksessamme.
Aalto Lush Greenery

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun motto on Better business – better society. Siinä kiteytyy näkymä siitä, miten kauppatietellinen koulutus ja tutkimus voi tukea talouden, tuotantojärjestelmiemme ja kulutustapojemme uudistumista, jotta kestävä tulevaisuus on mahdollinen.  

Kestävyyden ytimessä on turvata oikeudenmukainen ja yhdenvertainen sosiaalinen perusta inhimilliselle hyvinvoinnille. Samalla tulee pysyä ihmiskunnan elinehtona olevien ekosysteemien ja maapallojärjestelmien asettamien ekologisten rajojen puitteissa – ulottuen määrittelemättömään tulevaisuuteen saakka. 

Esimerkiksi ilmastonmuutos, elonkirjon heikentyminen sekä eriarvoisuuden kasvaminen ovat globaaleja haasteita, jotka uhkaavat ihmiskunnan hyvinvointia. Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä ja se on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (SDG:t) toteutumiseen. Koulutus yleisesti ja kauppakorkeakoulut erikseen ovat keskeisiä toimijoita tukemassa ja mahdollistamassa välttämätöntä ja väistämätöntä systeemistä murrosta kohti kestäviä yhteiskuntia.  

Kestävä kehitys Kauppakorkeakoulun strategiassa

Sustainability in Business (SUB) -tutkimusryhmä (englanniksi)

Toimintaa kestävyyden ytimessä

Kestävyysraportointikilpailun 2022 voittajat

Mitä on meneillään kestävyyden kentällä?

Tältä sivulta löydät kiinnostavia kestävyyden teemoihin liittyviä webinaareja, kursseja ja tapahtumia. Kannattaa katsoa ja osallistua, jos siltä tuntuu!

Kestävä kehitys
Two students discussing in the School of Business building.

Kestävä kehitys Kauppakorkeakoulun opinnoissa

Kestävä kehitys on integroitu opintoihin kaikissa maisteriohjelmissamme.

Kauppakorkeakoulu
Aalto University students discussing in a group and enjoyng a summer sunny day outside Aalto University campus

Kestävyysaiheista toimintaa opiskelijoille

Aalto-yliopistossa opiskelijat voivat osallistua kestävään toimintaan useilla tavoilla.

Kestävä kehitys

Principles of Responsible Management Education (PRME) -verkoston Champion-ryhmä

Champion-tason jäsenyys osoittaa Kauppakorkeakoulun olevan kansainvälisestikin edelläkävijä vastuullisuuden edistämisessä.

Lue lisää
The picture shows the logo for the members of the PRME Champions group for the years 2024-2025
Marginaalista liiketoiminnan ytimeen

Lue kestävyyteen liittyviä uutisia

Mehiläinen kukassa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Liiketoiminta on kestävyyttä ja kestävyys on liiketoimintaa

Vuotta 2024 voi kutsua kestävyyden mahtivuodeksi, sillä sen aikana Kauppakorkeakoulussa jatkettiin vahvasti kestävyyden edistämistä niin tutkimuksessa, opetuksessa kuin muussakin toiminnassa, mikä myös huomioitiin palkinnoin.
pale grain basket and thin fibers on a purple background
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Dekaani on valinnut Dean’s Impact Award 2024 -palkinnon saavat opiskelijat

Palkinnon saavat Joel Hentunen ja Ninni Norra. Lisäksi dekaani palkitsee Isaac Jyväsjärven kunniamaininnalla.
Kolme opiskelijaa ryhmätyön äärellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun lähestymistapa kestävään kehitykseen kauppatieteiden koulutuksessa on ainutlaatuinen Euroopassa

Meillä on yli 30 vuoden kokemus kestävän kehityksen aiheisiin liittyvästä tutkimuksesta, joten voimme nojautua opetuksessa huipputason tutkimukseen, sanoo dekaani Timo Korkeamäki.
A woman wearing a black jacket sits by a table in room, with sunlight beaming down from the windows above. She sits by the table looking at her laptop while holding onto a pen. A tablet and notebook lay open near the laptop. Pic by Kalle Kataila / Aalto University
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tilintarkastajan kokemus ilmastoriskeistä vaikuttaa asiakkaan ilmastoriskitiedottamisen laatuun

Tutkimus tehtiin kansainvälisessä yhteistyössä usean eri maan yliopiston kanssa.

Meihin voit olla yhteydessä kestävyysaiheissa:

Leena Lankoski

Leena Lankoski

Senior University Lecturer
E706 Dept. Management Studies

Kestävä kehitys

Aalto-yliopiston tehtävänä on kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Yliopistossa tuotetaan tietoa ja ymmärrystä sekä luodaan ratkaisuja, jotka mahdollistavat hyvinvointia yhden maapallon rajoissa.

Lue kestävyystyöstä koko Aalto-yliopistossa
A student taking a book from a shelf in Aalto University's library.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: