Usein kysytyt kysymykset

Hiilineutraalin yhteiskunnan verisuonet on tehty kuparista: muun muassa sen ja monen muun metallin kysyntä tulee kasvamaan rajusti. Vihreän siirtymän edellyttämien metallien absoluuttista riittävyyttä todennäköisempi ja ajallisesti aikaisemmin eteen tuleva haaste on se, ettei mineraalien tuotantoa pystytä kasvattamaan kysynnän tahdissa. Lisäksi saatavuuteen voi liittyä geopoliittisia riskejä: osaa mineraaleista tuotetaan ja jalostetaan vain harvoissa maissa.

Metallien kiertotalous ei ole vielä todella pitkään aikaan vaihtoehto kaivoksille: tärkeimpien metallien kysyntä kasvaa niin paljon nopeammin kuin samoja materiaaleja palaa kiertoon, että kaivostoimintaa on maailmassa pakko kasvattaa. Sähköautojen akkujakin tulee merkittävässä määrin materiaalina kierrätettäväksi vasta noin kymmenen vuoden kuluttua. Silloinkin niistä talteen saatavat materiaalit kattavat vasta noin 20 prosenttia tarpeesta.

Vaikka kaivostoimintaa lisättäisiin huomattavasti nykyisestä, lisäys tuskin ehtii tapahtua ilmastonmuutoksen hillinnän vaatimassa aikataulussa. Kaivoksen perustamiseen saattaa hyvin mennä 10 vuotta siitä, kun riittävän vahva esiintymä on tunnistettu. Euroopan osalta iso ongelma on, ettei maaperää ole tutkittu kunnolla.

Sähköistyminen vaikuttaa ympäristöön ja luontokatoon monin tavoin. Uusiutuvan sähkön tuotantoon tarvitaan huomattavia pinta-aloja: esimerkiksi Yhdysvalloissa on laskettu, että hiilineutraalisuuden saavuttamiseen vuoteen 2050 mennessä vaadittavat tuuli- ja aurinkoenergiapuistot veisivät vajaa 2 prosenttia valtion maapinta-alasta. Vaikutukset luontokatoon riippuvat suuresti siitä, millaisille alueille tuotanto rakennetaan.

Kaivostoiminnalla on suuria ympäristövaikutuksia. Louhiminen ja rikastaminen vaativat laajoja maa-alueita ja ympäristölle haitallisia kemikaaleja, kuten rikkihappoa. Louhiminen ja rikastaminen myös kuluttavat valtavasti vettä. Lisäksi halutut metallit esiintyvät usein samoissa paikoissa kuin radioaktiiviset aineet, kuten uraani.

Esimerkiksi selluloosapohjaisia akkumateriaaleja on jo kehitetty. Mineraalien korvaaminen uusiutuvilla materiaaleilla on kuitenkin haastavaa, koska biomateriaalitkin ovat rajallisia. Metallien valmistuksessa tutkitaan parhaillaan biopohjaisia pelkistimiä eli aineita, jotka vapauttavat metallin mineraalista. Tutkimuksissa on huomattu, että puuta tarvittaisiin metallien valmistuksessa niin paljon, että luonnon monimuotoisuus olisi uhattuna.

Akkuteknologian kehittäminen on nyt korkealla eri maiden prioriteettilistalla. Ilmastotavoitteet kirittävät yhteiskuntia sähköistämään toimintojaan kovaa vauhtia. Suomella on potentiaalia menestyä kisassa, sillä raaka-aineiden kuten nikkelin ja koboltin saatavuus ja jalostus ovat hyvällä tasolla. Lisäksi akkumateriaaleja ja niiden kierrätystä koskeva tutkimus on korkeatasoista.

Vaikka Aasian maat ovat edellä akkuteknologioissa, Suomi voi olla tulevaisuudessa kestävän akkumateriaalituotannon, akkutuotannon ja kierrätyksen edelläkävijämaa. Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi vuoden 2021 alussa kansallisen akkustrategian, jonka tavoite on vahvistaa Suomen kilpailukykyä akkualalla ja tukea akkuklusterin kasvua.

Klusterilla tarkoitetaan tässä tapauksessa akkuteollisuuden arvoketjun eri kohdissa toimivien yritysten ja muiden organisaatioiden muodostamaa joukkoa ja sekä niiden kykyä toimia yhdessä. Arvoketju muodostuu raaka-ainetoimittajista eli kaivoksista, kemikaalitoimittajista, akkumateriaalivalmistajista, akkukennojen valmistajista, akkutehtaista ja akkujen ohjausjärjestelmien kehittäjistä sekä uusiokäyttö- ja kierrästystoimijoista.