Esteettömästi vaihtoon
Esteettömyys- ja osallisuustuki
Voit saada esteettömyys- tai osallisuustukea, jos erityistarpeistasi aiheutuu vaihtojaksolle ylimääräisiä kustannuksia, joihin ei ole mahdollista saada tukea muualta. Tukea voidaan myöntää esimerkiksi esteettömään asumiseen, liikkumiseen tai opiskeluun liittyviin erityisjärjestelyihin, kuten oppimateriaaleihin tai avustajien ja valmistelevien vierailujen kustannuksiin. Et voi saada tukea kuluihin, joita sinulla on myös Suomessa.
Opetushallitus myöntää esteettömyys- ja osallisuustukea opiskelijoille, opettajille ja henkilökunnalle, jotka osallistuvat seuraaviin ohjelmiin: Erasmus+ ja Nordplus.
Erasmus+-ohjelman opiskelijoille on tarjolla myös fewer opportunities -lisätuki. Opiskelija voi saada sekä osallisuustuen että fewer opportunities -tuen samalle vaihtojaksolle.
Aloita tuen hakemisen suunnittelu hyvissä ajoin. Hakuaika on jatkuva. Ota yhteyttä koulusi vaihtokoordinaattoriin, jotta voitte sopia tuen hakemisesta. Hakija ja korkeakoulu täyttävät hakulomakkeeseen omat osuutensa. Tämän jälkeen korkeakoulu toimittaa hakemuksen Opetushallitukseen.
Hakemus on helppo täyttää ja riittää, että terveydellisestä esteestä aiheutuvat kulut arvioidaan suuntaa-antavasti. Tuen tarve ja laatu vaihtelevat yksilöllisesti, joten myönnettävä tukisumma päätetään Opetushallituksessa aina tapauskohtaisesti. Tuen vähimmäismäärä on 200 euroa.
Lisäohjeet ja hakulomake löytyvät Opetushallituksen sivuilta.
Käytännön ohjeita
- Ota yhteyttä koulusi vaihdon suunnittelijaan tai esteettömyysyhteyshenkilöön hyvissä ajoin (mielellään jo noin 6 kuukautta ennen lähtöäsi). Näin voitte aloittaa tuen hakemisen suunnittelun ajoissa.
- Tutustu vaihtokohteesi esteettömyyspalveluihin koulujen verkkosivujen, HEAG-tietokannan tai MapAbility-kartan avulla. Voit olla myös suoraan yhteydessä kohdekorkeakoulun esteettömyys- tai vammaisasioiden koordinaattoriin.
- Jos käytät vammaispalvelulain mukaisia palveluja tai saat säännöllistä kuntoutusta, ota hyvissä ajoin yhteyttä kotikuntasi sosiaalitoimeen ja kuntoutuksen osalta sen kustannuksista vastaavaan tahoon (esim. Kelaan, vakuutusyhtiöön tai sosiaalitoimeen).
- Jos käytät apuvälineitä, selvitä niiden vakuutusten voimassaolo ulkomailla.
- Jos sinulla on lääkitys, sinun kannattaa ottaa lääkitys mukaan Suomesta koko vaihdon ajaksi. Tarkista lentoyhtiöstä ja kohdemaasta lääkkeiden tuontiin liittyvät säännöt.
- Jos tarvitset vaihdon aikana vammaan tai sairauteen liittyviä erityisjärjestelyjä, tarkista kohdekorkeakoululta millaisia asiantuntijalausuntoja he edellyttävät. Käytännöt voivat vaihdella korkeakouluittain ja maittain. Hanki tarvittavat lausunnot, käännätä ne englanniksi ja toimita korkeakoululle 2-3 kuukautta ennen vaihtojaksosi alkamista.
- Kun vaihtosi varmistuu, sovi yhteydenpidon työnjaosta oman korkeakoulusi kanssa.
Lukuvuodesta 2022 - 2023 alkaen Erasmus+ -ohjelmassa Suomessa
- perheelliset (opiskelijalla on alaikäinen lapsi tai lapsia huollettavanaan),
- omaishoitajana toimivat (opiskelija on tehnyt sopimuksen omaishoidosta kunnan kanssa),
- opiskelijat, joilla on EU:n vammaiskortti, tai oikeus siihen,
- vammaiset ja toimintarajoitteiset opiskelijat (vähintään keskivaikea toiminnanvajaus)
- vakavista tai kroonisista terveysongelmista kärsivät (vähintään keskivaikea toiminnanvajaus), tai
- kansainvälistä suojelua saaneet (pakolaiset, turvapaikanhakijat, kansainvälistä tai toissijaista suojelua saaneet, tai opiskelijalla on pakolaisen matkustusasiakirja)
opiskelijat voivat saada kiinteitä lisäapurahoja lyhyt- ja pitkäkestoiseen liikkuvuuteen. Opiskelijan täytyy osoittaa kuuluvansa johonkin yllä mainituista ryhmistä apurahan saamiseksi täyttämällä fewer opportunities -vakuuslomakkeen sekä toimittamalla tarvittavat liitteet oman korkeakoulunsa vaihtokoordinaattorille.
- Vakuuslomake fewer opportunities -lisätuen hakemiseksi
- Huomioithan, että mikäli tuen hakemisen peruste on vähintään keskivaikea toiminnanvajaus, tämä tulee ilmetä vakuuslomakkeen liitteenä pyydettävästä lääkärintodistuksesta
Tässä mainitun kiinteän lisätuen lisäksi opiskelijat voivat hakea ja saada myös todellisiin kustannuksiin perustuvaa osallisuustukea, josta lisätietoja yllä, mikäli heillä on enemmän tai muita kuluja kuin kiinteä tuki kattaa, tai mikäli heillä on myös muita esteitä liikkuvuusjaksolle kuin se, jonka perusteella kiinteä lisätuki on myönnetty.
- Julkaistu:
- Päivitetty: