Harjoittelun muistilista
Yleinen muistilista koskien kansainvälisiä harjoitteluja.
Hakuprosessi alkaa harjoittelun suunnittelulla ja harjoittelupaikan etsimisellä. Kun paikka on selvillä, voit mahdollisesti hakea apurahaa. Lue lisää prosessista ja aloita suunnittelu hyvissä ajoin! Huomaa, että apurahalla tuettava harjoittelu on sisällytettävä osaksi tutkintoa, joten keskustele harjoittelusuunnitelmastasi aluksi koulutusohjelmasi suunnittelijan kanssa.
Ulkomaan harjoittelun apurahahaku on jatkuva (ei erillistä hakuaikaa). Apurahaa haetaan sähköisellä hakemuksella vähintään kaksi (2) viikkoa ennen harjoittelun suunniteltua alkua. Apurahoja on saatavissa määrärahojen puitteissa ja niitä myönnetään hakujärjestyksessä.
Huom! Apurahaa ei myönnetä takautuvasti harjoitteluun, joka on alkanut ennen sähköisen hakemuksen jättämistä. Sähköiseen hakemukseen liitettävien lomakkeiden valmistelulle on hyvä varata aikaa n.1-2 viikkoa ennen varsinaisen sähköisen hakemuksen täyttämistä.
Hakemuksen käsittely ja apurahapäätöksen valmistuminen kestää keskimäärin 2-3 työviikkoa siitä ajankohdasta, kun olet jättänyt hakemuksen käsiteltäväksi. Hakemuksia käsitellään noin 2 kertaa kuukaudessa. Huomioithan, että loma-ajat aiheuttavat viivettä hakemuskäsittelyyn.
Saat apurahan myöntämisestä päätöksen sähköpostitse.Apuraha maksetaan kertasuorituksena apurahan saajan tilille noin kuukauden kuluttua myönteisestä apurahapäätöksestä. Mikäli harjoittelun alkamiseen on pidempi aika apurahan myöntämisen hetkellä, apuraha maksetaan vasta lähempänä harjoittelun alkua. Apurahakohtaiset ohjeet ja sähköisen hakemuksen linkki löytyvät alempaa tältä sivulta.
Mikäli opiskelija ei täytä vaadittuja apurahan myöntämisen ehtoja tai esimerkiksi palauta vaadittuja dokumentteja harjoittelustaan, apuraha voidaan vaatia palautettavaksi osittain tai kokonaan.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Aalto-yliopisto ei tarjoa osallistujalle sairausvakuutusta, vastuuvakuutusta tai tapaturmavakuutusta. Jos työnantaja ei tarjoa tarvittavia vakuutuksia, sinun on itse huolehdittava niiden ottamisesta. Opiskelijoiden lakisääteinen tapaturmavakuutus Aalto-yliopistossa on käytännön harjoittelussa oleville opiskelijoille ja koskee vain käytännön opetusta sekä palkatonta käytännön työharjoittelua. Lue lisää harjoittelun muistilistasta.
Noudatamme apurahoja myönnettäessä Ulkoministeriön matkustiedotteita. Ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan vältä kaikkea matkustamista Venäjälle, Valko-Venäjälle, Ukrainaan. Aalto-yliopisto ei myönnä uusia harjoittelun apurahoja Venäjälle, Valko-Venäjälle, Ukrainaan. Linjaus on voimassa toistaiseksi.
Huomioitavaa lukuvuonna 2022-23
Huomaa lisäksi Aalto-yliopiston linjaukset koskien lukuvuoden 2022-23 harjoitteluja ulkomailla (Covid-19 vaikutukset). Aalto-yliopiston linjaukset koskien lukuvuotta 2022-23 löydät liitteenä sivun alalaidasta.
Tekniikan korkeakoulut tukevat perustutkinto-opiskelijoiden (kandidaatti- ja maisteritaso) ammatillista kehittymistä ja kansainvälistymistä myöntämällä apurahaa ulkomailla tapahtuvaan harjoitteluun.
Tekniikan korkeakoulut myöntävät tekniikan korkeakoulujen kansainvälisen harjoittelun apurahaa ja mahdollista matka-apurahaa sekä Erasmus+-harjoitteluapurahaa.
Nämä ohjeet koskevat itse hankittuun harjoittelupaikkaan saatavaa tukea, eri harjoitteluohjelmilla sen sijaan on omat käytänteensä.
Aalto-yliopisto ei kannusta opiskelijoita lähtemään palkattomaan harjoitteluun. Harkinnan mukaan apurahaa voidaan kuitenkin myöntää myös palkattomaan ulkomaan harjoitteluun. Epäselvissä tilanteissa ota yhteyttä ja kysy lisätietoja omasta korkeakoulustasi.
Noudatamme apurahoja myönnettäessä Ulkoministeriön matkustustiedotteita ja Aalto-yliopiston linjauksia kohdemaan tai -alueen turvallisuudesta.
Jos olet lähdössä harjoitteluun Euroopan ulkopuolelle tai tekemään diplomityötä joko Euroopassa tai Euroopan ulkopuolella, voit hakea Aalto-yliopiston kansainvälisen harjoittelun apurahaa ja mahdollisesti täydentävää matka-apurahaa.
Harjoitteluapuraha on 1 500 euroa/harjoittelu.
Lisäksi myönnettävä matka-apuraha on tarkoitettu kattamaan osan matkakustannuksista Suomesta harjoittelumaahan ja takaisin Suomeen. Jos olet jo ulkomailla esimerkiksi opiskelijavaihdossa, et voi saada matka-apurahaa. Et myöskään ole oikeutettu matka-apurahaan, mikäli työnantajasi maksaa matkat osittain tai kokonaan tai saat niihin korvausta jostain muualta.
Myönnetty matka-apuraha ei saa ylittää todellisia matkakustannuksia. Apurahahakemukseen ei tarvitse liittää kuitteja. Varaudu kuitenkin pyydettäessä toimittamaan todistus matkalipun hinnasta.
Matka-apurahaa myönnetään kohdemaan mukaan:
400 € Lähi-itä, Pohjois-Afrikka
450 € Pohjois-Amerikka ja Kanada
600 € Aasia ja Afrikka
800 € Etelä-Amerikka ja Oseania
Huom! Eurooppaan ei myönnetä erillistä matka-apurahaa.
Huomaa, että työnantajan kanssa tarvittaville paperitöille on hyvä varata noin 2-4 viikkoa ennen varsinaisen sähköisen hakulomakkeen toimittamista.
Ennen sähköisen hakulomakkeen täyttämistä, kerää itsellesi kaikki tarvittavat liitteet (pdf-muodossa). Hakulomaketta ei voi enää lähettämisen jälkeen muokata eikä liitteitä voi palauttaa erikseen sähköpostitse.
Hakulomake vaatii HAKA-tunnistautumisen, joka vastaa allekirjoitustasi. Huom! Muista ilmoittaa koulusi yhteyshenkilölle (kts. alla), kun olet lähettänyt (submit) sähköisen hakulomakkeen.
Waiver - Aalto-yliopiston vastuusta vapauttaminen ja ulkomaille harjoitteluun lähtevien vastuut.
Tekniset ohjeet sähköisen hakemuksen täyttämiseksi:
Lue Erasmus+-harjoitteluapurahasta.
Huom! Erasmus+ -harjoitteluapurahaa haetaan samalla sähköisellä hakulomakkeella kuin TECH harjoittelun apurahaa. Kts. ohjeet hakemuksen täyttämiseksi sekä linkki hakulomakkeelle yllä.
Saat sähköpostitse ohjeet dokumenttien palauttamiseksi sähköiseen järjestelmään (After internship -lomake).
Mikäli harjoittelun kesto muuttuu ilmoitetusta tai mikäli vaadittuja dokumentteja ei palauteta, apuraha voidaan vaatia palautettavaksi osittain tai kokonaan.
Matkaraportit julkaistaan Publisher tietokannassa, ja ovat näin muiden harjoitteluun hakevien luettavissa ja tietolähteenä. HUOM! Raportin sisältö on julkinen. Älä lisää henkilötietojasi raporttiin, jos et nimenomaisesti halua jättää esim. sähköpostiosoitettasi näkyville mahdollisia yhteydenottoja varten. Muista lisäksi poistaa dokumentista "Author" ennen dokumentin tallentamista, jos et halua sen näkyvän dokumentin tiedoissa. Älä mainitse raportissasi muita henkilöitä nimeltä mutta kerro työnantajaorganisaatiosi/yrityksen nimi.
Aalto-yliopiston Oppimispalvelut pidättää oikeuden muokata raportteja ennen verkossa julkaisemista tai jättää raportti julkaisematta.
Matkaraportit ovat arvokas tietopankki ulkomaille lähtöä suunnitteleville kanssateekkareillesi. Älä siis tyydy vastailemaan vähäsanaisesti, vaan kirjoita raporttiin kaikki tieto, mistä arvelet olevan apua lähtöä suunnitteleville.
Matkaraportin sisältö
Raportin pituus on 2-4 sivua. Raportin voi kirjoittaa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Jäsentele raporttisi otsikoin.
Yleinen muistilista koskien kansainvälisiä harjoitteluja.
Lue Erasmus+-apurahasta.