Uutiset

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen opiskelijat työllistyvät hyvin oman alansa tehtäviin

Osa kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen englanninkielisen International Business -kandidaattiohjelman opiskelijoista työllistyy hyvin oman alansa tehtäviin jo kandidaattiopintojen viimeisenä opiskeluvuonna.

Moni lukiolainen miettii viimeistään abikeväänä koulutusalan ja koulutusohjelman valitsemista. Päätökseen vaikuttavat myös työllistymismahdollisuudet opintojen aikana ja valmistumisen jälkeen. Osa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen englanninkielisen International Business -kandidaattiohjelman (BScBA-ohjelma) opiskelijoista työllistyy hyvin oman alansa tehtäviin jo kandidaattiopintojen viimeisenä opiskeluvuonna saaden tärkeää kokemusta maisterivaiheen opintoja ja tulevaisuuden uraa varten.

Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalveluiden mukaan 96 % valmistuneista kauppatieteiden maistereista on tyytyväisiä tutkintoonsa työllistymisen näkökulmasta ja jopa 83% opiskelijoista työllistyy ennen valmistumista (Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut 2018).

pettiina
BScBA-ohjelman kolmannen vuoden kandidaattiopiskelija Pettiina Niiranen työskentelee tällä hetkellä viestintäharjoittelijana Liikenne- ja viestintäministeriössä.

Syksyllä maisteriopinnot aloittava kolmannen vuoden kandidaattiopiskelija Pettiina Niiranen työllistyi heti ulkomaanvaihtojaksonsa jälkeen ja hän työskentelee tällä hetkellä viestintäharjoittelijana Liikenne- ja viestintäministeriössä.

“Kiinnostuin jo opintojen aikana viestintään ja ympäristöön liittyvistä asioista. Mikkelin kampuksen IB-kandidaattiohjelman opinnoissa on käsitelty hyvin yritysten kehittämistä niin taloudellisesta, kansainvälisestä kuin ekologisesta näkökulmasta, joista on ollut hyötyä nykyisessä työssäni, sillä Liikenne- ja viestintäministeriön yhtenä tavoitteena on kehittää liikennealaa ympäristöystävällisemmäksi. Mikkelissä vastasin myös opiskelijajärjestömme Probban viestinnästä, jonka uskon olleen myös hyödyksi tätä harjoittelupaikkaa hakiessa. Työssäni olen päässyt työskentelemään muun muassa päästöjen vähentämisen ja älykkäiden liikennejärjestelmien parissa, jonka kautta olen oppinut paljon liikennealan kestävästä kehityksestä, joka varmasti auttaa minua, kun siirryn syksyllä opiskelemaan Creative Sustainibility -maisteriohjelmaan Otaniemen kampukselle.”

Julia_Reponen_BScBA_Program_Mikkeli_campus
Julia Reponen uskoo, että työskentelystä Ghostilla on myös hyötyä maisterivaiheen opinnoissa. Julia aloittaa opinnot syksyllä Information & Service Management -maisteriohjelmassa.

Kolmannen vuoden kandidaattiopiskelija Julia Reponen työskentelee puolestaan innovaatioihin ja yritysten kasvuun liittyvissä tehtävissä Ghostilla.  

”Mikkelissä sekä vaihtojakson aikana Kiinassa suoritin paljon kansainvälisten yritysten innovaatiotoimintaan ja strategiseen johtamiseen liittyviä kursseja. Kursseilla olen oppinut arvokkaita teoreettisia taitoja ja käytännön asioita liittyen liiketoiminnan kehittämiseen. Olin onnekas, kun pääsin harjoittelijaksi heti vaihdon jälkeen yritykseen, joka keskittyy kasvustrategioihin muun muassa palveluinnovaatioiden avulla. Yritys on kohtalaisen pieni, joten olen päässyt tekemään kaikkea analysoinnista ja markkinoinnista työpajojen pitämiseen ja asiakkaiden haastatteluihin. IB-kandidaattiohjelmassa opiskelu on ollut hyödyllistä työssäni, koska projektipohjainen työ vaatii tehokkuutta ja kykyä hahmottaa kokonaisuudet nopeasti.”

Lisää International Business -kandidaattiohjelman opiskelijoiden harjoittelu- ja uratarinoita löydät ohjelman Facebook-sivuilta (@BScBAMikkeli) tai Instagramista (@aaltomikkeli). Lisätietoa ohjelmasta aalto.fi/studies/mikkeli

Students sitting by Mikkeli's Cathedral.

International Business, Bachelor of Science (Mikkeli) and Master of Science (Otaniemi) (Economics and Business Administration)

Bachelor's Programme in International Business -kandidaattiohjelma tarjoaa kauppatieteiden tutkinnon kaikki parhaat puolet. Ohjelma sisältää intensiivikursseja, joiden aikana opit olemaan parhaimmillasi nopeatempoisissa bisnesprojekteissa sekä tiimityöskentelyä, jossa keskitytään tarkasti rajattuihin aiheisiin kansainvälisten professorien tukemana. Idyllisellä Mikkelin kampuksella saat ainutlaatuisen pohjoismaisen korkeakoulukokemuksen yhdessä Euroopan parhaista kauppakorkeakouluista.

Koulutustarjonta
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Uusia tutkintotodistuskansioita 2019 alkaen
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistossa otetaan käyttöön sähköiset tutkintotodistukset lukuvuoden 2025–2026 alusta lähtien

Sähköinen tutkintotodistus on virallinen alkuperäinen asiakirja, jonka dekaani on allekirjoittanut sähköisesti.
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) keväällä 2025

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 3. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!
Student Guide illustration, news items
Opinnot Julkaistu:

BIZ Vaihtohaku ja neuvontaa tarjolla tammikuussa

Vaihtohaku lukuvuodelle 2025-2026 lähestyy. Hakuaika on tammikuussa 10.-31.1. Tammikuussa tarjolla myös hakuneuvontaa tiistaisin ja torstaisin 14.1. lähtien.
Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi tammikuussa 2025

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!