Uutiset

ABB:n nimikkosalin avajaiset

ABB:n nimikkosalin avajaisia vietettiin kahdesti - ensin opiskelijoiden kanssa ja sitten ABB:n ja Aallon henkilöstön voimin
ABB:n nimikkosalin avajaiset opiskelijoille 6.11.2024 (kuva: Milja Koski)
ABB:n nimikkosalin avajaiset opiskelijoille 6.11.2024. Kuva: Milja Koski

Kauppakorkeakoulun uusimman Premium Partnerin, ABB:n, nimikkosali avattiin virallisesti käyttöön ABB & Aalto Research Dayn yhteydessä. ABB Oy:n toimitusjohtaja Pekka Tiitinen painotti puheessaan, miten teknisen osaamisen lisäksi tarvitaan kaupallista osaamista – myyntiä, organisointia, numeroiden hallintaa sekä ihmisosaamista. 

Tutkimuspäivässä reilut sata ABB:n asiantuntijaa sekä Aalto-yliopiston tutkijaa kuulivat inspiroivia puheenvuoroja käynnissä olevista yhteisistä hankkeista, tulevaisuuden haasteista sekä pääsivät tutustumaan myös yhteistyössä tehtyihin diplomitöihin. Toivomme, että päivän aikana esitetyt uudet ideat pääsevät kaikki vauhtiin – ja toivottavasti myös ihan uusia ideoita syntyi myös tuleville vuosille. 

Nimikkosalin avajaiset henkilöstölle ABB&Aalto Research Dayn yhteydessä. Kuva: Anne Kosola
Nimikkosalin avajaiset henkilöstölle ABB&Aalto Research Dayn yhteydessä. Kuva: Anne Kosola

Opiskelijoille järjestettiin omat avajaiset 6.11., jolloin erityisesti kauppatieteen opiskelijoille haluttiin esitellä ABB:ta työnantajana. Tapahtuma oli avoin kaikille ja lopputulemana vierailijoista noin puolet olikin tekniikan ja toinen puolikas kauppatieteen opiskelijoita. Osa ehti saamaan myös neuvoja CV:nsä suhteen ja keskusteluja jatkettiin varmasti myös 14.11. järjestetyssä Aalto Talent Expossa. 

ABB:n nimikkosali sijaitsee Aalto-yliopiston Kandidaattikeskuksen U-siivessä (Otakaari 1). 

ABB:n henkilökuntaa juttelemassa opiskelijan kanssa Aalto Talent Expossa 2024

Premium Partner - ABB

Kauppakorkeakoulun partneri vuodesta 2024 lähtien.

Kauppakorkeakoulu
Partnership Program

Partneriohjelma pitkäjänteiseen kumppanuuteen

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla on oma partneriohjelma, joka rakentaa ja ylläpitää tiiviitä, pitkäaikaisia suhteita korkeakoulun ja yritysten välillä. Se on lajissaan ainutlaatuinen Suomen korkeakouluissa ja avaa yhteyksiä myös Aalto-yliopiston muihin kouluihin.

Kauppakorkeakoulu
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Three happy students. Photo: Unto Rautio
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Siemenrahoitusta Aallon, KU Leuvenin ja Helsingin yliopiston tutkimusyhteistyön vahvistamiseen

Rahoitetut hankkeet tukevat yliopistojen strategisen kumppanuuden tavoitetta edistää vaikuttavaa ja monitieteistä yhteistyötä.
Radiokaiuton huone Otaniemen kampuksella
Kampus Julkaistu:

Radiotekniikan historia on merkittävä – alan kehitys nopeampaa kuin koskaan

Radiotekniikan ensimmäinen professuuri aloitti Suomessa tasan 100 vuotta sitten. Elokuun 2024 sijasta juhlat pidetään tammikuussa 2025 Pohjoismaiden ja Baltian maiden suurimmassa uuden avaruuden tapahtumassa Winter Satellite Workshopissa.
Kulkutunnisteen lukija
Kampus, Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Lyhyitä katkoja kulkutunnisteiden ja ovien toiminnassa

Järjestelmäpäivitys aiheuttaa lyhyitä katkoja kulkutunnisteiden toimintaan viikolla 51 (16.-20.12.2024).
Aalto-yliopisto Juniorin työpaja
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Maa- ja vesitekniikan tuki lahjoittaa 250 000 euroa Aalto-yliopisto Juniorille

Aalto-yliopiston pitkäaikainen tukija Maa- ja vesitekniikan tuki lahjoittaa Aalto-yliopisto Juniorille 250 000 euroa. Lahjoitus kohdennetaan veteen ja vesitekniikkaan liittyvien työpajojen kehittämisen ja skaalaamiseen.