Uutiset

Dekaani on valinnut ensimmäiset Dean’s Impact Award -palkinnon saajat

Palkinnon saajat ovat edistäneet kestävän kehityksen ja Aallon arvojen mukaista toimintaa.
Aalto glass challenge 2018 Jaea Chang. Photo: Anne Kinnunen
Lasiteos, taiteilija Jaea Chang. Kuva: Aalto-yliopisto / Anne Kinnunen

Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki jakaa uuden Dean’s Impact Award -palkinnon ensimmäistä kertaa joulukuussa 2023. Palkinnon saa kaksi opiskelijaa, jotka ovat edistäneet kestävää tulevaisuutta Aallossa tai laajemmin, ja joiden teoista välittyi yksi tai useampi Aallon arvoista, jotka ovat vastuullisuus, rohkeus ja yhteistyö. 

Dekaani on päättänyt palkita kaksi opiskelijaa, joista kumpikin saa 1 000 euron stipendin. Palkitut opiskelijat ovat Tua Halen ja Anh Nguyen. Heidän lisäkseen kolme opiskelijaa eli Akseli Kajander, Valtteri Mattila ja Heta Kenttämaa saavat kunniamaininnan. He jakavat tasan yhden 1 000 euron stipendin. Täydellä stipendillä palkitut teot osallistivat laajemman yhteisön, mutta tällä kertaa palkinnot kohdistetaan ehdotuksissa nimetyille henkilöille.

Tua Halen palkitaan aktiivisesta osallistumisestaan häirinnänvastaiseen työhön Aallon opiskelijajärjestöissä. Hän on muun muassa ollut mukana luomassa yhteisiä käytänteitä häirinnän torjuntaan KY:llä ja Aalto-yhteisössä, erityisesti toimiessaan OASIS of Radical Wellbeing -hankkeessa hyvinvointilähettiläänä. Lisäksi hän on kouluttanut Aallon opiskelijoita ja järjestöjä häirintäyhdyshenkilötoiminnasta sekä ollut mukana tuottamassa AYY:lle opasta häirinnän vähentämiseksi.

Anh Nguyen puolestaan on edistänyt kestävää kehitystä muun muassa toimimalla ”Mikkeli Municipality Youth Community” -yhteisön epävirallisena lähettiläänä kaikkien BScBA-opiskelijoiden suuntaan. Hän on myös perustanut opiskelukavereidensa kanssa Mikkelin kampuksen ensimmäisen kestävän kehityksen ”Planeteers”-kerhon. Nguyenin kandityön aineena oli “Education for Sustainable Development and Sustainability Competencies”.

Kunniamaininnan saavat Akseli Kajander, Valtteri Mattila ja Heta Kenttämaa, jotka matkustivat Euroopan kandi- ja maisterivaihtokohteisiinsa lentämistä ympäristöystävällisemmällä tavalla maata pitkin. Perustelu heidän palkitsemiselleen kunniamaininnalla on ns. pioneeritekeminen. Opiskelijat saivat matkaamistaan varten Erasmus+ -ohjelman vihreän liikkuvuuden lisätukea. Se ei kuitenkaan kattanut kaikkia heidän matkakustannuksiaan, jotka olivat lentämistä korkeammat. 

Palkinnon saajiksi ehdotettiin 11 opiskelijaa tai opiskelijaryhmää eri tekojen tai aloitteiden takana. Kaikki ehdotukset olivat hyviä. Kuka tahansa sai lähettää ehdotuksia perusteluineen määräaikaan eli lokakuun loppuun mennessä.  

Dean’s Impact Award -palkinto jaetaan seuraavan kerran ensi syksynä.

Lämpimät onnittelut palkituille! 

***

Dekaani palkitsee Kauppakorkeakoulun opiskelijoita myös muista kuin erinomaisista arvosanoista

EHDOTUKSET 31.10.2023 mennessä. Uudella Dean’s Impact Award -palkinnolla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen tai Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle.

Lue lisää
Dean's Impact Award, School of Business
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ilmakuva raitiovaunusta kaarevalla radalla, jota ympäröivät puut ja rakennukset kaupunkimaisemassa aurinkoisena päivänä.
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden Ympäristörakenne 2025 -palkinto Kalasatama-Pasila -raitiotielle

Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta rakennetun ympäristön suunnittelusta ja toteutuksesta. Aalto-yliopiston asiantuntijat kehittivät hankkeen kestävyysratkaisuja.
Pitkähiuksinen henkilö tummassa neuleessa seisoo lumisella pellolla, taustalla paljaita puita.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Maisema-arkkitehti Sara Korkeamäki sai Lappset-stipendin

Korkeamäki tarkastelee diplomityössään luontokadon moniulotteista haastetta ja etsii siihen ratkaisuja maisema-arkkitehtuurin keinoin.
Omistajuuden professori Samuli Knüpfer
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Omistajuuden professori Samuli Knüpfer sai OP Ryhmän Tutkimussäätiön kannustuspalkinnon

OP Ryhmän Tutkimussäätiö voi antaa palkintoja henkilöille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet taloustieteellistä tutkimusta säätiön tukemilla aloilla.
Palkinnon vastaanottivat Kielibuusti-hankkeen toimijat.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kari Sajavaara -tunnustuspalkinto Kielibuusti-hankkeelle yhteiskunnallisesti vaikuttavasta kieliin liittyvästä työstä

Palkittu hanke on tarttunut ajankohtaiseen keskusteluun siitä, millaisia mahdollisuuksia Suomeen muuttaneilla on oppia ja opiskella kotimaisia kieliä.