Uutiset

Dekaani palkitsee Kauppakorkeakoulun opiskelijoita merkittävistä kestävyysteoista

Dean’s Impact Award -palkinnoilla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen tai Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle.
Dean's Impact Award, School of Business

Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki palkitsee vuosittain koulun opiskelijoita, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa tavoiteajassa ja erinomaisilla arvosanoilla. Tämän tunnustuksen (pääsy Dean’s list’ille) saa kolmisenkymmentä edellisen lukuvuoden aikana kauppatieteiden kandidaatiksi tai maisteriksi valmistunutta opiskelijaa. 

”Opiskelijamme tekevät luonnollisesti koulun arvoja tukevaa työtä myös alueilla, jotka eivät suoraan heijastu arvosanoihin. Viimevuotiseen tapaan haluan myös tänä vuonna (2024) palkita 1–3 kandidaatti- tai maisterivaiheen opiskelijaa tai opiskelijatiimiä kestävää kehitystä tukevista teoista”, sanoo Timo Korkeamäki.  

Dean’s Impact Award -palkinnon kriteerit 

Palkinnon voi saada kandidaatti- tai maisterivaiheen opiskelija tai opiskelijatiimi, jota on ehdotettu perusteluin määräaikana. Kuka tahansa (aaltolainen tai ei-aaltolainen) voi tehdä ehdotuksia palkittavasta opiskelijasta tai opiskelijatiimistä. Jos ehdottaa itse itseään palkittavaksi, tulee samalla ilmoittaa kaksi suosittelijaa yhteystietoineen – suosittelijoiden tulee olla tavoitettavissa lisätiedusteluja varten.  

Palkinto on mahdollista saada hyvin monenlaisista ansioista. Palkittava opiskelija tai opiskelijatiimi on voinut tehdä merkittäviä tekoja kestävämmän tulevaisuuden edistämiseksi Aallossa tai laajemmin. Kyseessä voi olla konkreettinen teko, esimerkillinen toiminta tai jokin muu asia, joka kertoo vaikuttavan työn tekemisestä kestävän kehityksen eteen. Kestävä kehitys kattaa tässäkin niin ympäristön, sosiaalisen kuin taloudellisen kestävyyden. Vaihtoehtoisesti palkituksi voi tulla esimerkillisestä Aallon kahden muun läpileikkaavan teeman eli radikaalin luovuuden ja/tai yrittäjähenkisen ajattelutavan edistämisestä.  

Yhtä lailla Aallon arvojen mukaista toimintaa arvostetaan paljon. Jos teoissa näkyy vahvasti vastuullisuus, rohkeus ja/tai yhteistyö, on mahdollista tulla palkituksi Dean’s Impact Awardilla.  

Ehdotukset perusteluineen 10.10. mennessä 

Ehdotukset perusteluineen tulee lähettää kirjallisesti sähköpostilla dekaanin assistentti Iina Salmelalle osoitteeseen iina.salmela(at)aalto.fi viimeistään 10.10.2024. Myös liitteitä voi lähettää ehdotuksen tueksi, mikäli tarpeen. Ehdotuksille perusteluineen ei ole erityisiä muotovaatimuksia. Sähköpostin otsikkokenttään tulee kirjoittaa Dean’s Impact Award: ”ja oma otsikko”, jotta ehdotukset erottuvat selkeästi muiden viestien joukosta.  

Lopullisen päätöksen palkinnosta (à 1 000 euroa) tekee dekaani keskusteltuaan asiasta ensin KY:n edustajien kanssa. Palkituista opiskelijoista ja heidän ansioistaan tässä yhteydessä uutisoidaan Kauppakorkeakoulun viestintäkanavissa vuoden 2024 loppuun mennessä. Dean’s Impact Award -palkinto jaettiin ensimmäisen kerran loppuvuodesta 2023.  

Dekaani on valinnut ensimmäiset Dean’s Impact Award -palkinnon saajat

Palkinnon saajat ovat edistäneet kestävän kehityksen ja Aallon arvojen mukaista toimintaa.

Lue lisää
Aalto glass challenge 2018 Jaea Chang. Photo: Anne Kinnunen
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ylös vievät betoniset portaat, vasemmalla puolelle seinällä taideteos
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:
Tapani Vuorinen in a black suit, facing camera in front of large windows.
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-professori Tapani Vuorinen: “Vain yhteistyön avulla voimme saavuttaa vaikuttavia tuloksia”

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun puunjalostuksen kemian professori Tapani Vuorinen nimitettiin lukuvuoden avajaisissa 3. syyskuuta Aalto-professoriksi.
Kulkue tummiin pukeutuneita ihmisiä
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto juhlisti 15. lukuvuoden alkua

Aalto-yliopiston uusi lukuvuosi käynnistyi 3. syyskuuta. Avajaispuheissa korostettiin yhteyksiä suomalaiseen työelämään ja yhteisöllisyyttä.
Opiskelijoita työelämätapahtumassa
Mediatiedotteet Julkaistu:

Rehtori Ilkka Niemelä työnantajille: ”Yhdistetään jokainen opiskelija suomalaiseen työelämään”

Aalto-yliopisto haluaa yhdessä työnantajien kanssa edistää sitä, että Suomen kipeästi tarvitsemat kansainväliset osaajat juurtuvat maahamme.