Uutiset

Jokainen postilainen kokemaan itsensä osaksi Postin tarinaa

Kauppakorkeakoulun opiskelijapari selvitti varhaisjakajien kokemaa osallisuutta Postin uudesta strategiasta.
Kauppiksen opiskelijat ja Frank Martela
Opiskelijat Veera Vaarnamo ja Sari Jauhiainen sekä akateeminen ohjaaja Frank Martela. Kuva: Tommi Vihervaara

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun maisteriopiskelijat Sari Jauhiainen ja Veera Vaarnamo toteuttivat räätälöidyn yritysprojektin Kauppakorkeakoulun partneriyritykselle Postille. Työparia ohjasi Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun yliopistonlehtori Frank Martela (FT, VTT), joka on erikoistunut muun muassa työelämän merkityksellisyyden tutkimukseen.

Vuoden 2021 alussa Posti julkaisi toimintansa uuden tarkoituksen, strategian ja arvot. Uuden strategian myötä Posti hakee kasvua jakelu- ja logistiikkaliiketoiminnoista, samalla paperipostin määrä yhä vähenee. Postissa haluttiin ymmärtää, miten aamun sanomalehtiä jakavat työntekijät eli varhaisjakajat ovat ottaneet uuden strategiakokonaisuuden vastaan ja sisäistäneet sen osaksi omaa työtään.

Projektissa selvitettiin syvien yksilöhaastattelujen avulla työntekijöiden tunnelmia, ajatuksia ja käsityksiä Postin uudesta strategiakokonaisuudesta. Tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä siitä, kokevatko työntekijät osallisuutta Postin tarinan uudessa vaiheessa sekä mitkä syyt kokemusten taustalla vaikuttavat.

Haastattelujen analyysin pohjalta opiskelijat laativat toimintasuosituksia sellaiselle johtamiselle ja viestinnälle, joka tukisi varhaisjakajien osallisuuden kokemusta. Selvityksen tuloksista kävi ilmi, että varhaisjakajat ovat itsenäisestä työstä nauttiva työntekijäryhmä, jonka osallisuuden kokemusta on mahdollista edistää muun muassa avoimella ja oikein kohdennetulla viestinnällä, sekä kehittämällä esihenkilöiden sekä jakajien keskinäistä yhteyttä.

 ”Pienestä aineistosta ja lyhyessä ajassa on saatu paljon aikaan, sekä hyvin konkreettisia, käytännöllisiä ja varmasti oikeaan osuvia suosituksia. Tässä on paljon ammennettavaa vielä pitkäksi aikaa, kun päästään oikein pureskelemaan”, kommentoi projektin tuloksia Postin strategia- ja vastuullisuusviestinnästä vastaava johtaja Timo Nurmi.

Opiskelijaprojekti Postille, Aalto BIZ
Postilaisia tapaamaan. Kuva: Tommi Vihervaara

Opiskelijoille oppia konsultin työstä

Tieto- ja palvelujohtamista opiskeleva Sari Jauhiainen kertoo oppineensa projektia tehdessään lisää ihmisten arvojen, ajatusten ja toiminnan suhteesta työelämäkontekstissa. ”Oli hienoa päästä vetämään puolistrukturoituja syvähaastatteluita. Projektin myötä ymmärrän syvällisemmin osallisuusteemoja ja esimerkiksi sen, miten tärkeitä asioita ovat hyvä esihenkilötyö, avoin tiedonkulku ja mahdollisuus vaikuttaa. Projekti toi myös käytännön oppia siitä, millaista suuren yrityksen konsultointi ja toimintasuositusten laatiminen ja perusteleminen voi olla”, kertoo konsultin urasta kiinnostunut Jauhiainen.

Veera Vaarnamo, joka opiskelee pääaineenaan yrittäjyyttä ja innovaatiojohtamista, yhtyy Jauhiaisen ajatuksiin ja jatkaa sopivan työparin tärkeydestä tutkimusprojektin onnistumisessa: “Oli mahtavaa saada kokea, millaista on tehdä töitä sellaisen ihmisen työparina, jonka kanssa syntyy hetkessä yhteisymmärrys työskentelyn tavoitteista. Sari ja minä olemme persoonina ja osaamisiltamme keskenään hyvin erilaiset ihmiset. Yhdessä olimme tässä projektissa kuitenkin erinomainen kaksikko etsimään ja löytämään Postille tietoa osallisuuden kokemuksesta varhaisjakajien keskuudessa.”

Ohjaaja Frank Martelan mielestä projekti oli kiinnostava siksi, että strategian ja arvojen todeksi tekeminen isossa organisaatiossa on aina haastavaa: Miten saada jokainen työntekijä kokemaan itsensä osalliseksi isommassa tarinassa? “Erityishaasteena varhaisjakajien osalta on vielä se, että he tekevät työtään varsin itsenäisesti ja yksin yön tunteina, ilman että heillä on juurikaan suoraa kosketusta muuhun organisaatioon.”

“Opiskelijat onnistuivat haastatteluissa luomaan luottamuksellisen yhteyden varhaisjakajiin ja sanoittivat hyvin heidän tämänhetkistä tilannettaan ja haasteitaan. Sari ja Veera myös tarjosivat yritykselle konkreettisia keinoja, joiden avulla Posti voisi jatkossa vahvistaa varhaisjakajien osallisuuden kokemusta”, kertoo Martela.

Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit / Customized Student Business Projects

Kauppakorkeakoulun Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit -konsepti on suunniteltu yrityksille tehtäviä tutkimus- ja selvitysprojekteja varten ja sen lähtökohtana ovat yrityksen tarpeet.

Lue lisää
Opiskelijoita Kauppakorkeakoululla. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Noora Hautamäki
Opinnot Julkaistu:

Noora Hautamäki oli opiskelijavaihdossa Meksikossa ja kannustaa kaikkia lähtemään vaihtoon

Noora Hautamäki vietti puoli vuotta vaihdossa Meksikon Monterreyssa. Vaihtoaikansa jälkeen hän toimi vuoden Aallon vaihtoneuvojana ja toimii edelleen vapaaehtoisena vaihtojärjestössä, jonka kautta oli lukiovaihdossa.
Kuvassa näkyvät opiskelijat Anna Tran, Osama Nasir Iqbal ja Lana St t. James-Kautny Aalto-luentosalissa.
Opinnot Julkaistu:

Elämän tärkeät päätökset haltuun taloustaitojen avulla

Uusi Personal Finance -kurssi yhdistää viimeisintä tutkimustietoa käytännön esimerkkeihin, opettaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taloustaitoja – ja auttaa toteuttamaan unelmia.
Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

Mentorihaku: Myötätuntomentorointia vertaisryhmissä tohtoriopiskelijoille syksyllä 2024

Haemme tohtoriopiskelijoita mentoreiksi myötätuntomentorointiryhmiin.