Kauppakorkeakoulun muuttoa Runeberginkadun uuteen päärakennukseen vuonna 1950 edelsi mittava ja värikäs varainkeruu

Lähtölaukaus Kauppakorkeakoulun Keräykselle Runeberginkatu 14-16:een rakennettavaa päärakennusta varten annettiin joulukuussa 1947. Keräyksen käynnistämisestä päätettiin rehtori O.W. Louhivuoren johdolla, joka kutsui tuolloin kokoukseen Kauppakorkeakoululle joukon Suomen liike-elämän vaikuttajia.

Elettiin sotienjälkeistä säännöstelyn aikaa. Yleishyödylliset järjestöt saivat käydä niin sanottua ”hyväntekeväisyyskauppaa”, jonka tuontituotteille valtiovalta myönsi tulli- ja verohelpotuksia. Kauppamiehiä kun oltiin, päätettiin aloittaa säännöstelyn alaisten tuotteiden kauppatoiminta ”näin saatujen varojen käyttämiseen uudisrakennusta varten”. Kysyntä säännöstellyille tuotteille oli niin suurta, että niitä voitiin säännöstelyrakenteen ulkopuolella myydä todella suurella katteella.

Keräykselle antoi siunauksensa sen Suuri Keräystoimikunta, joka koostui arvovaltaisista talouselämän vaikuttajista. Hyvät suhteet liike-elämään olivat tarpeen, sillä kaupanteko vaati neuvotteluja tulleista, myynti- ja tuontilisensseistä sekä kortilla olevasta ulkomaan valuutasta. Tuotteiden myynti Suomessa hoitui tukkuliikkeiden, myymälöiden ja muiden myyntikanavien kautta.

Käytännön toimenpiteiden hoitamista varten perustettiin Työvaliokunta, joka keskittyi liiketoimintaan. Lisäksi perustettiin Naistoimikunta, jossa Naisekonomit ry:tä täydennettiin arvovaltaisilla seurapiirien naisedustajilla. Naistoimikunta järjesti keräystapahtumia ympäri maata, mukaan lukien mannekiininäytöksiä maahantuotujen kankaiden markkinoimiseksi. Suoria rahalahjoituksia uuteen Kauppakorkeakouluun tehtiin Liikesivistysrahaston kautta.

4 000 tusinaa nylonsukkia ja 24 000 tölkkiä persikoita

Työvaliokunta lähetti maisteri Rintakosken Amerikkaan hoitamaan Keräyksen käytännön järjestelyitä, kuten ostamaan 100 000 paunaa riisiä. Amerikasta päätettiin ostaa myös 4 000 tusinaa nylonsukkia, 3 000 kilogrammaa kardemummaa ja sata laatikkoa Philip Morris -savukkeita. Keräyksen aikana Amerikan tuonti laajeni lukuisiin tuotteisiin aina dollareilla ostettuja jääkaappeja ja autoja myöten. Keräystoimikunta yritti jopa saada Coca-Colaa Suomeen jo vuonna 1949, mutta lisenssiä ei saatu. Niinpä suomalaiset pääsivät ”Kokiksen” makuun vasta olympiavuonna.

Kauppaa tehtiin eri maiden kanssa sen mukaan, kuinka yhteistyöyritykset lahjoittivat omaa ulkomaan valuuttaansa, ja kuinka Suomen Pankki myönsi valuuttaa. Ruotsista tilattiin Findus-marmeladia ja öljyssä keitettyjä makrilleja sekä käytettyjä konttorikoneita, Argentiinasta pyykkisaippuaa ja 24 000 tölkkiä persikoita, Ranskasta uimapukuja, juhlapukukangasta ja hajuvettä, Englannista villasukkia, Equadorista riisiä ja Hollannista espanjalaisia manteleita.

Keräyksen tuotoilla yhä positiivinen vaikutus

Keräyksen ensimmäinen tavoite, 70 miljoonaa markkaa, saavutettiin kesällä 1949. Toimintaa päätettiin jatkaa merkittävästi kohonneiden rakennuskustannusten vuoksi. Oman panoksensa Keräykseen toivat Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta, Ekonomiliitto, Kauppatieteiden Kandidaattiyhdistys sekä teekkariyhtymä. Kauppakorkeakoulun keräystoimikunta lopetti kaupallisen toimintansa 1952. Keräys ehti tuottaa Kauppakorkeakoulun tukemiseen noin 350 miljoonaa markkaa, josta suurin osa tuli kaupallisesta toiminnasta.

Keräyksen Naistoimikunta aktivoitui vielä 1968 Kauppakorkeakoulun laajennuttua Runeberginkatu 22-24:ään eli Chydenia-rakennukseen. Naistoimikunnan keräämistä ylijäämävaroista muodostettiin rahasto, jonka tuotosta edelleen maksetaan harjoitteluapurahoja Kauppakorkeakoulun opiskelijoille.

Rehtori O.W. Louhivuoren sanoin ”koulun uusi toimitalo on merkittävä muistomerkki Suomen liikemieskunnan ja Suomen kansan uhrivalmiudesta.”

Lahjoittamisen perinne

Kauppakorkeakoulua ei olisi ilman tukijoidemme anteliaita lahjoituksia. Maailma on muuttunut paljon sen jälkeen, kun Kauppakorkeakoulun Runeberginkadulla sijaitsevaa päärakennusta rakennettiin, eikä koulu voi enää samaan tapaan kerätä varoja myymällä nylonsukkia. Varainhankinnan merkitys koulun toiminnalle on kuitenkin viime vuosina kasvanut entisestään. Nykytilanteessa yliopistot eivät voi enää laskea pelkästään valtion rahoituksen varaan, joten ulkopuolista tukea tarvitaan, jotta ensiluokkaista koulutusta voidaan tarjota myös tulevaisuudessa.

Koulun tukijat, jotka aikoinaan edesauttoivat koulun rakentamisessa, sekä myöhemmin koulua tukeneet, on huomioitu Töölön arvokkaan päärakennuksen ala-aulan tukijataulussa (kuva yllä). Kauppakorkeakoululla on nyt mahdollisuus siirtää tämä perinne uuteen rakennukseen Otaniemessä, jonne koulu muuttaa helmikuussa 2019.

Kauppakorkeakoulu haluaa muistaa koulun nykyisiä tukijoita uudessa rakennuksessa kahdella tavalla: yksityishenkilöiden nimikkotuoleilla ja nimikkopalasilla seinäteoksessa (kuva alla), joka on tarkoitettu niin yksityishenkilöiden kuin ryhmien ja organisaatioiden uusien lahjoitusten huomioimiseen. 

Lisätietoja:
[email protected]