Muutoksia Väreen lokeroissa
Uudet aikarajat ja käytännöt
Kaikille lokeroille on määritelty aikaraja, joka kerrotaan lokeron näytöllä. Aikarajan ylittyessä käyttämättömät lokerot ensin blokataan ja lopulta tyhjennetään ja vapautetaan muille käyttäjille, mikäli käyttäjä ei ole ottanut yhteyttä aulapalveluihin tai talovastaavaan kohtuullisen ajan kuluessa.
Tällä hetkellä niin sanottujen pitkäaikaisten lokeroiden aikaraja on noin yksi kuukausi ja niin sanotuissa päiväkäyttöisissä lokeroissa aika on 48 tuntia plus viikonloput, joten lokeroa voi käyttää esimerkiksi perjantaista maanantaihin ja siitä eteenpäinkin, mikäli sitä käyttää aktiivisesti. Molempia aikoja tullaan tarkastelemaan ja tarvittaessa muuttamaan sitä mukaa kun saamme lisää tietoa muutosten vaikutuksesta lokeroiden saatavuuteen.
Mitä jos en saa lokeroani auki?
Jos lokerosi on blokattu, voit pyytää aulapalvelua avaamaan lokeron puolestasi. He voivat myös vapauttaa lokeron, jotta voit käyttää jotain toista lokeroa jatkossa. Valitettavasti he eivät saa lokeron blokkausta poistettua, mutta se voidaan tehdä jonkinlaisella viiveellä, mikäli haluat pitää saman lokeron. Tällä hetkellä vapaita lokeroita on lähinnä 2. ja 3. kerroksessa.
Perusteet
Aiemmin osa lokeroista oli merkitty pitkäaikaisiksi lokeroiksi, mikä vaikuttaisi johtaneen siihen, että ihmiset varasivat niitä henkilökohtaisesti itselleen ilman ajankohtaista tarvetta. Tämä puolestaan on johtanut alhaisiin käyttöasteisiin samalla kun vapaita lokeroita ei ole ollut saatavilla niitä tarvitseville. Päiväkäyttöisissä lokeroissa taas on ollut harhaanjohtavat ohjeet ja ne ovat tulleet turhan helposti blokatuiksi kaikilta. Nyt niiden käyttöaikaa on jatkettu ja ne soveltuvat entistä paremmin aktiiviseen käyttöön. Virheellinen ohjeistus tullaan korjaamaan lähiaikoina.
- Julkaistu:
- Päivitetty: