Niina Nurmi pureutuu tutkimuksessaan Zoom-uupumukseen ja hybridityöskentelyyn

Mitä tutkit ja miksi?

Tutkin tuotantotalouden laitoksella työn muutosta ja virtuaalisen työn johtamista. Minua kiinnostaa, miten siirtymistä hybridityöskentelyyn johdetaan ja organisoidaan. Olen erityisen kiinnostunut ihmisten hyvinvoinnista ja sitoutumisesta organisaatioon.

Meillä on tällä hetkellä menossa Exponential-tutkimushanke, jossa tutkimme työskentelyn tehokkuutta ennen koronaa ja sen jälkeen. Siinä on mukana parisenkymmentä monikansallista ja suomalaista organisaatiota aina ylimmästä johtoportaasta asiantuntijatasolle asti. Olemme tutkineet organisaatiodynamiikkaa ja johtamiskäytäntöjä sekä virtuaalisen työskentelyn vaikutuksia työhyvinvointiin ja työskentelyn tehokkuuteen.

Olemme huomanneet, että koronavuosi on vaikuttanut heikentävästi työn merkityksellisyyden kokemukseen ja siihen, miten työntekijät sitoutuvat organisaatioihin. On tärkeää pohtia, miten saadaan ihmisten katseet suunnattua samaan suuntaan ja heidät puhaltamaan yhteen hiileen omien sijaan.

Kesällä saimme parhaan artikkelin palkinnon Academy of Management -konferenssissa. Tutkimme päiväkirjatarinoiden avulla 14 tiimiä eri yrityksissä korona-aikana. Huomasimme, että toiset olivat huolissaan tiimin selviytymisestä ja yrittivät pitää tiimiä koossa tekohengittäen siihen yhteishenkeä. Jos tiimillä vaikutti menevän tosi hyvin, se tapahtui niiden yksilöiden kustannuksella, jotka ponnistelivat tiimin hyvinvoinnin puolesta. Se kulutti heidät aika lailla loppuun. Toiset yksilöt taas keskittyivät omaan pärjäämiseen ja selviytymiseen. Kyselyaineistomme mukaan heidän hyvinvoinnissaan ei ollut mitään ongelmaa. He käänsivät selkänsä tiimille eivätkä enää osallistuneet yhteisiin juttuihin. Jos tiimissä on paljon omaan pärjäämiseen keskittyviä yksilöitä, on vaarana, että tiimi hajoaa.

Tutkimuksen avulla ymmärretään paremmin sitä, että kuormituksesta tai vaikeasta stressistä selviytyminen on yksilön ja työyhteisön summa. Molempien täytyy voida hyvin.

Ennen korona-aikaa havainnoimme yhteensä sadan työpäivän ajan viittäkymmentä ihmistä heidän työpaikoillaan. Tutkimukseen osallistuneilla oli sykevälivariaatiomittarit ja kuljimme heidän kanssaan kaikkialle, kuten erilaisiin kokoustilanteisiin. Tutkimuksen mukaan oli selvää, että virtuaalikokouksissa ihmisillä on merkittävästi enemmän uupumusta ja kuormituksen kokemusta. Kun mittasimme ihmisten kognitiivista suoriutumista etäkokousten jälkeen, niin sanottu Zoom-uupumus laski viidenneksellä kognitiivista suoriutumista. Kasvokkain tapaaminen puolestaan ei uuvuttanut, vaan jopa energisoi.

Miten sinusta tuli tutkija ja professori?

Opiskelin työpsykologiaa ja johtamista pitkänä sivuaineena, ja pyrin jo toisena kandivuotena tutkimusapulaiseksi professori Eila Järvenpään tutkimushankkeeseen. Professori Matti Vartiainen nappasi minut siitä omiin hankkeisiinsa tutkimusapulaiseksi.

Kun valmistuin, menin henkilöstöjohtajaksi CRF Health -yritykseen ja perustin siellä HR-toiminnot. Kun lähdin sieltä, olimme avanneet viisi kansanvälistä toimistoa ja työntekijöitä oli yhteensä 250. Se on yksi tuotantotalouden alumnien menestystarinoista.

Otin uudelleen yhteyttä Vartiaiseen ja kerroin, että haluan tulla tekemään väitöskirjaa. Olin Aallon lisäksi Stanfordin yliopistossa kahdessa jaksossa yhteensä neljä vuotta. Lähdin sinne ensimmäisen kerran vuonna 2008, väittelin 2010, tein kolme lasta ja palasimme Stanfordista 2015 kesällä. Silloin aloitin työt kauppakorkeakoulussa ja helmikuussa 2016 minut valittiin monialaisen IDBM-maisteriohjelman (International Design Business Management) johtajaksi. Vedin ohjelmaa viisi vuotta työelämäprofessorina.

Edistin kuitenkin koko viiden vuoden ajan tutkimusta kuin olisin ollut tenure track -professorin uralla. Sain hankittua riittävästi tutkimus- ja opetusmeriittejä, ja hain ja pääsin apulaisprofessoriksi suoraan toiselle tasolle. Jännittävää tässä on se, että professuurini on vapautunut juuri Järvenpään jäädessä eläkkeelle. Istun jopa hänen entisessä huoneessaan.

Mikä on urasi tärkein kohokohta?

Ehdottomasti Stanford! Kun menin sinne vuonna 2008, olin siellä ensimmäisiä aaltolaisia. Aloin valmistella lähtöä jo vuonna 2006 ja raivata tietä sinne. Löysin netistä kiinnostavan oman alani professorin Pamela Hindsin, ja meni kauan, että sain hänen huomionsa. Eräs paikallinen tunsi minut ja kertoi Hindsille, että tämän potentiaalisen jatko-opiskelijan kanssa kannattaa jutella. Hinds kutsui minut Stanfordiin 5. kesäkuuta 2007. Tuo päivä on vieläpä syntymäpäiväni.

Olemme tehneet Hindsin kanssa yhteistyötä jo 13 vuoden ajan, ja teemme edelleen. Hän on merkittävin mentorini, ystäväni ja tutkimuspartnerini. Hän on ollut äitinsä kanssa Suomessa ja meidän kesämökillämme, ja käynyt kanssani läpi monet elämän ilot ja surut.

Mikä on tutkijan tärkein ominaisuus?

Jumalaton sinnikkyys! Tutkijan täytyy rakastaa sitä hirveän pitkää matkaa tutkimuksen aloittamisesta siihen, että tulokset on julkaistu huippulehdessä. Tyydytys ei voi tulla pelkästä julkaisusta, koska julkaisuprosessiin sisältyy usein monta hylkäystä ja uutta yritystä.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Saan rakentaa tuotantotalouden johtamisen tutkimuksesta Suomen johtavan tutkimusyksikön.