Uutiset

Otaniemen Tietokorttelit -arkkitehtuurikilpailun kilpailuehdotukset nyt nähtävillä

Otaniemen Tietokorttelit - Biologin ja Meritekniikan alueiden arkkitehtuurikutsukilpailun kilpailuehdotusten palautus oli tammikuussa ja töiden arviointi kilpailun tuomariston toimesta on parhaillaan käynnissä. Kilpailun voittaja valitaan kevään 2022 aikana. Kilpailuehdotukset ovat nyt myös yleisön nähtävillä ja niistä on mahdollista antaa palautetta.
Otaniemen Tietokorttelit alueen rajaus
Otaniemen Tietokorttelit, kilpailualueen rajaus.

Senaatti-kiinteistöjen ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n järjestämä Otaniemen Tietokorttelit -arkkitehtuurikilpailu käynnistyi kesällä 2021 ja kilpailuun osallistuvat arkkitehtitoimistot ovat: Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy, Arkkitehtitoimisto HKP Oy, Arkkitehtitoimisto K2S Oy, Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy ja L Arkkitehdit Oy. Kilpailun tavoitteena on ratkaista Aalto-yliopiston metroaseman välittömässä läheisyydessä sijaitsevan alueen kaupunkirakenteellinen kokonaisidea ja voittanut kilpailuehdotus toimii kilpailun jälkeen käynnistyvän asemakaavoituksen pohjana. Lähitulevaisuudessa merkittävä osa alueen nykyisistä toiminnoista tulee väistymään ja alueelle tavoitellaan uutta elävää kaupunkiympäristöä, jossa asuminen, työpaikat, palvelut ja yliopistokampuksen toiminnot sekoittuvat.  

Kilpailuehdotukset ovat nähtävissä osoitteessa http://acre.aalto.fi/otaniementietokorttelit, jossa on myös mahdollisuus kommentoida ehdotuksia 25.2.2022 asti. Ehdotuksista jätetyt palautteet ja kommentit toimitetaan tiedoksi kilpailun tuomaristolle. Kilpailun voittaja valitaan kevään 2022 aikana. Kilpailu järjestetään yhteistyössä Espoon kaupungin ja Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) kanssa. 

Kilpailuun liittyvät kysymykset: 

Sitowise Oy, kilpailusihteeri Santeri Nuotio, +358 400 783 123, [email protected] 

Yhteystiedot: 

Senaatti-kiinteistöt, kiinteistökehityspäällikkö Emmi Sihvonen, +358 50 340 1408 [email protected] 

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy, johtaja, kiinteistökehittäminen Kari Talvitie, +358 40 095 6089, [email protected] 

Otaniemen Tietokorttelit 2022

Otaniemen Tietokorttelit -arkkitehtuurikilpailun kilpailuehdotukset nähtävillä.

Voit kommentoida kilpailuehdotuksia täällä.
Otaniemen Tietokorttelit alueen rajaus
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kaivuri työmaalla kahden rakennuksen välissä, maassa putkia ja muuta metallia.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat kehittivät ensimmäisen hiilinegatiivisen sideaineen – merkittävä vaikutus infrarakentamisen päästöihin

Biopohjaisella sideaineella voidaan korvata runsaspäästöisen sementin käyttöä infrarakentamisessa.
Sekajätekasa Ämmässuon jätteenkäsittelylaitoksella.
Kampus, Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Kierrätyskampanja käynnistyy Otaniemen kampuksella

Käynnistämme Otaniemen kampuksella jätteiden kierrätyskampanjan lokakuun alussa. Tavoitteena on lisätä kierrätysastetta ja vähentää sekajätteen määrää.
5 ihmistä ylhäältä kuvattuna, tutkivbat yhdessä jotain maassa olevaa.
Kampus Julkaistu:

Hyvinvoinnin avaimet -sarja on Aaltogetherissa

Aaltogetherin Hyvinvoinnin avaimet sisältää tieteeseen pohjautuvia artikkeleita, podcast-jaksoja, videoita, koulutuksia ja harjoituksia hyvinvointiteemoista.
Shaking up tech 2023
Kampus, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Shaking up Tech kutsuu lukiolaisia kampuksille seuraavan kerran tammikuussa

Puhujana on tällä kertaa muun muassa aivotutkija Minna Huotilainen. Tapahtuman tarkoituksena on tehdä tekniikan alaa tutuksi aliedustetuille ryhmille.