Poisoppimisen oppiminen: mitä radikaalisti luova koulutus voisi olla?

Työskenneltyäni neljä vuotta Aalto-yliopiston University-Wide Art Studies (UWAS) -opintojen parissa yksi keskeisistä tähän mennessä saamistani opeista on olla ottamatta opetusta ja oppimista annettuna. Taidekasvatustaustastani huolimatta löydän itseni jatkuvasti pohtimasta, mitä oppiminen ja opettaminen ovat, ja mitä ne voisivat olla Aallon kaltaisessa yliopistossa.

UWAS tarjoaa monialaista taidepohjaista koulutusta kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille. Aloitimme vuonna 2016 vain yhdellä kurssilla ja nyt olemme kasvattaneet vuosittaisen valikoimamme yli 30 kurssiin.

UWASissa monialaisuus tarkoittaa ennen kaikkea uudistavaa opetusta ja oppimista, joka läpäisee sekä olemassa olevat että uudet tieteenalat ja rikkoo näiden välisiä raja-aitoja.

Sen sijaan, että opettaisimme vain taidetta, muotoilua ja arkkitehtuuria, kehotamme kaikkien tieteenalojen opiskelijoita ja opetushenkilöstöä työskentelemään ja pohtimaan asioita yhdessä. UWASin taidepohjainen monialainen koulutus on toisin sanoen koulutusta, jolla pyritään luovasti ja kriittisesti tutkimaan kaikkia osaamisen ja tekemisen muotoja, taide ja muotoilu mukaan luettuina. 

Perustan uudistaminen 

UWASin opetusohjelma rakentuu tiettyjen taitojen tai sisältöjen sijasta aihealueiden varaan. Meillä on ollut kursseja muun muassa pimeydestä, oluen panemisesta ja makkaranvalmistuksesta, sähköstä taiteessa, mikroskooppisista kuvista sekä luovasta koodauksesta. Kurssien suorittamiseen ei tarvita aiempaa tietämystä taiteesta tai muotoilusta, ja kaikki UWAS-kurssit ovat avoimia niin kandidaatti- kuin maisteriopiskelijoille.

Vaikka yliopiston opiskelijat, opetushenkilöstö ja muu henkilöstö ovat ottaneet UWASin lämpimästi vastaan, monialainen ja uudistava lähestymistapamme opetukseen, oppimiseen ja opetusohjelmien suunnitteluun ei aina istu korkeakoulutuksen tieteenalaperustaiseen ajattelutapaan.

Mielestäni tämä ristiriita liittyy vahvasti vallitsevaan käsitykseen siitä, että on hallittava tieteenalan perusteet, ennen kuin voidaan edetä syventäviin tieteenalakohtaisiin tai tieteenalojen välisiin tietoihin ja taitoihin. Vanhan sanonnan mukaisesti säännöt täytyy osata, ennen kuin niitä voi rikkoa.

Tämä kaikki on tuttua meille myös UWASissa. Meitä pyydetään usein tarjoamaan niin sanottuja peruskursseja, joilla opiskelijat voisivat oppia helposti hyödynnettäviä taiteen ja muotoilun välineitä ja menetelmiä. Niitä ovat esimerkiksi muotoiluajattelu ja valokuvauksen perusteet tai Adoben ohjelmat ja luovan ajattelun harjoitukset.

Tällaiset pyynnöt ovat tietenkin täysin järkeenkäypiä ja osoittavat, miten tarpeellisia luovat alat nykymaailmassa ovat. Henkilökohtaisesti näkisin oikein mielelläni insinööriopiskelijoiden uppoutuvan keramiikkaan ja kauppatieteiden opiskelijoiden perehtyvän installaatiotaiteeseen.

Palatakseni kuitenkin uudistavan koulutuksen ajatukseen, opetuksen ei tarvitse olla pelkkä keino välittää olemassa olevia tietoja ja taitoja niille, joilta ne oletettavasti puuttuvat. Se voi myös tarjota aikaa ja tilaa kyseenalaistaa nykyisiä tietoja ja käytäntöjä. Toisin sanoen pelkän uuden oppimisen sijaan voidaan myös oppia pois jo opitusta.

Haluan korostaa, että en vastusta niin kutsuttuja peruskursseja, päinvastoin. Niillä on tärkeä tehtävä diskurssi- ja käytäntöyhteisön luomisessa yliopiston sisällä ja sen ulkopuolella. 

Tarkoitan ennemminkin sitä, että koska monialainen koulutus tapahtuu vakiintuneen tietämyksen ja käytännön välimaastossa, sillä ei luonnostaan ole vakaata perustaa. Jos väitetään, että monialaisella koulutuksella on perusta, se määräytyy todennäköisesti opetuksen ja oppimisen erityisiin tuloksiin liittyvien alakohtaisten vaatimusten pohjalta.

UWAS pyrkii taidepohjaisella monialaisella opetusohjelmallaan rikkomaan juuri tämän ennalta vahvistetun perustan ja ennalta määritettyjen tulosten välisen kehän. 

Tuntemattoman tutkiminen 

Entä jos radikaalisti luovassa koulutuksessa ei olisikaan kyse vakiintuneiden sääntöjen rikkomisesta vaan niiden huomiotta jättämisestä? Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, että kaikki käy, että opiskelijoiden ja opettajien tulisi heittäytyä jonkinlaisen laissez-faire -relativismin vietäviksi. Päinvastoin on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, mitä me emme tuntemistamme asioista tiedä, ja esitettävä kysymyksiä (kuten mitä, miksi, miten, missä ja kuka), jotka toimivat lähtölaukauksena kaikelle kasvatukselliselle toiminnalle, oli kyse sitten opetuksesta tai oppimisesta.

Tässä ei ole mitään mystistä – olen varma siitä, että kaikki tietävät, miltä tuntuu olla tietämätön tai tietämättä, miten jokin asia tehdään. Mielestäni monialainen koulutus antaa eri alojen opiskelijoille ja opettajille mahdollisuuden jakaa tämän tunteen muiden kanssa ja tutkia, mitä sillä voitaisiin tehdä ilman, että se alistetaan alakohtaisten hierarkioiden ja sääntöjen armoille.

Ymmärrän, että joidenkin mielestä tieteenalakohtaisen tiedon vakiintuneista muodoista ja tavoitteista luopuminen kuulostaa epäilyttävältä, jopa vaaralliselta. Minulle on jopa kerrottu, että kurssit, joilla ei ole selkeitä päämääriä, ovat aina pelkkää ajanhukkaa, tai rakkaiden työtovereideni sanoin ”käsienheiluttelua”.

Epäilijöille haluaisin vastata ranskalaisen feministifilosofin ja kirjailijan HélèneCixous’n sanoin: ”Ajatteleminen on pyrkimystä ajatella käsittämätöntä: käsitettävän ajatteleminen ei ole vaivan arvoista.” Toisin sanoen, jos kaikki koulutus rajataan mahdollisimman pieneen tilaan kysymysten ja vastausten välimaastoon, missä on Cixous’n viittaama vaivannäkö?

Poisoppimisen oppiminen vaatii paljon työtä. Onneksi Aallon kaltaisessa yliopistossa ei tarvitse tehdä kaikkea tätä yksin. Etsivä löytää useita luovia ja kriittisiä ajattelun ja tekemisen tapoja eri puolilta yliopistoa.

UWAS rohkaisee opiskelijoita ja opetushenkilöstöä tarttumaan sellaisiin asioihin ja ajatuksiin, joihin heillä ei ole vastauksia, ja tarjoaa yhden mahdollisen kohtaamispaikan ja testausalustan erilaisille luovuuksille ja kriittisyyksille pakottamatta niitä ennalta määrättyihin alakohtaisiin sääntöihin.

Ehkä jonain päivänä tämä johtaa sellaiseen tietämiseen ja tekemiseen, jota ei osata vielä edes kuvitella. Kun otetaan huomioon yhteiskuntien tällä hetkellä kohtaamat valtavat ekologiset, sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset muutokset, on nyt tärkeämpää kuin koskaan olla avoimia uusille tulevaisuuksille ja niiden mahdollisuuksille.

Teksti:

Juuso Tervo
Johtaja, University-Wide Art Studies

Lähdeviitteet :
Cixous, H. (1993). Three steps on the ladder of writing. (S. Cornell & S. Sellers, Trans.). New York, NY: Columbia University Press.