Keramiikkaa Aalto-yliopiston arkiston kokoelmissa

Keraamikko Kyllikki Salmenhaara

Kyllikki Salmenhaara syntyi vuonna 1915 Tyrnävällä, Pohjois-Pohjanmaalla, mutta muutti jo nuorena Helsinkiin. Hän oli pienestä pitäen kiinnostunut esineiden muovailusta ja äitinsä sanojen mukaan jo lapsena ”uhannut ryhtyä taiteilijaksi”. Kun Salmenhaara suoritti lukio-opintonsa loppuun, hänet lähetettiin vuodeksi ulkomaille työskentelemään sillä ajatuksella, että hän olisi järkiintynyt ja unohtanut haaveensa. Koska matkan kohteena kuitenkin sattui olemaan Englanti, ei tuleva taidekeraamikko olisi varmasti voinut saada parempia virikkeitä – Suomeen palattuaan hän aloitti opinnot silloisen Taideteollisuuskoulun keramiikkaosastolla.

Ensimmäisinä työvuosinaan Salmenhaara työskenteli Kauklahden lasitehtaassa, kunnes hakeutui harjoittelijaksi tanskalaiseen Saxbo-ateljeehen vuonna 1946. Tämä oli Salmenhaaran tulevan tuotannon ja uran kannalta merkittävää aikaa, sillä ateljeen perustaja, kemisti-insinööri Natalie Krebs oli erityisen kiinnostunut kupari- ja rautalasitteiden kehittelystä, jota hän sovelsi kiveistavaraesineisiin. Seuraavana vuonna Salmenhaara työskenteli vielä taiteilijana Sakari Vapaavuoren ateljeessa ennen siirtymistään Arabian tehtaan palvelukseen. Siellä hän alusta asti halusi valmistaa itse kaikki tarvitsemansa lasitteet. Jo 1950-luvun puolenvälin tienoilla monet arvioivat Salmenhaaran olevan yksi korkeatasoisimmista suomalaisista keraamikoista, ja tästä kertoo myös menestys Milanon Triennalessa vuosina 1951 ja 1954.

Taiteilijan oma moderni muotokieli kuitenkin syntyi ja kehittyi, kun Salmenhaaralle tarjoutui mahdollisuus lähteä ASLA-stipendiaattina tutustumaan Yhdysvaltain keramiikkataiteen opetukseen vuonna 1956. Matkaan sisältyi tutustuminen Alfred Collegen keramiikkaopetukseen sekä vierailut yhdysvaltalaismuseoihin ja paikallisiin keramiikkaverstaisiin. Näistä merkittävimpinä vaikutteina Salmenhaaralle on pidetty Bauhaus-keraamikko Marguerite Wildenhainiin, joka Salmenhaaran tavoin korosti materiaalien tuntemusta ja tekniikan hallintaa, jotka olivat luomisen perustana. Intiaanikeraamikko Maria Martinez puolestaan vahvisti uskoa materiaalin omien lakien kunnioittamiseen, mikä näkyi töissä esimerkiksi tarkoituksellisena viimeistelemättömyytenä.

Amerikan matkansa myötä Salmenhaara loi kuuluisat taidokkaasti dreijatut lentävät lautasensa, joiden jännite muodostuu paitsi kapean jalan ja lautasmaisesti leviävän runko-osan, myös lasittamattoman ulkopinnan ja maasälpälasitteen peittämän sisäpinnan välille.

Salmenhaaran elämä sai uuden käänteen 1960-luvun vaihteessa, kun savimassaan joutunut partakoneenterä esti luovan keraamikon työskentelyn. Hänelle kuitenkin tarjoutui mahdollisuus opetustyöhön Taiwanissa, jossa hän oli mukana perustamassa The China Trade Centerin välityksellä keramiikkakoulua. Tästä alkoi elämäntyö pedagogina, joka jakoi parhaan tietämyksensä materiaaleista ja työmenetelmistä.

Keramiikan opetuksen uudistaja

Opetustehtävä odotti Salmenhaaraa pian myös Suomessa. Kesällä 1963 Taideteolliseen oppilaitokseen (vuodesta 1973 Taideteollinen korkeakoulu) perustettiin keramiikkataiteen lehtorin toimi, johon valittiin Kyllikki Salmenhaara. Tuore lehtori alkoi määrätietoisesti modernisoida laitteistoa ja opetusta. Hänen opetuskaudellaan savi materiaalina, myös siihen asti epätaiteelliseksi katsottu kotimainen punasavi, nostettiin kunniaansa. Salmenhaara halusi alkuvaiheessa purkaa keramiikkataiteeseen liitetyn mystiikan: käsityöläisyys oli nöyryyttä ja teknistä osaamista. Paikalliset materiaalit, pajakeramiikka ja perusosaaminen liittivät keramiikan entistä vahvemmin Suomen oloihin. Samalla sekä yhteiskunta että oppilaitos painottivat yhä enemmän tuotesuunnittelua ja teollista ajattelua.

Tavoitteena oli tämän myötä kouluttaa keraamikkosukupolvi, joka osaisi paitsi muotoilla savea myös muurata uunin, rakentaa laitteet sekä valmistaa massat ja lasitteet, kaikki itse. Tekninen ammattitaito antoi itseluottamusta ja avarsi työmahdollisuuksia, ei suinkaan muodostunut luovuuden esteeksi. Myöhemmin, 1970-luvun lopulla, teollista tuotesuunnittelua korostaneet asenteet pehmenivät, ja Salmenhaara alkoi korostaa opetuksessaan taiteellisen rohkeuden, innovatiivisuuden ja yhteistyön merkitystä.

Salmenhaaran sanottiinkin tuoneen Taideteollisen oppilaitoksen keramiikkataiteen osastolle järjestystä, joka muodostaa perustan luovalle työlle ja tutkimukselle. Opettajapersoonana hänet muistetaan innoittajana, joka saa opiskelijat mukaansa.

Useaan otteeseen Salmenhaara toimi vierailevana luennoitsijana ja professorina ulkomailla, esimerkiksi Kanadassa 1964 ja 1969,Yhdysvalloissa 1967 ja 1976 sekä Taiwanissa ja Japanissa 1972. Näiltä matkoiltaan hän toi Suomeen ja opetukseensa muun muassa keramiikan rakupolton. Matkojen aikana viransijaisena toimi muun muassa Airi Hortling, Salmenhaaran oppilas ja hänen myöhempi seuraajansa.

Kyllikki Salmenhaara nimitettiin ensimmäisenä taideteollisuuden edustajana taiteilijaprofessoriksi 1970. Salmenhaara jatkoi kokeitaan eri lämpötiloihin ja tarkoituksiin soveltuvista massoista ja lasituksista, minkä myötä muotoutui teos Keramiikka (1974), ammattitekninen käsikirja, jonka ansiosta Salmenhaaralle myönnettiin vuonna 1975 valtion taideteollisuuspalkinto. Pian tämän jälkeen Salmenhaara sai jälleen tilaisuuden matkustaa Yhdysvaltoihin Alfred Collegeen, tällä kertaa vierailevaksi professoriksi keväällä 1976. Salmenhaara työskenteli Taideteollisessa korkeakoulussa aina kuolemaansa, vuoteen 1981, saakka.

Salmenhaara Aalto-yliopiston kokoelmissa

Aalto-yliopiston arkistossa on nähtävillä suomalaisen keramiikan koulutuksen laaja aineisto. Suuri osa tästä liittyy Kyllikki Salmenhaaran opetus- ja tutkimustyöhön. Keramiikka on saavutettavissa pääosin digitoidussa muodossa – hauraita alkuperäisesineitä saa arkistossa nähtäväksi tai lainaan harkinnan mukaan.

Kyllikki Salmenhaaran arkistokokoelma koostuu arkistoaineistosta, joka sisältää muun muassa kokoelman kirjeenvaihdosta suomalaisten ja ulkomaisten keramiikkataiteen vaikuttajien kanssa, keramiikkakokoelmasta sekä kuva-arkistosta, joka sisältää monipuolisesti opettamiseen, ulkomailla työskentelyyn ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä kuvia. Keskeiset osat henkilöarkiston kuvakokoelmista on digitoitu.

Salmenhaaran keramiikkaa on esitelty myös Kaj Franckin ja arkkitehtuurin laitoksen luentokuvakokoelmissa, jotka on digitoitu ja julkaistu.

Keramiikka- ja lasitaiteen kokoelmaan sisältyvää oppilastyökokoelmaa Salmenhaara kartutti valikoiduilla oppilastöillä aina vuoteen 1981 asti, minkä jälkeen kokoelmaan on liitetty lopputöitä ja lopputöiden osia. Töitä on noin 3000 kappaletta, vuosilta 1963–1994. Kokoelma koostuu Salmenhaaralle merkityksellisistä esineistä, joista ilmeni hänen opetuksensa ideologian onnistuminen ja keramiikan edistyminen johonkin suuntaan. Kokoelmaan ei valittu oppilaan parasta työtä, vaan esine, jossa on onnistuttu vangitsemaan tietty tunnelma ja tyyli.

Keramiikan ja lasitaiteen oppilastyökokoelman esineitä ja Salmenhaaran taideteoksia on 3D-digitoitu arkiston ja Aalto-yliopiston IT-palveluiden projektissa. Keramiikkaesineitä on kuvattu yli tuhat, ja toistaiseksi kokoelmista on julkaistu tunnistekuvia.

Teksti: Johanna Koivusaari

Kuvat: Aalto-yliopiston arkisto