Euroopalla 14 vuoden digitakamatka kurottavana

Kirjoittajat: Martti Mäntylä, Heikki Ailisto, Timo Seppälä, Riitta Smeds, Heikki Hämmäinen, Kalevi Kilkki, Kirsimarja Blomqvist ja Pekka Räsänen DDI-hankkeesta.

Eräs koronakriisin merkittävimmistä vaikutuksista on digitalisaation vauhdin merkittävä kasvaminen. “Digiloikasta” puhuminen ei tunnu liioitetulta, kun tarkastelee etätyön, verkkokaupan tai esimerkiksi teollisten järjestelmien etäoperoinnin digisovellutusten kehittymistä.

Kuten kriisit yleensäkin, myös koronakriisi on jakanut yrityksiä ja muita toimijoita vuohiin ja lampaisiin: nopeat soveltajat ovat jättäneet hitaammat jalkoihinsa. Voi olla, että kuluneen puolentoista vuoden aikana syntyneet erot tulevat jäämään pysyviksi, kun parhaat soveltajat ovat myös parhaiten varautuneet omilla koronan exit-strategioillaan.

Digimaailman jättiyrityksille, kuten Google, Apple, Microsoft, Facebook, Amazon, Alibaba, Tencent, tai hieman tuntemattomampi kiinalainen maatalouden teknologia-alusta PinDuoDuo, korona on antanut tilaisuuden entisestään laajentaa toimintaansa ja tarjoamiensa palvelujen kirjoa. Niiden kannattavuus ja pörssiarvo ovat nousseet stratosfääriselle tasolle, mikä varmaankin kertoo markkinoiden uskovan, että ne pystyvät myös tulevaisuudessa muodostamaan arvoa ja toimimaan menestyksellisesti. Samaan joukkoon voi lisätä vaikkapa Teslan, jota voi pitää digiyhtiönä, jonka tuottamien ohjelmistojen alusta kulkee pyörillä.

Näiden rinnalla ja myötä myös digitaalinen pankki- ja rahoitustoiminta (“FinTech”) on saanut lisätuulta jo aiemmin pullistuneisiin purjeisiinsa. On jopa arvioitu, että traditionaalinen pankkitoiminta on menettämässä keskeistä asemaansa, kun uudet AliPayn kaltaiset toimijat voivat tarjota kuluttajilta ja yrityksiltä kerättyyn massiiviseen dataan pohjautuvia palveluja. Myös digitaalisen rahan rooli voi nousta arvaamattomaan mittakaavaan, kun eri maiden keskuspankit ovat alkaneet harkita omien kryptovaluuttojensa tarjoamista.

Tällainen kehitys on väistämättä johtanut myös vastareaktioon. On alettu kysellä, onko digijättien saavuttama markkina-asema jo liiankin ylivertainen, ja käyttävätkö ne sen tarjoamaa voimaa yhteiskunnallisesti hyväksyttävällä tavalla. Digijättien hallussa olevat pääomat sallivat niiden laajentaa toimintaansa ja varjella omaa asemaansa ostamalla innovoivia pienyrityksiä. Siten pienten ja paikallisten yritysten innovaatiopotentiaali päätyy monopoleille tai duopoleille.

Erityisen kiinnostavaa on havaita, että vastareaktio ei ole jäänyt vain keskustelun varaan, vaan on johtanut voimakkaisiin politiikkatoimiin EU:n ohella myös USA:ssa ja Kiinassa, joissa politiikan toimijat aiemmin jättivät yrityksille suuremman toimintavapauden kuin EU:ssa perinteisesti on katsottu tarpeelliseksi. Diginationalismin siemenet on jo kylvetty markkinoille.

Euroopan unioni on pitkään seurannut huolestuneena digijättien vallan kasvua ja niiden aiheuttamaa rahavirtaa pois EU:sta. EU onkin ryhtynyt toimiin suitsiakseen yritysten valtaa. GDPR suojaa kansalaisten yksityisyyttä ja viime vuoden lopulla säädettiin digitaalisia markkinoita ja palveluita koskevat lait. Myös verosuunnitteluun ja määräävän aseman käyttöön on puututtu oikeusjutuilla. Huhtikuussa 2021 EU julkaisi ehdotuksen koskien tekoälyn regulaatiota.

Yhdysvalloissa oikeusministeriö ja liittovaltion kauppakomissio ovat aloittaneet tutkinnan digijättien mahdollisesta monopoliasemasta ja sen haitoista kuluttajille. Myös kongressi on käynnistänyt oman tutkintansa. Digijättien pilkkomista on väläytetty yhtenä mahdollisuutena. Oman lisänsä keskusteluun tuo kysymys some-toimijoista sananvapauden portinvartijoina.

Kiinassa taas valtio on selvästi tiukentanut otettaan digijäteistä. Tämä kävi selväksi viimeistään siinä vaiheessa, kun Alibaba sai 2,8 miljardin dollarin sakot ja sen perustaja Jack Ma käytännössä pakotettiin syrjään ja kun Alipayn suunniteltu pörssianti peruutettiin ja se pakotettiin pohtimaan liiketoimintamallinsa uusiksi. Onko kysymys yleisestä valtion otteen tiukentamisesta yhteiskunnassa vai Kiinan valtiovallan tuntemasta huolestumisesta monopolien kehittymisestä, jää toistaiseksi arvailujen varaan.

USA:han ja Kiinaan verrattuna EU:n asema on toki laadullisesti erilainen: digijätithän ovat joko amerikkalaisia tai kiinalaisia yrityksiä. Sen johdosta EU:n politiikkojen muotoilu on joutunut tasapainottelemaan toisaalta digikehityksen vauhdittamisen ja toisaalta EU-alueen yritysten ja muiden toimijoiden oletettujen intressien välillä: EU haluaisi sekä syödä kakun että säilyttää sen.

Tämä ei ole helppoa eikä ehkä edes mahdollista. Esimerkiksi EU:n tulevan tekoälyä koskevan lainsäädännön on nähty jopa edelleen edistävän suuryritysten valtaa, koska niillä on parhaat resurssit vaikuttaa tulevaan sääntelyyn ja sopeutua siihen sekä hyötyä sen tarjoamista mahdollisuuksista. Toisaalta GDPR:n saavuttama vaikutus osoittaa, että EU pystyy halutessaan ohjaamaan kehitystä myös muilla markkina-alueilla.

EU:n ajamat datan yhteiskäyttöä edistävät politiikkatoimet vaikuttavat joka tapauksessa oikeansuuntaisilta. Voisi jopa harkita, että niitä terävöitetään edelleen edellyttämällä, että digijättien tulisi erottaa pilvipalveluiden tarjoaminen erilliseksi liiketoiminnakseen, jotta niiden tuottama synergiahyöty saataisiin palvelemaan tasapuolisemmin eri toimijoita - samaan tapaan kuin aikoinaan elokuvastudioiden oli luovuttava elokuvateatterien omistuksesta.

EU:n 750 miljardin euron elpymisrahasto on merkittävältä osalta tarkoitettu alueen oman digikyvykkyyden kehittämiseen. Toteutuksesta kuitenkin riippuu, saavuttaako se tässä suhteessa päämääränsä. Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelma ei tässä suhteessa juuri anna ilonaiheita: varsinkin rautatieliikenteen digitalisaation nostaminen kärkihankkeiden joukkoon ei vaikuta rahaston ydintavoitteiden mukaiselta.

Joka tapauksessa nopeasti ja rajusti muuttuvassa tilanteessa niin Suomen kuin Euroopan on keskeistä panostaa edelleen yksityisen ja julkisen sektorin digitaalisten kyvykkyyksien kehittämiseksi. Suomelle tarjoutuva mahdollisuus on laajamittaisessa ja monitieteisessä yhteistyössä yritysten, yliopistojen, tutkimuslaitosten ja julkissektorin kesken. Tavoite TKI-investointien tason nostamisesta 4% tasolle BKT:sta on oikea; konkreettiset toimet vain puuttuvat.