Raivaa oma polkusi

Skeittari ja arkkitehti Janne Saarion ei ikinä tarvinnut miettiä intohimoaan: ”Astuin skeittilaudalle ensimmäisen kerran 6-vuotiaana. Enkä ikinä astunut pois”, Saario kertoo. Kun muut ihmiset näkevät kirjaston, penkin tai pysäköintialueen, Saario näkee jotain aivan muuta: ”Käytimme kaikkea mahdollista. Hylättyjä varastoalueita, pysäköintialueita, museoita.  Skeitatessa ympäristön näkee jonakin, joka koetaan ja jonka kanssa ollaan vuorovaikutuksessa.” Ja, kuten käy ilmi, jolla kehitetään itseä.

Vuosien ajan Saario hiiviskeli puistoissa ja kasvatti paikallista mainettaan, kunnes hänestä tuli ammattiskeittari, joka kiersi maailman ympäri moneen otteeseen.  Skeittaus oli tuolloin ikään kuin syntymässä uudelleen, ei vain urheilulajina vaan myös kulttuuriliikkeenä. ”Skeittauksessa oli ja on kyse enemmänkin elämäntyylistä kuin tavanomaisesta joukkueurheilusta.  Se on sopeutumattomien urheilijoiden yhteisö, jossa tehdään harrasta ja ainutlaatuista yhteistyötä. Prosessi on jotenkin hyvin henkilökohtaista, luovasti kilpailullista. Sisu on siinä tärkeää.  Siinä on kyse itsemääräämisoikeudesta.  Skeittaus ilmentää sitä todella hyvin.”

Kiertueiden aikana Saario näki paljon kaupunkialueita, jotka soveltuivat erittäin hyvin skeittaukseen, vaikka eivät olleetkaan varta vasten siihen tarkoitettuja. Hän huomasi tilaisuutensa, ja pian Saario saikin ensimmäisen toimeksiantonsa, Helsingin pääskeittipuiston, Micropolisin, suunnittelun. Suunnittelun lähtökohtana oli luoda pikemminkin yleisesti käytössä oleva aukio kuin skeittipuisto, kollaasityyppinen puutarha, jonka muodot sopisivat skeittaukseen. Tavoitteena oli säilyttää kaikki alueen puut. Puiston sisällä kulkee viheralueiden verkosto, jonka osat on yhdistetty toisiinsa nurmikäytävillä. ”Keskuspuiston jäniksillä oli tapana käydä siellä öisin syömässä”, Saario lisää.

Tämä skeittauksen ja kaupunkialueiden liitto toi Saarion sittemmin Aaltoon (tuolloin teknillinen korkeakoulu), jossa hän suoritti tutkinnon maisema-arkkitehtuurista.  ”Opinnot aloittaessani ihailin arkkitehtuuria ja arkkitehtejä, koska he loivat ympäristöjä, joissa skeittasin aktiivisesti. Siinä oli silloin jotakin todella salaperäistä. Yliopistossa viettämäni aika avasi minulle oikeasti ovet arkkitehtuurin mahtavaan maailmaan. Yhtäkkiä pääsin loistaville luennoille, sain opettajilta palautetta, luin kirjoja ja niin edelleen. Lisää puhtia tuli myös siitä, että ympärillä oli innostavia ja motivoituneita opiskelijoita. Pystyin imemään sen kaiken itseeni ja sitten heijastamaan sen omaan työhöni.”

Micropolisin jälkeen hankkeita on seurannut ympäri Suomea, Ruotsissa ja jopa Espanjassa. Puistoissa rikotaan rajoja sekä suunnittelussa että materiaalivalinnoissa. Luulajaan rakennetussa puistossa rakennusmateriaalina on käytetty teräsjätettä. Lopputulos on uraauurtava, käyttäjäystävällinen ja ympäristön kannalta kestävä. ”Tunnen olevani vastuussa puistojeni käyttäjille. Skeittipuistot ovat kutakuinkin ainoita pääasiassa teini-ikäisille suunniteltuja julkisia tiloja. Haluan, että ihmiset tuntevat saavansa näistä tiloista voimaa, että he voivat päästää luovuutensa valloilleen ja että he tuntevat olonsa kotoisaksi.

Skeittaus kuuluu edelleen Saarion elämään. ”Tällä hetkellä tärkeä juttu on myöhäisillan skeittaus. Kun lapset nukahtavat, on aika lähteä skeittaamaan. Monet ystävistäni ovat samassa tilanteessa, joten laudoilla hyppii pääasiassa varsinainen isijengi.” Saario ei kuitenkaan yritä pakottaa omia lapsiaan skeittaamaan. ”Jos he haluavat, he voivat skeitata, mutta haluan heidän löytävän oman tiensä, mikä se sitten onkin.”

Lisätietoa Jannen suunnitteluista: http://www.jannesaario.com

Muuta maailmaa. Löydä itsellesi sopiva ohjelma