Alvar Aallon merkkirakennus uudistui
Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksen näkyvin rakennus Otakaari 1:ssä on käynyt läpi mittavan peruskorjauksen. Useita vuosia kestänyt ja vaiheittain edennyt urakka muovasi perinteikkäästä arvokiinteistöstä nykyaikaista oppimista ja työskentelyä tukevan Kandidaattikeskuksen.
Rakennus yhdistää eri alojen opiskelijat
Rakennus on kotipesänä tuhansille Aalto-yliopiston kandidaattiopiskelijoille tekniikan, kaupan ja taiteen alalta. Kauppatieteiden kandidaatin opintoja suorittavat siirtyivät tänä syksynä opiskelemaan Otaniemeen, maisteritason opiskelijat työskentelevät edelleen Töölössä.
Uudistunut Kandidaattikeskus-rakennus toimi aiemmin Teknillisen korkeakoulun päärakennuksena. Näyttävin osa rakennusta on viuhkamainen rakenne, joka toimii rakennuksen kahden suuren luentosalin kattona. Kuva: Aino Huovio/Aalto-yliopisto.
Otakaari 1 -rakennus otettiin käyttöön vuonna 1964 ja sen vanhimman osan on suunnitellut Alvar Aalto. Laajennusosan, vuonna 1975 valmistuneen U-siiven, suunnittelijana on Elissa Aalto. Peruskorjauksen ratkaisuja kehitettiin alkuperäistä arkkitehtuuria ja kulttuurihistoriallisia arvoja kunnioittaen yhdessä Alvar Aalto -säätiön ja Museoviraston kanssa. Uudistuksen yhteydessä taloon jätettiin useita museohuoneita, joissa on edelleen Aallon alkuperäinen kalustus.
Oppimista tukevia tiloja
Peruskorjauksessa kiinnitettiin erityistä huomiota tilojen monikäyttöisyyteen ja muunneltavuuteen sekä oppimista ja tietotyötä tukeviin ratkaisuihin. Käyttäjät saivat osallistua tilojen konseptointiin ja suunnitteluun.
Kauppatieteiden kandidaattiopiskelijoille on remontoitu tilat U-siivessä viidessä kerroksessa. Kuvassa luentosali U7. Kuva: Tuomas Uusheimo
Kandidaattikeskuksesta on tiloja luentosalien lisäksi niin ryhmätöille kuin vapaampaan oleskeluun. Rakennukseen on sijoitettu myös opiskelijoiden tarvitsemia palveluita, ja esimerkiksi kieltenopettajia ja muuta yliopiston oppimispalvelujen henkilöstöä työskentelee siellä uusimuotoisessa suuressa monitilatoimistossa.
Aalto-yliopiston kirjasto palvelee uutena Oppimiskeskus betana rakennuksen A-siivessä sen aikaa, kun alkuperäinen kirjastorakennus on peruskorjauksessa vuoden 2016 loppuun saakka.
Peruskorjauksen laajuus oli noin 45 000 m2 ja pääsuunnittelijana toimi Arkkitehdit NRT Oy ja pääurakoitsijana NCC Rakennus Oy.
Aalto-salin hieno arkkitehtuuri on Alvar Aaltoa parhaimmillaan. Kuva: Marc Goodwin
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Professori Maria Sammalkorpi](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_Maria_Sammalkorpi_10-6-2024_photo_by_Mikko_Raskinen_002.jpg?h=3c516e57&itok=akEFnUgM)
Tutustu meihin: Professori Maria Sammalkorpi
Sammalkorpi on väitellyt tohtoriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2004. Väiteltyään Sammalkorpi on toiminut tutkijana mm. Princetonin ja Yalen yliopistoissa sekä Aalto-yliopistossa.![Prinsessalle esitellään luonnollisia väriaineita](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_visit_of_HRH_Sirindhorn_Princess_of_Thailand_26-6-2024_photo_by_Mikko_Raskinen_009.jpg?h=41f55a5b&itok=6jpXJz89)
Thaimaan prinsessa Maha Chakri Sirindhorn vieraili Aalto-yliopistossa
Prinsessa seurueineen tutustui mm. tekstiilisuunnitteluun, Startup Saunaan, Aalto-yliopisto Junioriin sekä Aalto Ice Tankin toimintaan.![Kuva: Tima Miroschnichenko, Pexels.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/pexels-tima-miroshnichenko-5992553-%283%29.jpg?h=2c2d78ee&itok=kOaxt7fM)
Tutkimus: Matalan hierarkian organisaatioissa isoja periaatekysymyksiäkin ratkotaan porukalla Slackissa
Aalto-yliopiston alumni, vieraileva tutkijatohtori Lauri Pietinalho New Yorkin yliopiston Sternin kauppakorkeakoulusta ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Frank Martela selvittivät tuoreessa tutkimuksessa, miten matalan hierarkian organisaatiot käsittelevät yhteisiä toimintaperiaatteita vastakkainasettelutilanteissa ja miten auktoriteetti niissä toimii.![bakteereja ohjataan magneettikentän avulla](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/bakteerit.png?h=9eadbaff&itok=i5Vm1LSf)