Ennen Otaniemeen päätymistä näin aina wappuisin Retuperää Ullanlinnan mäellä, ja kävin katsomassa paljon palokunnan konsertteja. Retuperä on aina ollut lähellä sydäntä ja tosi hauska asia. Retuperä luo juhlan tunnelmaa.
Monet orkesterit käyttävät tosi paljon aikaa intonaatioon ja vireessä soittamiseen. Se on kaikki pois musiikin tekemiseltä. Retuperällä ei ole tätä estettä, ja siksi Retuperä pystyy tekemään musiikkia paljon enemmän kuin monet muut huonommat orkesterit.
Minulla tulee kohta seitsemän vuotta täyteen palokunnassa, ja kolme vuotta Aallossa informaatioverkostojen opiskelijana. Yksi kaveri soitti silloin seitsemän vuotta sitten palokunnassa, ja olimme yhteisen kaverin syntymäpäivillä. Hän oli lähdössä yömyöhään Retuperän keikalle, ja kysyin voinko tulla mukaan. Ei minulla ollut soitinta tai mitään muutakaan mukana.
Menimme Smökkiin keikalle, laitoin kaavun päälle ja kypärän päähän, otin torven seinältä ja soitin ilman nuotteja. Ei se ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun uusi soittaja tulee Retuperään ilman treenejä tai nuotteja.
En minä sitten enää uskaltanut lähteä Retuperästä poiskaan. Ja kun olin soittanut muutaman vuoden palokunnassa, mietin, että ehkä olisi hyvä olla joku tekosyy viettää Otaniemessä niin paljon aikaa. Päätin, että on aika hakea Aaltoon.
Ennen Aaltoon siirymistä, opiskelin ammatikseni käyrätorven soittoa. Kun olin suorittamassa asepalvelusta varusmiessoittokunnassa, siellä aukesi mahdollisuus kapellimestarialiupseerikurssille. Se meni aika hyvin, ja pari vuotta sen jälkeen Retuperän silloinen taiteellinen harhaanjohtaja oli jäämässä eläkkeelle. Se kiinnosti minua, ja minut valittiin pienen väännön jälkeen.
Minut voi erityisesti nähdä kävelemässä backstagelta konserttilavalle, ja se on kohta, jossa askeleeni on kevyt. Kaikki on siinä kohtaa valmista musiikin retusoinneista orkesterin harjoituttamiseen ja lipunmyyntiin saakka. Voi vaan kävellä ja nauttia, eikä tarvitse enää stressata. Se on todella palkitsevaa. Konsertissa voidaan keskittyä uudemman ranskalaisen torwimusiikin tekemiseen.
Mutta siihen kävelyyn liittyy myös ne monet matkat Servin mökkiin pitämään Retuperän harjoituksia. Raskain kohta on ehkä muutama kuukausi ennen konserttia, kun kaikki on vielä kesken, eikä välttämättä ole saatu vielä edes lipunmyyntiä avatuksi. Siellä nähdään kaikki se vaiva ja tuska, että saadaan orkesteri soittamaan niin hyvin kuin mahdollista. Silloin voi ilme kiristyä.
Audio DubbadoMinut voi erityisesti nähdä kävelemässä backstagelta konserttilavalle, ja se on kohta, jossa askeleeni on kevyt.
Soitamme aina välillä vanhoissa saappaissa. Tosi vanhoista saappaista on jo pohjalliset irronneet, ja naulat saattavat törröttää pohjassa. Se on ehkä jopa vähän pahempaa kuin pelkkä kivi kengässä.
Asia ratkeaa laittamalla saappaaseen uuden pohjallisen tai villasukan.
Kolme vuotta sitten Joensuun kaupungin orkesterin silloinen kapellimestari Eero Lehtimäki kutsui Retuperän Joensuuhun tekemään yhteisen wappukonsertin. Ajatuksena oli, että ensin Joensuu soittaa, sitten Retuperä, ja lopuksi olisi pari yhteisnumeroa. Se kuulosti hyvältä, ja sovimme samalla, että Retuperän valtakunnansovittaja Simeon Suihkutsalo sovittaa pari yhteisbiisiä.
Kun Suihkutsalo oli tehnyt sovitukset, lähetin ne Eero Lehtimäelle. Ajattelin, että hän johtaa maestrona sinfoniaorkesteria. Eero Lehtimäki vastasi, että hyvältä näyttää, onnea keikalle. Kävi ilmi, että hän oli itse aikeissa johtaa samaan aikaan Lahden orkesteria, joten Joensuu olisi sitten minulla johdettavana. Se oli aika jännittävä tilanne. Ei minulla ollut aikaisempaa kokemusta sinfoniaorkesterin johtamisesta. Mutta ei siinä mitään. Sinne mentiin ja se meni ihan hyvin. Ainakin minä viihdyin hyvin siellä orkesterin edessä, ja kyllä Joensuukin vaikutti nauttivan siitä, vaikka se oli ilmeisesti aika erilaista mihin he olivat tottuneet.
On orkestereita, jotka soittavat oikein ja orkestereita, jotka soittavat väärin. Ja sitten on vain Retuperän WBK, joka soittaa oikein väärin. Ehkä vierailumme vähän kannustaa myös Joensuuta soittamaan oikein väärin.
Retuperän tarkoitus on aiheuttaa pahennusta vakavasti ajattelevien piireissä. Teemme parodiaa klassisesta musiikista. Vaatii tietynlaista välinpitämättömyyttä palomieheltä tai soittajalta, että kehtaa tehdä uudempaa ranskalaista torvimusiikkia.
Meidän musiikistamme voisi myös oppia paljon. On erittäin sivistävää käydä konserteissamme. Toisaalta, kun meidät näkee tuolla liikenteessä, voi havainnoida palomiesmäistä arvokkuutta ja hyviä käytöstapoja.
Olemme tiivis yhteisö ja näemme noin kolme kertaa viikossa aina samalla porukalla. Sanoisin, että kannattaa pitää hauskaa keskenään, teki porukalla mitä hyvänsä, soitti tai vaikka pelasi lautapelejä. Mahdollisuuksia on monia, ja pitää tehdä erilaisia asioita, ettei ala käymään toisten naamat hermoille. Vaikka näinhän ei palokunnassa tietenkään käy.
Audio DubbadoVaatii tietynlaista välinpitämättömyyttä palomieheltä tai soittajalta, että kehtaa tehdä uudempaa ranskalaista torvimusiikkia.
Palomiehelle wapun aika tarkoittaa vapautumista arjen kahleista. Se tarkoittaa myös aika montaa keikkaa. Heti wappuaaton aamusta käymme herättämässä rehtorin auringon sarastaessa. Ajamme paloauton sinne, missä hän ikinä sitten asuukaan, ja toivomme, että paloauto pääsee perille saakka. Siellä soitamme pienen keikan, ja rehtori perheineen on vuodesta toiseen todella yllättynyt saapumisestamme. Jostain kumman syystä siellä saattaa olla myös pientä tarjoilua palomiehille.
Tämä on hauska perinne, se on ollut olemassa yhtä kauan kuin wappukin. Keikan jälkeen kiitämme, ja suuntaamme seuraavalle wappukeikalle.
Retuperässä on suurin piirtein 25 aktiivisoittajaa, se on aika vaihtuva kokoonpano. Uudet koejäsenet ovat yleensä fukseja, ja kriteerejä orkesteriin pääsemiseksi on vain kolme: pitää omistaa soitin, olla hyvä tyyppi ja tehdä onnistunut koesoitto Letkumestarin puhelinnumeroon. Tai ehkä se soitin vähän vaikuttaa valintaan. Olemme kuitenkin vaskiorkesteri, jossa on mukana lyömäsoittimet.
Mitä tulee siihen, kuka on hyvä tyyppi, niin letkumestari määrittelee sen. En halua astua hänen kengilleen.
Viime vuonna olimme maailmankiertueella Italiassa, Norjassa ja Jyväskylässä. Italiassa oli erään tosifanin häät, ja matka oli samalla palomiesten virkistysreissu. Se oli melko ikimuistoinen.
Norjassa oli pohjoismaisten akateemisten puhallinorkesterien Natom-tapahtuma, jossa olimme paikallisen Strindens-orkesterin vieraana. Soitimme siellä myös konsertin. Jyväskylässä taas oli suomalaisten akateemisten puhallinorkesterien tapahtuma Puhallus, jonne jouduimme menemään samalla bussilla Humpsvakareiden kanssa.
Haastattelu ja teksti: Tiina Aulanko-Jokirinne
Akseli Äikäs opiskelee Aallossa informaatioverkostoja ja harhaanjohtaa Retuperän WBK:ssa.
"Jos katson omaa uraani, ylioppilaskunnan hallituksessa ja Retuperän WBK:ssa letku- ja kapellimestarina opitut taidot ovat niitä taitoja, joita tarvitsen laitosjohtajana: miten tullaan ihmisten kanssa toimeen, miten ryhmää vedetään ja miten saadaan porukka innostumaan. Se tapahtuu oman esimerkin kautta."
"Voisimme oppia kuuntelemaan itseämme ja olemaan armollisempia itsellemme. Loppuun palamisen jälkeen on tosi vaikea kavuta takaisin ylös. Olisi helpompaa pysähtyä jo ennen pudotusta."
"On mielenkiintoista nähdä, miten fyysikot ja kemistit voivat tarkastella samaa järjestelmää ja silti päätyä hyvin erilaisiin johtopäätöksiin, kysymyksiin ja tuloksiin. Huippuyksikön kautta on mahdollista tutustua eri alojen asiantuntemukseen."
Jotta voimme ymmärtää toisen ihmisen ajatuksia, näkökulmaa tai hänen kohtaamiaan haasteita, meidän on hyvä kulkea pieni matka hänen kengissään. Aalto-yhteisön jäsenet kertovat, minkälaista on juuri heidän kengissään.
