Moniin käytännön ongelmiin liittyy teoreettisia kysymyksiä – se sai Jara Uiton kiinnostumaan teoreettisesta tietojenkäsittelytieteestä

Apulaisprofessori Jara Uitto ei aina tiennyt päätyvänsä akateemikoksi. Kun hän teki kandidaatintutkielmaansa tietojenkäsittelytieteestä Helsingin yliopistossa, hänen ohjaajansa Jukka Suomela tutustutti hänet teoreettiseen tietojenkäsittelytieteeseen ja erityisesti hajautettuihin verkkoalgoritmeihin. Vaikka teoreettisen tietojenkäsittelytieteen kysymykset ovat nimensä mukaisesti teoreettisia, niitä voi kuitenkin hahmottaa piirrosten avulla.

Kuvia piirtämällä verkkoalgoritmien tutkimus tuntui lähestyttävältä ja Uitto huomasi, ettei tällaisia tutkimuskysymyksiä ymmärtääkseen tarvitse olla yli-ihminen – ymmärryksen eteen täytyy vain nähdä vaivaa. Nyt hän tutkii työkseen teoreettisia kysymyksiä, jotka liittyvät kommunikaatioverkkoihin, eli esimerkiksi verkkoihin, joihin on liittynyt monta tietokonetta.

Uitto nostaa esimerkiksi pari käytännön ongelmaa, joihin liittyviä teoreettisia kysymyksiä hän voi työssään pohtia.

Skype-puhelun soittaja haluaa, että videokuva ja ääni ovat hyvälaatuisia ja kulkevat keskustelun toiselle osapuolelle tehokkaasti. Jonkun täytyy suunnitella, miten ne toimivat rauta- ja softatasolla, ja pohtia niihin liittyviä teoreettisia kysymyksiä.

Suuryhtiöiden valtavat dataklusterit puolestaan murskaavat numeroita jatkuvalla syötöllä. ”Jonkun täytyy miettiä, miten se tapahtuu. Mietin työssäni myös sellaista laskennan teoriaa”, Uitto sanoo.

Epäviralliset tapaamiset auttavat verkostoitumaan

Perustutkinto-opintojen Helsingin yliopistossa ja apulaisprofessoripestin Aalto-yliopistossa väliin mahtuu kahdeksan vuotta Sveitsissä. Uitto teki väitöskirjansa ETH Zürichissa, minkä jälkeen hän työskenteli vuoden teollisuudessa ja kaksi vuotta postdoc-tutkijana.

Postdoc-vuosina rakentuivat laajat verkostot alalle. Uiton tutkimusryhmän vetäjä Mohsen Ghaffari aloitti professorina samaan aikaan kuin Uitto omassa työssään. Kun professori kutsui usein vierailijoita käymään, Uittokin pääsi jatkuvasti tutustumaan uusiin ihmisiin ja verkostoitumaan heidän kanssaan.

Verkostoitumismahdollisuuksien järjestäminen etenkin uusille työntekijöille on tärkeää. ”Mikä tahansa epävirallinen toiminta toiminee hyvin. Kutsutilaisuuksissa on aina paljon ihmisiä, mikä tekee yksittäisten ihmisten etsimisestä vaikeaa, ja aikaa on rajallisesti.”

Parhaita ovat Uiton mielestä tapaamiset, joissa on korkeintaan kymmenen ihmistä samassa tilassa: sillä porukalla käydään läpi tutkimukseen liittyviä asioita. ”Jos siinä samalla voi juoda glögiä tai olutta tai syödä pizzaa – mikä sitten toimiikin parhaiten –, se on varmasti ihan hyvä tapa verkostoitua.”

”Lastenhoito on täällä paremmin järjestetty”

Työt Aallossa lokakuussa aloittanut Uitto ei pidä itseään ”erityisen patrioottisena”, eikä hän potenut Sveitsissä asuessaan erityistä koti-ikävää. Hän haki töitäkin eri puolilta maailmaa. Paluu Suomeen koitti, sillä Aallosta saatu tarjous oli kokonaisuutena yksi parhaista. ”Aalto on sopivan tasokas yliopisto. Täällä voi jatkaa tätä akateemista putkea ihan samalla tasolla kuin aikaisemmin, ja opiskelijat ja henkilöstö ovat tasokkaita.”

Toki myös Suomessa tyypillinen työn ja vapaa-ajan välinen tasapaino sekä henkilökohtaiset syyt vaikuttivat päätökseen. ”Minulla on kaksi lasta, joiden mummo asuu täällä. Se helpotti päätöstä. Lisäksi täällä olivat Jukka (Suomela), joka tutkii samanlaisia aiheita, ja sukulaiset, eikä Helsinki ole 12 tunnin lennon päässä Euroopasta.”

Sopeutuminen on säästä kauhistumista lukuun ottamatta sujunut hyvin. Etenkin pikkulapsiperheen arki on aiempaa helpompaa. ”Sveitsissä lastenhoito on melkein kymmenen kertaa kalliimpaa kuin täällä, joten emme voineet laittaa molempia lapsiamme täysipäiväisen päivähoitoon. Täällä lapset voi viedä joka aamu samaan paikkaan, jossa he saavat olla samojen, tuttujen ihmisten kanssa.”

Uiton lapset ovat monikielisiä, mutta Sveitsissä asuessa saksa sujui heiltä luonnollisesti paremmin kuin suomi. ”Pelkäsin hieman, että kieli voi olla ongelma. Mutta vanhempi lapseni, joka on nyt neljä, alkoi puhua kahdessa viikossa sujuvaa suomea.”

Uitto huomauttaa, että ulkomailta tuleville perheellisille työpaikan tarjoamat joustot voivat olla tärkeäkin houkutin eri työtarjouksia mietittäessä. Suomessa päivähoito on järjestetty hyvin, mutta kyse on monesti kirjaimellisesti päivähoidosta: lapsi täytyy viedä hoitoon ja hakea sieltä aina samaan aikaan. Se sopii joskus huonosti akateemikon työrytmiin. Ulkomailta muuttavilla ei myöskään usein ole uudessa maassa valmista tukiverkostoa, joka voisi auttaa lastenhoidossa.

”Olisi kätevää, jos etenkin pienille lapsille olisi järjestettävissä jotain iltapäivämenoja esimerkiksi yliopiston toimesta. Sellaista ei tarvitsisi olla joka ilta, mutta silloin tällöin.”