Professori Jari Koskinen päättää ansiokkaan työuransa

Jari Koskinen aloitti professuurinsa Aalto-yliopistossa (silloin TKK) vuonna 2009. Helsingin yliopiston fysiikan laitokselta filosofian tohtoriksi vuonna 1987 valmistunut Koskinen toimi ennen Aaltoon saapumistaan pitkään tutkijana VTT:llä. Koskisen mukaan vajaan 14 vuoden aikana hänen tutkimussuuntansa on siirtynyt koneteollisuuden ja -valmistuksen puolelta enemmänkin terveyspuolen mittausmenetelmien kehittämiseen. 

”Se on ollut muutos, mitä ei mitenkään olisi voinut aikoinaan ennustaa. En ole enää viimeisen 5-6 vuoden käsitellyt koneenosien pintojen kestävyyttä kuin luennoilla. Se oli ammattiosaamistani VTT:llä aikoinaan ja muutamissa ensimmäisissä projekteissa Aallossa, mutta sittemmin fokus on siirtynyt”, Koskinen kertoo.

Koskisen tutkimusnäkemys on jo VTT:n ajoilta 90-luvun alkupuolelta ollut älykkäiden materiaalien (functional materials) alalla. Pääasiallisten tai tuttujen käyttötarkoituksien lisäksi materiaaleilla voi olla muitakin funktionaalisuuksia – ne voivat esimerkiksi tarkkailla tai mukautua ympäristöönsä.

”Materiaalin funktionalisoinnissa voidaan erilaisia ominaisuuksia ja nanomateriaaleja yhdistelemällä saada materiaalista ominaisuuksia, joita siinä ei alun perin ole ollut. Kyllä se on minun tutkimusnäkemykseni ollut pitkään ja se jatkuu edelleenkin tärkeänä Aallossa.”

Yhteistyötä yli korkeakoulu- ja tiedekuntarajojen

Merkittävistä projekteista kysyttäessä Koskinen nostaa ensimmäiseksi esiin yhteistyöprojekteja muiden professorien kanssa. Yhteistyö Sähkötekniikan korkeakoulun professori Tomi Laurilan kanssa alkoi heti Koskisen Aalto-taipaleen alussa ja on jatkunut systemaattisesti näihin päiviin asti.

”Olemme tutkineet hiilinanomateriaalien hyödyntämistä sähkökemiallisessa mittaamisessa. Yhteistyömme on ollut tiivistä ja se on sisältänyt vuosien varrella useita projekteja. Tomin kanssa olemme onnistuneet löytämään avauksia nanoselluloosan tutkimuksen puolella, joka on ollut kemian tekniikan korkeakoulun suurimpia tutkimuspainotuksia”, Koskinen kertoo.

Merkittävää on ollut myös Kemian tekniikan korkeakoulun professori Sami Franssilan kanssa jatkunut ohutkalvojen tutkimus ja opetuksen kehitys, sekä Koskisen ja Laurilan rakentava yhteistyö Helsingin Yliopiston kipulääketieteen professorin Eija Kalson kanssa.

Tärkeintä on tutkimuksen palo ja kyky liittoutumiseen

Eläköityessään Koskisesta tulee Aalto-yliopiston emeritusprofessori. Koskinen tulee jatkamaan työtä sekä tutkimuksen että opetuksen parissa vähintäänkin seuraavan vuoden ajan, ennen kuin kemian tekniikan maisteriohjelmat uudistus käynnistyy keväällä 2024.

”Aion jatkossakin tarjota asiantuntemustani ja tukea esimerkiksi Tomi Laurilan ryhmän opiskelijoita. Tomihan on myös meidän yhteisellä sopimuksellamme myös CHEM:in professori ja hän saa ohjata ja vetää myös meidän koulumme projekteja. Olemme rakennelleet tämmöisiä sisäisiä linkkejä tänne Aallon sisälle, mitä pitäisi tehdäkin enemmän ja enemmän”, Koskinen sanoo.

Koskisen mukaan nuorelle tutkijalle tärkeintä on palo tutkimustyötä kohtaan ja oman osaamisen hyödyntäminen. Toisaalta olennaista on myös tunnistaa ne alueet, joissa voi hyötyä liittoutumisesta muiden tutkijoiden kanssa.

”Kun on vahva osaaminen jossain tietyssä asiassa ja osaa pyytää apua muualta, silloin alkaa tulla valmista. Minä en ole esimerkiksi kirjoittanut jatko-opiskelijoiden julkaisuja, vaan olen edellyttänyt, että tämä taito kehitetään jatko-opintojen aikana. Se on toiminut hyvin ja opiskelijani ovat osanneet niitä tehdä. Siinä tietysti pitää lukea ja kirjoittaa paljon julkaisuja, että voi kehittyä.”

Klassinen musiikki on Koskiselle toinen puoli minuudesta

Varsinaisen työuransa ohella Koskinen on myös aktiivinen muusikko, ja on soittanut yli 30 vuoden ajan viulua Kirkkonummen Kamariorkesterissa. Koskinen on soittanut myös muun muassa VTT-aikoinaan viiden vuoden ajan Polyteknikkojen Orkesterissa ja on ollut pitkään Suomen Kamarimusiikkiseuran hallituksen jäsen.

”Postdoc-aikana vietin pari vuotta Cornellin yliopistossa, materiaalitieteen ja -tekniikan laitoksella, missä tutustuin paremmin insinöörimäiseen lähestymiseen materiaalitieteeseen. Mutta vasta Polyteknikkojen Orkesterissa minut perehdytettiin teekkareiden juhlimiskulttuuriin, musiikin kautta. Tapasin myös vaimoni opiskelijaorkesterissa.”

Kuten tutkijana ja laitoksen johtajana, myös muusikon rooliin kuuluu olennaisesti erilaisten ihmisten kanssa toimeen tuleminen ja muiden kuunteleminen.

”Musiikki ei ole minulle omassa nurkassa soittamista, vaan yhdessä tekemistä muiden kanssa. Ajattelin joskus varhaisena aikuisaikana, että ryhtyisin ammattimuusikoksi, mutta onneksi päädyin kuitenkin suorittamaan yliopiston fysiikan opinnot loppuun. Mutta musiikki on toinen puoli ’minästäni’ ja siihen tulen omistamaan paljon aikaa myös jatkossa”, Koskinen päättää.