Sushant Passi: Tulevaisuudessa ihmisten välinen vuorovaikutus on ylellisyyttä

Miten päädyit Aaltoon?

Olen kotoisin Intiasta, ja muotoilun kandiopintojen jälkeen työskentelin kaksi vuotta innovaatiokeskuksessa Mumbaissa. Olin kuullut Aallosta jo opintojeni aikana. Vuonna 2016 pääsin Dubaihin Global Grad Show'hun esittelemään töitäni, jossa näin myös Aallon messuosaston. Olin vaikuttunut erityisesti ympäristötietoisesta ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvästä muotoilusta.

Vuonna 2017 hain opiskelemaan muotoilua Aallon taiteen maisteriohjelmassa ja sain stipendin. Päätin muuttaa Suomeen ja koen, että elämäni muuttui silloin täysin. Vaikka olinkin matkustellut jonkin verran ja ollut vaihdossa Milanon Polytecnicissä Italiassa, niin vasta silloin todella lähdin ensimmäistä kertaa Intiasta.

Hyppy tuntemattomaan oli käännekohta. Tunnen oloni kotoisammaksi Suomessa kuin Intiassa, koska Aalto on hyvin monikulttuurinen yhteisö. Ajattelin etukäteen, että suomen kieli ja kulttuuri voisivat olla haastavia. Mutta kun tulin Aaltoon, huomasin, että täällä on paljon ihmisiä monista eri kulttuureista ja maista ja he puhuvat useita eri kieliä, ja silti he työskentelevät myötämielisesti yhdessä synergiaa luoden. Se oli jollain tapaa huojentavaa. Intiassa minusta tuntui, että en täysin sopinut sinne, koska olin niin kiinnostunut kansainvälisistä asioista. Aallossa taas on hyvin globaali lähestymistapa opetukseen ja muotoiluun.

Sisimmässäni tiesin, että haluan jäädä Suomeen tai Eurooppaan. Ensimmäisen tai toisen opiskeluvuoden jälkeen tiesin, että matkani täällä on vasta alussa.

Kun valmistuin, aloitin tutkijana Design Factoryssa. Olin mukana mielenkiintoisessa tutkimushankkeessa, jossa suunniteltiin älykkään kaupungin teollista muotoilua yhteistyössä Nokian, Spinversen ja parin muun yhteistyökumppanin kanssa. Minulla oli aina ollut haaveena työskennellä Design Factoryssa, ja tutkimusprojekti tavallaan juurrutti minut siihen tilaan. Hankkeen jälkeen vuonna 2021 minusta tuli Desing Factoryn työntekijä.

Tietysti aina tulee vastaan uusia haasteita, joiden kanssa on tultava toimeen. Ensimmäisenä vuonna minun piti sopeutua täysin vieraaseen maahan ja yrittää saada itseni juurtumaan tänne. On myös koti-ikävä. Ja vaikka Aalto on hieno paikka, vie aikaa, että voi tuntea kuuluvansa Helsinkiin ja Suomeen.

Minkälaista on kulkea sinun kengissäsi?

Olen useimmiten kädet savessa – eniten sparraan opiskelijoita heidän lukuisten projektiensa toteuttamisessa. Se voi tarkoittaa, että autan heitä ideoimisessa, ohjauksessa, prototyyppien tekemisessä, 3D-tulostuksessa, laserleikkauksessa ja digitaalisessa tuotannossa, kuten laajennetun todellisuuden, kuvausten tai striimauksen kanssa.

Opetan myös vähän; vedän kahta työpajaa PDP-kurssilla. Toinen niistä tutustuttaa opiskelijat laajennettuun todellisuuteen. Toinen työpaja liittyy tulevaisuuteen ja tuotekehitykseen, ja se on saanut inspiraationsa Sitran kehittämästä Future frequencies -työpajasta. Siinä opiskelijat keksivät erilaisia ideoita tai skenaarioita tulevaisuudesta ja kokeilevat, mitä askelia pitäisi ottaa kulkeakseen niitä kohden. Opetan myös Aallon kesäkoulussa Nordic Product Design -kurssia, jossa tutkitaan muotoilua pohjoismaisessa kontekstissa.

Mikä olisi kiehtovin skenaario vuodelle 2050?

Jos ajattelen tätä opiskelijoiden näkökulmasta, tulemme siirtymään pois luokkahuoneessa opettamisesta. Uskon, että tulevaisuudessa meillä on paljon vertaisoppimista, koska iso osa perusopetuksesta automatisoituu monin tavoin. Tekoälyn suhteen tapahtuu monenlaisia harppauksia; olemme ikään kuin jättämässä luomisen aikakauden ja siirtymässä kohti kuratoinnin aikakautta. Oppilaan ja opettajan välinen kuilu pienenee entisestään, ja ristiinoppimista ja yhteisoppimista tiedon jakamisen kautta tapahtuu enemmän. Opettajilla on tietty määrä tietoa, ja he keksivät luovia tapoja välittää sitä opiskelijoille. 25 vuoden kuluttua heidän roolissaan on enemmän kyse siinä, että he ohjaavat oppilaita oikeaan suuntaan.

Entä miltä kampusalue näyttää ja tuntuu vuonna 2050?

Uskon, että kampuksen käyttäminen tulee muuttumaan melko dramaattisesti. Se on jo itse asiassa muuttunut. Luokkatilojen sijaan entistä enemmän korostuvat paikat, joissa voi kokoontua, olla vuorovaikutuksessa ja hengailla toisten kanssa. Käytössä olevat välineet tulevat olemaan paljon erikoistuneempia, olipa kyse sitten kvanttilaskennasta tai vastaavasta. Niitä tulee varmaankin olemaan saatavilla vain kampuksella. Mutta tilat tulevat jatkossa edistämään opiskelijoiden vuorovaikutusta ja vertaisoppimista.

Ihmisten välinen vuorovaikutus tulee olemaan arvokas asia. On hyvin helppoa kuvitella näyttöjä ja tietokoneita kaikkialle, ja minusta tuntuu, että olemme jo nyt siinä vaiheessa. Mutta vuonna 2050 tulemme todennäköisesti edistämään ihmisten välistä vuorovaikutusta. Sitä pidetään ylellisyytenä. Se on tällä hetkellä ehkä hieman syrjässä kaikesta, mutta se on korvaamatonta.

Minusta tuntuu, että Aalto on parhaillaankin kehittämässä tiloja ja erilaisia toimintoja, jotka liittyvät ihmisten kohtaamisiin ja yhteyksiin, mutta siinä on vielä valtavasti parannettavaa.

Mitä teet vapaa-ajallasi ja miksi se on sinulle tärkeää?

Johdan Nasha-taidekollektiivia Helsingissä, ja meillä on taidestudio Vallilassa yhdessä viiden muun taiteilijan ja taiteenharhoittajan kanssa, joista osa on Aallon alumneja. Se edustaa minulle tärkeää luovaa puolta, jota en halua menettää. Saavuin Aaltoon tulevana muotoilijana ja taiteilijana, ja jo se oli jännittävää. Mutta maahanmuuttajana minulle on todella vaikeaa luoda uraa muotoilun ja taiteen parissa yliopiston ulkopuolella ja samalla täyttää oleskeluluvan edellytykset. Valmistuttuani ja saatuani työpaikan Design Factoryltä minulla oli vihdoin mahdollisuus omaan studioon vapaa-ajallani.

Sen lisäksi harrastan kalliokiipeilyä. Pidän boulderoinnista ja kalliokiipeilystä sekä sisällä että ulkona. Suomessa on tosi mukava kiipeily-yhteisö, ja lajista on tulossa erittäin suosittu. Helsingissä ja sen ulkopuolellakin on kivoja kiipeilypaikkoja, joissa yritän käydä viikonloppuisin lämpiminä vuodenaikoina.