Viisi asiaa, jotka päättäjien pitäisi ymmärtää tutkimus- ja innovaatiorahoituksesta

1. Vain ihmiset saavat ideoita – siksi koulutuspolitiikka on tärkeä osa innovaatiopolitiikkaa

TKI-menoja ei kannata kasvattaa, jollei samalla kasvateta tuottavuutta parantavia ideoita keksivien ihmisten määrää. Tutkimus osoittaa selvästi, että koulutus on tärkein keksimiskapasiteettia lisäävä tekijä, ja eniten keksintöjä tekevät korkeakoulutetut. 

Pelkkään terävimpään kärkeen satsaaminen ei kuitenkaan ole hyvä idea. Nykyinen hallitus lisää selvästi tohtorikoulutuksen rahoitusta, mikä sinänsä on positiivista. Hyviä tohtorikoulutettavia ei kuitenkaan kasva puussa. Maailmalla on toki paljon loistavia maisteriopiskelijoita, joita Suomi voisi rekrytoida – mutta globaali kilpailu heistä on kovaa, eivätkä hallituksen linjaukset tue kansainvälisten opiskelijoiden houkuttelua. Toinen, erinomainen mutta paljon hitaampi tapa on investoida koko suomalaiseen koulutuspolkuun. Jotta saamme hyviä yliopisto-opiskelijoita, tarvitsemme tasokasta lukiokoulutusta ja lukiot taas tarvitsevat hyvin koulutettuja peruskoululaisia.

2. Koulutuskapasiteettia pitää nostaa

Yliopistorahoituksen nostossa painopisteen pitäisi olla etenkin koulutuskapasiteetin nostossa. Se ei saa tarkoittaa vain sitä, että lisätään aloituspaikkoja tai tohtorirahoitusta. Yliopistojen perusrahoitusta pitää lisätä niin, että ne voivat tehdä pitkäjänteisen koulutuksen kannalta tärkeitä rekrytointeja eli palkata lisää professoreja. Professorin suusta tämä voi kuulostaa kotiin päin vetämiseltä, mutta professori on investointi, ei kuluerä. Yliopisto ilman professoreja on toki halvempi, mutta paljon huonompi tekemään asioita tasolla, joita meiltä odotetaan. 

Parhaiden osaajien kouluttaminen vaatii pysyvää ja asioita eteenpäin vievää tutkimushenkilökuntaa, ja vasta sen pohjalta voidaan laajentaa muuta toimintaa.

3. Pula osaajista johtaa epäterveeseen kilpailuun – ja hallituksen TKI-suunnitelmat kiihdyttävät kilpailua entisestään

Eräs teknologiateollisuuden edustaja sanoi minulle kerran, että Suomen suurin kilpailutekijä ovat hyvät ja halvat insinöörit. Tämä on toki kärjistys, mutta osuva sellainen – laadukas koulutusjärjestelmämme on tuottanut yritysten käyttöön niin paljon osaavia ihmisiä, että palkkataso on pysynyt maltillisena.

Nyt pula teknologia-alan osaajista on kuitenkin Suomessa kova. Hallitus on sitoutunut nostamaan TKI-rahoituksen osuuden bruttokansantuotteesta 4 prosenttiin, ja isoin potti menee yritysten TKI-toiminnan tukemiseen. Ylivoimaisesti tärkein keino, jolla yritykset voivat tehdä lisää tutkimusta ja innovaatioita, on palkata lisää osaavia ihmisiä. Koska heitäkään ei kasva puussa, on kaksi vaihtoehtoa: rekrytoida ulkomailta tai saman alan suomalaisesta firmasta. Jälkimmäinen tarkoittaa, että yhteiset verovarat valuvat osaajien kovempiin palkkoihin ilman, että innovaatioiden määrä ja siten yhteinen hyvinvointi lisääntyy juuri lainkaan.

4. Julkisen TKI-rahoituksen keskittäminen pääasiassa yrityksille on huono idea

TKI-toimintaan satsattavat verorahat pitäisi käyttää toimintaan, jossa yhteiskunnallinen tuotto suhteessa yksityiseen tuottoon on mahdollisimman suuri. Tyypillisesti tämä suhdeluku on sitä korkeampi, mitä kauempana kaupallistamisesta innovaatiopolulla ollaan.

Yritykset ajattelevat etenkin omaa ja omistajiensa etua, joten ne tekevät TKI-päätökset ennen kaikkea voittojensa maksimoimiseksi. Innovaatiotoiminta on myös Suomessa erittäin keskittynyttä. Hieman kärjistäen voidaan sanoa, että lyhyellä tähtäimellä ainoa tapa nostaa yksityisen sektorin TKI-panostuksia on suunnata TKI-politiikkatoimet siihen kymmenesosaan yrityksiä, joka vastaa yli 80 prosentista yksityisistä TKI-panostuksista. 

Pitkällä tähtäimellä onnistunut innovaatiopolitiikka koostuu pääasiassa muista asioista kuin yrityksille suunnattavista tuista. Valtiovalta edistää innovaatioita parhaiten tekemällä niitä asioita, joissa sillä on suhteellinen etu: luomalla luoville ihmisille ja yrityksille parhaat mahdolliset edellytykset toimia tässä maassa. Tärkeitä keinoja ovat koulutuksen lisäksi laadukas perustutkimus, järkevät aineettomat oikeudet, toimiva kilpailupolitiikka, kannustava työn ja yritysten verotus ja innovaatiotoiminnan edellytyksiin vaikuttavat julkisen sektorin sääntelytoimet. Näistä muodostuu kokonaisuus, joka edistää tuottavuuden kasvua ja talouden uudistumista.

5. Keksintöjä tekevät muutkin kuin insinöörit – siksi korkeakoulutettuja tarvitaan kaikilla aloilla

Hyvinvointimme kasvu on sen varassa, että keksimme uusia asioita tai opimme tekemään vanhoja fiksummalla tavalla. Perinteisesti keksinnöt on mielletty teknisiksi edistysaskeliksi, joita tekevät propellipääinsinöörit. Näiden ”kovien” keksintöjen rinnalla ovat ”pehmeät” keksinnöt, jotka voivat yhtä lailla parantaa tuottavuutta ja lisätä hyvinvointia. Jos joku keksii, miten lääkärit voivat käyttää isomman osan työajastaan potilaiden hoitamiseen ja pienemmän paperitöihin, sillä on terveydenhoidon laatuun iso vaikutus.

Maailma on muuttunut sadassa vuodessa valtavan paljon monimutkaisemmaksi. Teknologian toiminnan ymmärtäminen vaatii pitkää koulutusta, ja parantaminen usein vielä pidempää. Koulutuskaaret ovat pidentyneet koko ajan ja samalla keksijöiden koulutustaustat vahvistuneet entisestään, kun teknologian eturintamaa on puskettu koko ajan pidemmälle.

Monimutkaistuminen koskee koko yhteiskuntaa, ei vain teknologiaa. Siksi esimerkiksi hallinnossa ja johtamisessa vaaditaan entistä erikoistuneempaa osaamista – ja siksi koulutus on avainasemassa myös näiden alueiden keksimiskapasiteetin nostossa.

Teksti: Minna Hölttä