Opiskelu Aallossa

Opi luomaan kestävää tulevaisuutta Aallossa

Oletko kiinnostunut opinnoista kestävyyden ja vastuullisuuden saroilla? Aallossa tuotetaan tietoa ja ymmärrystä, jotka mahdollistavat hyvinvointia yhden maapallon rajoissa. Yhdistämme taiteen, tekniikan ja talouden osaamisen kehittääksemme ratkaisuja ihmiskunnan suurimpiin ongelmiin.
A person standing in front of a meadow, wearing a beige vest.
Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen. The Fluff Stuff on yrittäjyysprojekti, joka perustuu Creative Sustainability -ohjelman oppeihin.

Meillä pääset oppimaan, tutkimaan ja tekemään merkityksellisiä asioita ainutlaatuisessa ympäristössä: Yhdistämme tieteen, taiteen, teknologian ja talouden osaamisen kehittääksemme luovia ratkaisuja maapallon ja ihmiskunnan suurimpiin ongelmiin kuten ilmastokriisiin, ylikulutukseen ja epätasa-arvoon. Olemme tuhansien opiskelijoiden, tutkijoiden ja asiantuntijoiden yhteisö, jolla on intohimoa ja osaamista sekä suuriin systeemisiin ratkaisuihin että uudenlaisiin innovaatioihin.

Aalto-yliopistossa rakennetaan kestävää tulevaisuutta esimerkiksi parantamalla systeemistä tehokkuutta erilaisilla yhteiskuntien alueilla kuten infrastruktuureissa, kohentamalla yksilöiden ja yhteisöjen elämänlaatua esimerkiksi terveysteknologialla sekä muotoilun ja taiteen avulla, vauhdittamalla päästöttömyyteen tähtäävää energiasiirtymää ja luomalla uusia kiertotalouden ratkaisuja ja kestäviä materiaaleja.

Kestävyys on sulautettu opintoihin kaikissa maisteriohjelmissamme – tältä sivulta löydät poimintoja ohjelmista, jotka syventyvät erityisesti kestävän tulevaisuuden luomiseen.

Haku maisterikoulutuksiin

Kestävät teknologiat ja ympäristö

Tutustu biotekniikan, biotuotteiden sekä vesi- ja ympäristötekniikan sekä maisema-arkkitehtuurin koulutuksiin. Näissä ohjelmissa yhdistyvät muun muassa huipputeknologia, ympäristön kestävyys ja vastuullinen insinöörityö. Tavoitteenamme on luoda esimerkiksi kestävämpiä kaupunkiympäristöjä, sekä yhteiskuntaa, joka toimii vähemmällä määrällä energiaa ja luonnonvaroja.

Lignin nanoparticles applied to multilayered films to create colourful coatings. Photo: Aalto University, Alexander Henn

Bioproducts Engineering, Master of Science (Technology)

Biopohjaisten raaka-aineiden muuntaminen kierrätettäviksi biotuotteiksi on keskeistä nyt ja tulevaisuudessa.

Koulutustarjonta
Biotechnology laboratory

Biotechnology, Master of Science (Technology)

Biotekniikan ammattilaiset työskentelevät monilla aloilla kemiasta elintarvikealaan auttaen yhteiskuntaa muuttumaan hiilineutraaliksi biotaloudeksi.

Koulutustarjonta
Students doing a group work around a table

Water and Environmental Engineering, Master of Science (Technology)

Yhteiskuntien kestävyyden ja toimivuuden varmistamiseksi maailma tarvitsee paikallisiin ja globaaleihin veteen liittyviin haasteisiin erikoistuneita insinöörejä.

Koulutustarjonta
Landscape Architecture

Maisema-arkkitehtuuri - Arkkitehtuuri, maisema-arkkitehtuuri ja sisustusarkkitehtuuri, Maisema-arkkitehti

Maisema-arkkitehdit luovat nähtävää, koettavaa ja elettävää ympäristöä. Maisema-arkkitehtuuri on poikkitieteellinen ja -taiteellinen ala, joka yhdistää taiteen, luonnontieteiden ja tekniikan osaamista. Esteettisyys, ekologisuus ja toiminnallisuus ovat maisema-arkkitehtuurin perusarvoja.

Koulutustarjonta

Kestävä liiketoiminta ja yritysvastuu

Syvenny vastuullisen liiketoiminnan strategisiin näkökulmiin ja yritysten kestäviin käytäntöihin. Näiden ohjelmien kautta saat keskeiset tiedot ja taidot, joiden avulla voit vaikuttaa muutoksiin organisaatioiden toimintatavoissa ja johtaa niitä kohti kestävämpää tulevaisuutta. Opiskele ammattilaiseksi kestävän liiketoiminnan ja vastuullisen yrittäjyyden aloilla.

Huom! Creative Sustainability -ohjelmaan voi hakea opiskelemaan joko taiteiden, kauppatieteiden tai tekniikan alan tutkintoa. Jokaiselle alalle löytyy alta oma ohjelmasivunsa.

Two students discussing in the School of Business building.

Sustainable entrepreneurship, Master of Science (Economics and Business Administration)

Opi johtamaan ekologisesti kestäviä yrityksiä ja auta ratkomaan maailman suurimpia ongelmia!

Koulutustarjonta
Two Aalto University business students on campus in Otaniemi.

People Management and Organizational Development, Master of Science (Economics and Business Administration)

People Management and Organizational Development -maisteriohjelma antaa opiskelijoille asiantuntemuksen sekä analyyttiset, viestinnälliset ja tiimityöskentelyyn liittyvät taidot, joiden avulla tehokas ja kestävä henkilöstöresurssien johtaminen ja organisaatioiden kehittäminen on mahdollista. Valmistumisen jälkeen opiskelijat työskentelevät henkilöstöjohtamisen ja organisaatioiden kehittämisen asiantuntija- ja johtotehtävissä. Ohjelmassa opiskelevilla on myös ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä kaksoistutkinto Queenslandin (AU) tai South Carolinan (US) yliopistossa. Ohjelma toteutetaan tiiviissä yhteistyössä yritysten, julkisten organisaatioiden sekä kansalaisjärjestöjen kanssa. Näin opiskelijat ovat tuoreimman henkilöstöjohtamista ja organisaatioiden kehittämistä koskevan tiedon äärellä nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.

Koulutustarjonta
A student and an assistant professor on Aalto University campus in Otaniemi

Strategic management in a changing world, Master of Science (Economics and Business Administration)

Strategic Management in a Changing World on ainutlaatuinen maisteriohjelma. Opiskelijat oppivat laatimaan toimivia strategioita alati muuttuvassa maailmassa. Valmistuneet ovat analyyttisia päätöksentekijöitä, jotka tunnistavat mahdollisuuksia ja riskejä ja osaavat toimia niiden mukaan. Ohjelma tarjoaa opiskelijoille arvokasta osaamista ja tietoa strategiasta, kestävästä liiketoiminnasta, johtamisesta ja yrittäjyydestä.

Koulutustarjonta
Creative sustainability students studying

Creative Sustainability, Master of Arts (Art and Design)

Master’s Programme in Creative Sustainability (CS) -maisteriohjelma tarjoaa monitieteisen oppimisalustan, jossa yhdistyvät muotoilu, kauppatieteet sekä materiaali- ja kemiantekniikka.

Koulutustarjonta
Aalto Business students browsing course books around a table

Creative Sustainability, Master of Science (Economics and Business Administration)

Creative Sustainability -ohjelma antaa opiskelijoille valmiudet vastata polttavimpiin maailmanlaajuisiin kestävän kehityksen haasteisiin liiketoiminnan avulla. Erilaisista taustoista tulevia opiskelijoitamme yhdistävät luovat ratkaisut, käytännönläheiset työskentelytavat ja yhteiseen arvopohjaan nojautuminen. Valmistuessaan he soveltuvat johtotehtäviin, joissa vaaditaan liiketoimintaosaamista kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi (engl. Sustainable Development Goals, SDG).

Koulutustarjonta
Students with teacher learning in laboratory

Creative Sustainability, Master of Science (Technology)

Monimutkaiset haasteet kuten ilmastokriisi, luontokato sekä köyhyys ja eriarvoisuus edellyttävät uusia ajattelutapoja ja taitoja. Master’s Programme in Creative Sustainability (CS) -maisteriohjelma tarjoaa monitieteisen oppimisalustan, jossa yhdistyvät muotoilu, kauppatieteet sekä materiaali- ja kemiantekniikka.

Koulutustarjonta

Energia, materiaalikehitys ja terveysteknologiat

Oletko kiinnostunut energiatekniikasta, tulevaisuuden materiaalien suunnittelusta tai terveysteknologiasta? Aallon opintojen kautta voit päästä luomaan puhtaan energiasiirtymän ratkaisuja, kehittää uusia materiaaleja haitallisten tai huonosti kierrätettävien tilalle tai luomaan parempaa elämänlaatua terveysteknologioiden avulla. Näihin teemoihin liittyvät opinnot löydät alta!

Aurinkopaneeli, jossa kahden ihmisen heijastus kuvattuna.

Opiskele tulevaisuuden energiatekniikkaa

Tutustu energiatekniikan maisteriohjelmiin Aalto-yliopistossa.

Opiskelu Aallossa
Kuvassa erilaisia mallikappaleita helmiäisen kaltaisilla, hohtavilla puuväreillä käsiteltynä.

Tulevaisuuden materiaalien kehitys ja suunnittelu

Opi luomaan kestävämpiä ja parempia materiaaleja huomista varten.

Opiskelu Aallossa
Man looking at a computer monitor with brain data in an MRI lab.

Opiskele hyvinvointi- ja terveysteknologiaa

Tutustu terveys- ja hyvinvointiteknologian inspiroivaan maailmaan Aalto-yliopiston maailmanluokan tutkimus- ja opiskelutiloissa.

Opiskelu Aallossa

Tutustu Aalto-yliopistoon

Opiskelijat juhlivat lukukauden aloitusta opiskelijahaalareissa. Kuva: Lasse Lecklin

Opiskelijaelämää Aallossa

Tutustu opiskelijoiden ja Aalto-yliopistosta valmistuneiden tarinoihin!

Opiskelu Aallossa
Two Aalto University students sitting under a big oak, drinking coffee and talking.

Opiskelu Aallon kampuksella

Aallon Otaniemen kampus tarjoaa monipuoliset puitteet asumiseen, opiskeluun ja vapaa-ajanviettoon. Tutustu kampukseen!

Opiskelu Aallossa
Students sitting and discussing in a lounge area with coffee and notebooks

Uramahdollisuudet ja työllistyminen Aallon opiskelijoille

Tutustu uramahdollisuuksiin, joita Aalto-yliopiston eri alojen opinnot avaavat ja lue lisää siitä, miten Aalto tukee opiskelijoita oman urapolun löytämisessä.

Opiskelu Aallossa

Pysy yhteydessä meihin!

Joukko ihmisiä keskustelee ja kävelee puisen portaikon lähellä sisätiloissa, kaiteet ja kattovalaisimet näkyvissä.

Tapahtumat ja messut hakijalle

Tulevat tapahtumat, messut ja webinaarit. Tarjoamme läpi vuoden mahdollisuuksia tavata Aalto-yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa.

Opiskelu Aallossa
Kolme henkilöä istuu jakkaroilla puupöydän ääressä modernissa sisätilassa, taustalla sumea näkymä ulos.

Juttele Aallon opiskelijoiden kanssa!

Oletko pohtinut, millaista opiskelu ja opiskelijaelämä Aalto-yliopistossa mahtaa olla? Tule juttelemaan opiskelijalähettiläidemme kanssa!

Opiskelu Aallossa
Ryhmä opiskelijoita

Tilaa uutiskirjeemme! (ulkoinen linkki)

Kiinnostaako Aalto? Tilaa hakijan uutiskirje ja pysy ajan tasalla tapahtumista ja hakuaijoista.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: