Toimipisteet

A Bloc

Kauppakeskus A Bloc on koko kampuksen yhteinen kohtaamispaikka. A Bloc sijaitsee Aalto-yliopiston metroaseman yhteydessä osoitteessa Otaniementie 12.
A Bloc lehmuskuja kampuskortteli Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Tietoa rakennuksesta

Aalto-yliopiston metroaseman yhteyteen vuonna 2018 valmistuneessa kauppakeskus A Blocissa on runsaasti ravintoloita ja kahviloita, erikoisliikkeitä, päivittäistavarakaupat, apteekki ja Alko. Yhteensä liiketiloja on noin 6 000 m2. A Bloc on osa Verstas Arkkitehtien suunnittelemaa rakennuskokonaisuutta, jonka teemana on kokonaisvaltainen vastuullisuus.

Rakennuksessa sijaitsevat:

A Bloc

Kauppakeskus A Bloc on Otaniemen kampuksen sykkivä sydän ja kohtauspaikka ravintoloineen, kahviloineen ja muine palveluineen. Suomen innovatiivisin kauppakeskus sijaitsee Aalto-yliopiston metroaseman yhteydessä.

abloc.fi
A Bloc logo yellow
Kampuskartat, osoitteet ja aukioloajat Otaniemen kampuksella

Uutisia

Uusi aasialainen ruokakauppa, KKJ Kauppa Otaniemi, nyt avattu kauppakeskus A Blocissa

A Blocin ostostarjonta on parantunut KKJ Kauppa Otaniemen avajaisten myötä. Tämä on uusi määränpääsi kaikille aasialaisille tuotteille!

KKJ Kauppa Otaniemi sisäänkäynti

Pikaruokaravintola Kot. avautui kauppakeskus A Blocissa

Kot.Otaniemi avautui vappuviikolla kauppakeskus A Blocin ensimmäiseen kerrokseen, aivan metroaseman sisäänkäynnin viereen.

Restaurant Kot

Ravintola Eat Poke on avautunut uusiin tiloihin A Blocissa

Kauppakeskus A Blocin ensimmäiseen kerrokseen on avautunut kauppakeskuksessa jo aiemmin toiminut ravintola Eat Poke.

Restaurant Eat Poke's lunch buffet

Uusi parturi Damask avautuu A Blocin ensimmäiseen kerrokseen

Kauppakeskus A Blocin uusi parturi Damask tarjoaa täyden palvelun miesten hiusten ja parranhoitoa.

Barber cutting hair

Attitude Helsinki kutsuu tanssimaan A Blocin toisessa kerroksessa

Tanssistudio Attitude Helsinki on avannut toimipisteen kauppakeskus A Blocin toiseen kerrokseen ja toivottaa Aalto-yhteisön lämpimästi tervetulleeksi tunneille! Lue lisää ilmaisista kokeilutunneista ja opiskelijaedusta.

Tanssijoita tanssistudiolla

Postin pakettiautomaatti nyt A Blocin toisessa kerroksessa

Uusi ja suuri Postin pakettiautomaatti sijaitsee nyt kauppakeskus A Blocin toisessa kerroksessa Pakettipisteen pakettiautomaatin vieressä.

Postin pakettiautomaatti A Blocin toisessa kerroksessa

Tanssikoulu Attitude Helsinki avaa studion A Blociin

Tanssikoulu Attitude Helsingin uusi studio aloittaa toimintansa kauppakeskus A Blocin toisessa kerroksessa 15. elokuuta 2022.

Tanssijoita tanssisalissa

Alepa ottaa ruoan robottikuljetukset käyttöön Otaniemessä ensimmäisenä Suomessa

Alepan asiakkaat voivat keväästä lähtien tilata ruokaa kotiin kuljetusrobotin toimittamana.

Nainen lastaa ostoksia kuljetusrobottiin Alepan edessä

Kuntokeskus Liikku Otaniemi aukeaa A Blocissa

Kuntokeskus Liikku Otaniemi avataan 2.2.2022 klo 12 kauppakeskus A Blocin toiseen kerrokseen. Katso avajaistarjoukset ja testaa sali ilmaiseksi.

Nainen treenaamassa kuntosalilla

Kauppakeskus A Blocin aukioloajat laajenevat

Jatkossa kauppakeskus A Bloc on auki maanantaista sunnuntaihin klo 5-24 Kuntokeskus Liikku Otaniemen avauksen myötä.

A Bloc ja Korkeakouluaukio talvella

Kuusimetrinen merileväteos valtaa espoolaisen kauppakeskuksen

Julia Lohmannin maailmaa valloittanutta merileväpaviljonkia voi ihailla vuorokauden ympäri Otaniemen A Bloc -kauppakeskuksen ikkunoista.

Julia Lohmann's Hidaka Ohmu seaweed pavilion at the A Bloc shopping centre. Photo: Mikko Raskinen

Pakettien toimitus Otaniemessä siirtyy A Blociin

Postin pakettiautomaatti aloittaa toiminnan K-Market Otaniemessä maanantaina 12. lokakuuta, ja Lehtipisteen Pakettipiste A Blocin toisessa kerroksessa lokakuussa viikolla 43.

A Bloc

Otaniemen A Bloc palkittiin Suomen innovatiivisimpana kauppakeskuksena

Palkinnon myöntänyt Nordic Council of Shopping Centers arvosti A Blocia tulevaisuuden suunnannäyttäjänä.

Kaksi opiskelijaa kävelee A Bloc -kauppakeskuksessa.

Suomen ensimmäisen automatisoidun kaupallisen drone-kuljetuspalvelun pilotti käynnistyy Otaniemessä

Kauppakeskus A Bloc viettää ensimmäistä syntymäpäiväänsä syyskuussa. Juhlan kunniaksi kauppakeskus aloittaa yhteistyön kasvuyritys Third Space Auton kanssa, jonka drone-kuljetuspalvelukokeilu alkaa 9. syyskuuta.

Drone ByDrone Image: Third Space Auto

Kauppakeskus A Bloc tuo uusia palveluita kampukselle

Otaniemen kaupallinen palvelutarjonta kasvaa huomattavasti A Blocin ravintoloiden ja kahviloiden, liikkeiden sekä muiden palveluiden myötä.

A Bloc sijoittuu Aalto-yliopiston metroaseman yhteyteen. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: