Irmeli Kaario: Viihdyin Kauppiksessa ja palasinkin kouluuni monta kertaa

Hakeuduin Kauppakorkeakouluun ja pääsin sinne ensimmäisellä yrittämällä vuonna 1953, kaksi vuotta sisareni jälkeen ja ainoana luokkatovereistani. Perheeni oli pari vuotta aikaisemmin muuttanut Kammionkadulta Bulevardille, joka oli mielestäni kivierämaa puistovaltaiseen Töölöön verrattuna. Palasin tuttuun Töölöön. Olin ylpeä kauppatieteiden ylioppilas, melkein aikuinen.

Koin opinahjon heti omakseni. Rakennus kiehtoi uutuudellaan ja minua viehättivät erityisesti sen paraatiseinässä olevat korkokuviot. Toista sellaista ei lähitienoilla ollut. Rakennus poikkesi edukseen Runeberginkadun synkistä tiilitaloista kauniin keltaisen värinsä ja maisemaan sijoittelunsa puolesta. Se oli valmistunut vuonna 1950 arkkitehtien Hugo Harmian ja Woldemar Baekmanin suunnittelemana ja herätti heti ansaittua huomiota.

Aloitin opinnot päämääränäni ekonomin tutkinto. Tein ainevalintani ilman minkäänlaista ohjausta tai kokemusta. Koska olin selviytynyt hyvin kolmen vuoden ranskan kielen kouluopinnoissani, päätin ottaa tavoitteekseni pitkän ranskan kielen. Opettajamme oli kiehtovan kulturelli Reino Hakamies, joka innosti oppimaan sivistyskieltä.

Valitsin myös pitkän englannin kielen kurssin. Sitä opetti sittemmin professoriksi nimitetty Irma Rantavaara. Hän oli erittäin miellyttävä ja osaava luennoitsija. Häneltä sain yleensä kiitettävät arvosanat ja aineitani hän kiitti kurssin parhaiksi. Kauppaoikeutta luennoi Kai Telaranta. Heti alkuun hän hämmästeli suurta naispuolista opiskelijajoukkoa ja totesi kuivasti, ettei ole tottunut päästämään naisia läpi ensimmäisestä tentistä. Tuloksista kertoessaan hän joutui myöntämään, että oli ollut väärässä. Naiset selvittivät tentit yhtä hyvin kuin miehetkin.

Mika Kaskimies luennoi liiketaloustiedettä yhdessä Hugo Ranisen kanssa. Kaskimies oli kuiva ja yksitotinen. Pää painuneena hän luki valmiit muistiinpanonsa katsomatta kertaakaan oppilaisiin. Jouko Paakkanen oli miellyttävä kansantaloustieteen ja finanssiopin opettaja.

Liikelaskentaa opetti Aimo Autio. Hän oli leppoisa ja mukava ihminen. En pitänyt lainkaan kirjanpidosta, mutta sain hyvän arvosanan, koska osasin lopputentissä laskea varaston arvon annettujen tietojen perusteella. Ruotsin kielen ja kauppakirjeenvaihdon opettajana toimi taitava ja ystävällinen Jarl Louhija.

Akateeminen vapaus merkitsi minulle sitä, ettei tarvinnut olla sidottu koulun lukujärjestykseen ja oppitunteihin. Viihdyinkin paremmin Kauppiksen kuppilassa kuin luennoilla. Kuntaelämä ei alun perin kiinnostanut minua. Kuitenkin joku sai minut vedettyä mukaan Käytännön kerhon emännäksi, tehtäväni oli järjestää ekskursioita. Jouduin myös tahtomattani ruotsin kerhon sihteeriksi ja olin kauhuissani, kun ensimmäisessä kokouksessa minun oli pidettävä pöytäkirjaa ja kokouksen päätteeksi vielä luettava se ääneen. KY:n kuorossa lauloin koko opiskeluaikani ja osallistuin kaikkiin vuosijuhliin ja tanssiaisiin.

Opiskelua en kokenut mitenkään vaikeaksi enkä myöskään nähnyt vaivaa tentteihin valmistautuessani. Ainoa aine, jota jouduin todella opettelemaan, oli pikakirjoitus. Se on kuin uuden vieraan kielen omaksuminen. Kurssimme kuudestakymmenestäviidestä oppilaasta vain kuusitoista suoritti sen hyväksyttävästi kolmannen vuoden keväällä. Olin yksi heistä.

Valmistuminen kirjeenvaihtajaksi ja ensimmäinen työpaikkani

Valmistuin lyhyimmässä ajassa, kolmessa vuodessa, kurssini toiseksi parhaana. Kun koulun hienossa juhlasalissa meille jaettiin todistukset, saimme järkytykseksemme kuulla, ettei meitä pitkän kielen lukijoita hyväksytty ekonomeiksi, vaan meille annettiin titteliksi kirjeenvaihtaja. Jarruna oli toiminut professori Hugo Raninen, joka katsoi, ettei ekonomin titteliä voinut saada opiskelija, joka oli suorittanut hänen aineessaan, kauppaopissa, vain kahden vuoden kurssin. Olimme tavattoman pettyneitä ja ärtyneitä. Myöhemmin työelämässä jouduimme toteamaan, että näin meiltä oli evätty pääsy eteenpäin ja urakehitys.

Siihen aikaan oppiarvoilla ja titteleillä oli suuri merkitys eikä kukaan kehdannut esitellä itseään kirjeenvaihtajana. Sehän viittasi lehdistön ulkomailla toimivaan kirjeenvaihtajaan. Minulle se kuitenkin toimi onnellisena sattumana, sillä myöhemmin Ranskassa opiskellessani minua luultiin jonkun lehden toimittajaksi, koska passissani luki correspondante. Jonkin kerran sain nauttia ylenpalttisesta kohtelusta tämän ansiosta.

Ensimmäinen varsinainen työpaikkani oli Lontoossa. Olin suuressa yrityksessä Park Lanen varrella ja sain tutustua kaikkiin osastoihin ja erilaisiin työtehtäviin. Tämä kiehtova suurkaupunki kaikkine elämyksineen ja mahtavine kulttuuritapahtumineen rikasti suuresti elämääni ja laajensi maailmankuvaani.

Kun palasin Suomeen paloin halusta irrottautua vanhempieni kodista ja vallasta ja aloittaa itsellisen elämän. Siihen aikaan perhetytön ei sopinut muuttaa yksinään asumaan, joten jouduin vuoden kituuttamaan vanhempieni luona, vaikka olin täys’ikäinen ja taloudellisesti itsellinen. Ainoa poispääsy kodista oli naimisiinmeno. Menin elinkeinoelämän palvelukseen Eteläranta 10:een ja vuosi sen jälkeen naimisiin. Hitaasti kasvatin itselleni kotkan siivet ja opettelin lentämään avarammilla mailla.

Akateeminen loppututkinto

Perheeseeni syntyi kaksi poikaa suureksi ilokseni. Jatkoin työssä olemista osapäivätoimisena, kunnes lapseni kasvoivat jotenkin omatoimisiksi. Siirryin kokopäivätyöhön. Tuli aika, jolloin koin työni vähäarvoiseksi kirjeenvaihtajana ja sihteerinä ja kaipasin mielettömästi vastuullisempia työtehtäviä. Ilmoittauduin vanhaan opinahjooni, Kauppakorkeakouluun, kandiopiskelijaksi. Olin riemuissani saadessani palata kauniiseen keltatiiliseen rakennukseen nuorten opiskelijoiden joukkoon.

Keväällä 1973 aloitin opiskeluni. Tein ainevalintani ja opintosuunnitelmani. Opinto-ohjelman viimeisille tyhjille sivuille kirjasin tenttijärjestyksen, jota päätin noudattaa. Edessäni oli viisikymmentakaksi tenttiä. Aikaisemmista opinnoistani en saanut juuri helpotusta. Huomasin, että monissa oppiaineissa oli iltaluentoja. Pyrin osallistumaan niihin mahdollisuuksieni mukaan. Tuli vähän kiire, kun oli perhekin huollettavana. Pois jäivät vierailut, ystävien tapaamiset, kulttuuriharrastukset, ajan tapahtumien seuraaminen. Silti nautin elämästäni; päiväni olivat mielekkäitä, olo tuntui suorastaan riehakkaalta.

Neljän vuoden lopulla kyhäsin kolmessa kuukaudessa graduni ja hylkäsin kaiken. Umpiväsyneenä pakenin stipendien turvin Ranskaan, Nizzan yliopistoon, Universite des Baies des Angesiin, jossa osallistuin aamupäivisin erilaisille luennoille. Iltapäivät käytin Rivieran kulttuurielämään tutustumiseen. Lukukausi kului nopeasti, suoritin jonkun tentin ja palasin kotimaahani suurta elämystä rikkaampana. Pääsin viimeisestä tentistäni ja kirjoitin kypsyysnäytteen. Rehtorin kansliassa sain käteeni kandipaperit, ikionnellisena. Olin suorittanut akateemisen loppututkinnon. Työtehtäväni muuttuivat tutkinnon myötä vastuullisemmiksi ja elämä tuli mielekkäämmäksi. Olin tyytyväinen ja nautin osaamisestani. Nyt minulla oli jälleen aikaa perheelle ja harrastuksille, kunnes taas elämännälkä otti yhä suurempia harppauksia ja vei minua vuosien varrella viidelle mantereelle ja viiteenkymmeneen maahan.

Palattuani muutaman viikon matkalta Kiinasta Suomeen innostuin jatkamaan kiinan kielen opintoja ja palasin kolmannen kerran vanhaan opinahjooni, Kauppakorkeakouluun. Entuudestaan tuttu Tian Shanzi opetti Kauppiksella kiinaa. Kolmisen vuotta sain taas oleilla omassa koulussani ja keväisin suoritin tentit hyvin arvosanoin. Opin kolmetuhattakuusisataa idiogrammia ja kahden vuoden lisäopiskelulla olisin pystynyt opettajani mukaan lukemaan vanhaa kiinalaista kirjallisuutta. Valitettavasti opinnot jäivät puolitiehen, sillä talouslaman takia kiinan opettaminen lopetettiin kokonaan.

Vielä kerran Kauppikseen

2000-luvun alussa sain päähäni aloittaa vielä kerran kauppatieteen opinnot.  Kävin koululla keskustelemassa ja pyrin tohtorinkoulutusohjelmaan. Minua kiehtoi ajatus, että joskus 80-vuotiaana voisin väitellä. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin, sillä sain ankaran päänsäryn ja väsymyksen, joka vei täysin tarmoni ja yrittämisen muutamaksi vuodeksi.

Minusta olisi pitänyt tulla löytöretkeilijä, silla kaipasin aina jotain uutta. Päänsäryn ohella muistini teki minulle tepposia ja pelkäsin dementoituvani. Tiesin, että kieliopinnot saattaisivat olla avuksi muistin ylläpitämisessä. Kun huomasin, että omassa koulussani, Kauppakorkeakoulussa, järjestettiin vuoden ranskan kielen kurssi tähtäimenä Pariisin kauppa­ ja teollisuuskamarin vaativan ranskan liikekielen diplomiin tähtäävä tutkinto, ilmoittauduin sille heti. Pääsin jälleen nuorten opiskelijoiden joukkoon ja nautin suunnattomasti. Meitä oli tusinan verran eri ikäisiä opiskelijoita, minä olin tietysti vanhin. Opettajana toimi viehättävä ja inspiroiva lehtori Armi Sakari-Veltheim, jonka johdolla suoritin ko. diplomin keväällä 2009.

Kauppatieteiden tohtoria minusta ei tullut, mutta Kauppakorkeakoulu jätti minuun syvän jäljen. Olin onnellinen siellä. Ehkä joskus tohtoroidun tässä elämän suuressa korkeakoulussa, jota olen käynyt jo yli kahdeksan vuosikymmentä. Viime vuosina olen keskittynyt kirjoittamaan. Olen kirjoittanut muun muassa sukuni naisten trilogian, haikurunoelman, novelleja ja runoja. Olen julkaissut 8 kirjaa, yhden vuodessa.

Irmeli Kaario

Monilla Kauppiksen alumneilla, kuten Irmeli Kaariolla, on monia mielenkiintoisia ja mukavia muistoja Kauppiksesta. Kuulemme muisteloita mielellään ja jaamme niitä ilolla verkkosivuillamme ja sosiaalisen median kanavissamme. Kiitos!