Lahjoittajatarina - Yrjö Sotamaa: ”Yliopiston tukeminen on meidän oman tulevaisuutemme rakentamista”

Mitä elämääsi kuuluu tällä hetkellä?

”Hyvää kuuluu, kiitos. Minulla oli aiemmin tänään juuri tapaaminen Teos-kustantamossa, tulossa on uuden kirjan julkistus lähiaikoina. Kirja kertoo, miten Aalto-yliopisto luotiin, ja miten niin poikkeuksellinen operaatio oli ylipäätään mahdollinen tuossa ajassa. Olemme haastatelleet kirjaa varten ison joukon silloisia päättäjiä, kuten entisiä pääministereitä ja muita ministereitä sekä yritysjohtajia, professoreita, alumneja, opiskelijoita ja tietysti myös kiivaita vastustajia.

Itselleni tärkeä kansainvälinen yhteistyö jatkuu yhä edelleen moniin suuntiin. Kiina-yhteistyö ei ole tällä hetkellä niin helppoa kuin aiemmin, mutta se on yhä tärkeää, ja on mietittävä, miten sitä voidaan viedä eteenpäin. Olen edelleen mukana Cumulus-järjestön kehittämisessä, ja myös mukana erilaisissa kilpailujen juryissä ja konferensseissa. Lisäksi on mielenkiintoisia yhteistyöprojekteja kuten erittäin inspiroiva uusi valtakunnallinen hanke, Elinvoimaa kulttuurista, joka on vireillä kulttuuriajattelijoiden ja -paikkakuntien kanssa. Mutta aikaa löytyy myös puutarhanhoitoon, perheelle, lapsenlapsille ja kulttuuriharrastuksiin, saan sovitettua nämä hyvin yhteen.”

Sinulla on pitkä ura korkeakoulussamme. Millaisia muistoja sinulle on jäänyt ajastasi täällä?

”Minulla on ollut harvinainen mahdollisuus tehdä pitkään mielenkiintoisia asioita hienojen ja hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Jatkuvaa uuden oppimista, koulutuksen ja tutkimuksen monipuolista kehittämistä, erilaisia kansainvälisiä näyttelyitä ja konferensseja, ja isoja strategisia projekteja – sehän oli huikean hienoa aikaa! Parasta olivat ihmiset. Ja tietenkin työ, jolla oli merkitystä ja vaikutusta.

Idea, joka itselleni opiskelujen alussa 1960-luvulla syntyi, että muotoilu on tärkeää ja hyväksi tälle maalle, on ollut kantava ajatus. Vaikka maamme on pieni, olemme tällä alalla päässeet rohkeudella ja omalajisella ajattelulla kansainväliselle huipulle. Muotoilun hyödyllisyyden ajatus on ollut itselleni tärkeä, tarkoittaen sekä käytännöllistä hyötyä että sivistyksellistä ja esteettistä hyötyä.

Kun aloitin opinnot vuonna 1965, meitä oli aika kodikkaassa ja nuhjuisessa Ateneumissa vain jokunen sata. Nyt istumme täällä kansainvälisesti korkealle arvostetun korkeakoulun uudessa, upeassa rakennuksessa Väreessä keskellä kuhisevaa luovaa kampusta. Se on poikkeuksellinen kasvutarina. Muistoissani on paljon hienoja ihmisiä, ajatuksia, ja myös tuloksia, jotka ovat koskettaneet ihmisiä.” 

Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia?

”Erityisen merkittävä oli varmastikin käänne, joka tapahtui vuonna 1986, kun Taideteollinen korkeakoulu muutti yhteisiin tiloihin Arabiaan. Sattumalta aloitin juuri silloin myös koulun rehtorina. Siihen asti meillä oli ollut pulaa lähes kaikesta, myös luottamuksesta. Tuolloin saatiin uusi valoisa alku toiminnalle. Se oli hieno ja kannustava kokemus koko yhteisölle. Saatiin nousujohteinen kehitys liikkeelle ja suhde yhteiskuntaan rakennettua sellaiseksi, että koulun toimintaa pidettiin tärkeänä tukea. Se loi uudenlaisen innostuksen ilmapiirin, ja siitä lähti monia hyviä kehityskulkuja liikkeelle.

Toinen tärkeä taitekohta oli, kun syyskuussa 2005 esitin idean kolmen yliopiston yhdistämisestä Aalto-yliopistoksi. Se oli yllättävä ja melko poikkeuksellinen esitys. Ehdotus oli kuitenkin täsmälleen samoilla jäljillä kuin aikoinaan 1800-luvun lopulla Veistokoulun perustaja Carl Gustaf Estlanedrin ajatus: että luodaan koulu, joka auttaa Suomea kehittymään ja menestymään. Aika oli ehdotukselle otollinen ja sen ajan päättäjät ymmärsivät ehdotukseni merkityksen.

Nämä molemmat kohokohdat olivat käännekohtia, joissa on syntynyt polkuja monenlaiselle uudelle kukoistavalle kehitykselle. Keskeistä kummassakin on ollut ajatus pyrkiä aktiivisesti osallistumaan paremman maailman rakentamiseen. Siinä yliopistoilla on aivan keskinen rooli.”

Aalto-yliopisto syntyi lähes 15 vuotta sitten. Millaisin silmin katsot sitä nyt?

”Näyttää että yliopisto kehittyy hyvään suuntaan. Olen oppinut, että muutosprosessi on usein hidas, paljon hitaampi kuin toivotaan, ja se rakentuu yhteisölliselle oppimiselle – että ihmiset oppivat tekemään yhteistyötä siinä yhteisössä, se vie aikaa. Monet asiat ovat nähdäkseni menneet oikeaan suuntaan. Uudet ihmiset ovat tarttuneet päättäväisesti uusiin mahdollisuuksiin, tuoneet yhteisöön rikastavaa luovaa ajattelua ja nostaneet ambitiotasoa.

Mikä inspiroi sinua lahjoittamaan Taiteiden ja suunnittelun korkeakoululle?

”Olen nähnyt, että Suomessa on pakko kehittää myös sellaista kulttuuria, jossa ne, jotka ovat saneet koulutuksen kautta itselleen hyvän elämän, antavat jotain takaisin. Pienen valtion rahat eivät enää riitä, tarvitaan myös kulttuuria, jossa ihmiset päättävät tukea tärkeinä pitämiään asioita, kuten koulutusta ja tutkimusta. Yliopistoissa on Suomen tulevaisuus. Koulu on tehnyt mielestäni hyvää työtä ja sitä kannattaa ehdottomasti tukea.”

Terveisesi muille alumneille ja nykyisille opiskelijoille?

"Yliopiston tukeminen on meidän oman tulevaisuutemme rakentamista. Tuen avulla syntyy edellytykset sille, että yliopisto voi rakentaa tulevaisuutta Suomen hyväksi ja kehityksen turvaamiseksi. Suomi on kokenut sadassa vuodessa valtavan kehityskaaren. Suomalainen yhteiskunta on mahdollistanut sen, että monien ihmisten elämäntaso ja varallisuus on kehittynyt valtavasti, ja voisi ajatella, että jonkin osan siitä varallisuudesta voisi antaa vapaaehtoisesti takaisin yhteiskunnan ja yliopiston kehittämiseen. Pienistä puroista muodostuu vuolas joki, kun riittävän monet osallistuvat.

Jos yliopisto onnistuu siinä, että houkuttelee mukaan oikeanlaiset ihmiset ja antaa heille mahdollisuudet toteuttaa omia ideoitaan ja unelmiaan, ja tukee heitä siinä, silloin luova yhteisö toimii hyvin.

Keskeistä on, että saamme parhaat ja älykkäimmät opiskelijat, ja annamme heidän tehdä, mitä he haluavat ja pitävät tärkeänä, ja ajattelevat riittävän pitkälle eteenpäin. En tarkoita tämän päivän ja huomisen ongelmia, vaan tarvitaan riittävän pitkä perspektiivi – pitää pystyä ajattelemaan 50 vuotta eteenpäin.”