Lappset-stipendin sai maisema-arkkitehti Anu Hakola
![Kuvitus puun istuttamisesta haudalle ja puun kasvusta](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/o_288w_ah_n/public/2024-02/1kuva.jpg?itok=uOniLZ0t)
Anu Hakolan diplomityö Muistopuut – vainajan muiston välittäjinä on uraauurtava, sillä muistopuita ei ole Suomessa juurikaan tutkittu. Muistopuilla tarkoitetaan diplomityössä erityisesti vainajan hautauksen yhteydessä hautapaikalle istutettavaa, muistomerkkinä toimivaa puuta.
Hakola tuo työssään esille, miten moninaisia merkityksiä muistopuut voivat tuoda niin vainajaa muistaville kuin kuolevillekin. Ne tarjoavat persoonallisen muistamisen muodon, emotionaalista ja henkistä tukea puun kasvun ja vuodenkierron näyttäytyessä sekä edistävät paikalla olevan ympäristön monimuotoisuutta, mikä puolestaan tuo lohtua ja toivoa tulevasta.
Työllä on myös yhteiskunnallista merkitystä: maallistuneessa yhteiskunnassa ilmastonmuutoksen ja luontokadon aikana muistopuut voivat tuoda ympäristösuhteen huomioivan näkökulman siihen, kuinka lähestyä kuolemaa ja vainajan muistamista.
Hakola pohtii työssään, kuinka muistopuut voisivat olla osana maisema-arkkitehtonista suunnittelua suomalaisten hautausrituaalien ja kuolemankulttuurin kontekstissa. Siinä syvennytään suomalaisen luontosuhteen ja kuolemasuhteen yhteyksiin sekä tulkitaan sitä laatimalla suunnitelma muistometsästä Helsingin Niskalaan nykyisen puulajipuiston, arboretumin, viereen. Inspiraatioina aiheeseen ovat olleet entisajan pyhät lehdot ja puihin liittyvät uskomukset sekä metsäluonnossa koettava pyhyyden tunne.
![Nainen katsoo yläviistoon kohti kameraa syksyisessä maisemassa](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_567w_354h_n/public/2024-02/Lappset_stipendi_Anu%20Hakola_1.jpg?h=54fb3c63&itok=cneX3I1f)
Merkittävänä lähteenä Hakolan työssä on ollut viimeaikainen Puut lähellämme -tutkimushankkeen muistopuihin liittyvä kertoma-aineisto, jota hän pääsi analysoimaan diplomityöhönsä liittyen.
Lappset-toimikunnan mukaan diplomityön aihe on teoreettisesti kiinnostava ja taiteellisesti hyvin ansiokas.
”Suunnitelma on rohkea puheenvuoro luontosuhteen ja puiden tärkeydestä hautauskulttuurissa. Sen voi nähdä laajemminkin kriittisenä kannanottona lähes vakiintuneeseen tapaan poistaa puut rakentamisen tieltä sekä ymmärtämättömyyteen yksittäisen puun monista merkityksistä”, valintaa perustellaan.
Lappset-stipendi on palkinto parhaasta maisema-arkkitehtuurin diplomityöstä. Se myönnetään vuosittain Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelman ansiokkaan diplomityön tekijälle. Palkinnon suuruus on 2 000 euroa ja sen lahjoittaa Lappset Group Oy.
Työn valvojana toimi professori Jyrki Sinkkilä ja ennen häntä lehtori Emilia Weckman. Työn ohjaajina toimivat Maija Butters ja Pirjo Laulumaa.
Lisätietoja:
Maisema-arkkitehti Anu Hakola, [email protected]
Jyrki Sinkkilä, [email protected]
Lue lisää uutisia
![Kuva: Tima Miroschnichenko, Pexels.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/pexels-tima-miroshnichenko-5992553-%283%29.jpg?h=2c2d78ee&itok=kOaxt7fM)
Tutkimus: Matalan hierarkian organisaatioissa isoja periaatekysymyksiäkin ratkotaan porukalla Slackissa
Aalto-yliopiston alumni, vieraileva tutkijatohtori Lauri Pietinalho New Yorkin yliopiston Sternin kauppakorkeakoulusta ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Frank Martela selvittivät tuoreessa tutkimuksessa, miten matalan hierarkian organisaatiot käsittelevät yhteisiä toimintaperiaatteita vastakkainasettelutilanteissa ja miten auktoriteetti niissä toimii.![bakteereja ohjataan magneettikentän avulla](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/bakteerit.png?h=9eadbaff&itok=i5Vm1LSf)
Fyysikot saivat bakteerit uimaan lähes täydellisissä riveissä
Bakteerien ohjaaminen onnistui magneettikentän avulla. Löytö auttaa ymmärtämään bakteeripopulaatioiden käyttäytymistä ja voi jatkossa auttaa esimerkiksi kehittämään uuden sukupolven materiaaleja, joista kaavaillaan apua muun muassa lääkkeiden kohdennettuun kuljettamiseen kehon sisällä.![2020 rajanylitykset pohjoismaissa](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/illustration_2.png?h=3dc4be93&itok=Rag-cQH7)
Tutkijat loivat ainutlaatuisen ennustemallin kuvaamaan pandemian leviämistä maiden rajojen yli
Pohjoismainen yhteishanke pureutui koronaviruksen leviämiseen vuonna 2020. Tutkimuksen avulla voidaan jatkossa ennakoida paremmin, milloin ja mitkä matkustusrajoitukset ovat pandemiaolosuhteissa tarkoituksenmukaisia.![Kuvassa näkyvät Kauppakorkeakoulun opiskelijat Liina Röyskö ja Kerttu Lammi koulun pääovien edustalla.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Liina_Roysko_ja_Kerttu_Lammi_photo_Roope_Kiviranta_web.jpg?h=96533ab2&itok=T_SsLZJ_)