Merja Tornikoski: Olen sielullisesti havaitseva tähtitieteilijä

Olet väitellyt TKK:ssa teknologian (avaruustekniikan) tohtoriksi 1994, kerro minkälaista oli olla avaruustekniikan väitöskirjatutkijana?

Opintotaustaani voisi kuvailla otsikolla: "Avaruutta monelta kantilta". Valmistuin Aalto-yliopiston edeltäjästä, Teknillisestä korkeakoulusta, vuonna 1994 diplomi-insinööriksi tietotekniikasta ja samalla haalin yksittäisiä kursseja tähtitieteistä ja plasmafysiikasta Helsingin ja Turun yliopistolta. Tietotekniikan lisäksi opiskelin TKK:lla avaruustekniikkaa, mikä oli silloin aikoinaan aivan uusi opintokokonaisuus. Olen aina mennyt opinnoissa siihen suuntaan, mikä minua itseäni kiinnostaa.  Voin sanoa että opintoyhdistelmäni oli aikoinaan jopa outo kokonaisuus, koska yhdistelmä oli niin uusi - tietotekniikkaa ja tähtitiedettä. Näen, että omalaatuisen opintopolkuni vuoksi olen ollut tiennäyttäjänä avaruustutkimukselle, koska nykyäänkin omat väitöskirjaohjattavani käyvät avaruustekniikan opintojen lisäksi kursseja Turun ja Helsingin yliopiston tähtitieteellisestä tutkimuksesta.  

Olet ollut vastuussa Aallon radioastronomian opetuksesta ja toiminut Metsähovin radio-observatorion johtajana 2004–2014. Miten tarinasi alkoi Metsähovilla? 

Aloitin Metsähovissa jo ennen kuin valmistuin diplomi-insinööriksi TKK:lta vuonna 1994, kun sain mahdollisuuden tehdä diplomityön aurinkotutkimukseen liittyvästä ohjelmistosta. Diplomityön tekemisen ohella tein myös osa-aikaisesti kvasaari- ja aurinkohavaintoja –  pääsin siis jo kesätyövaiheessa tekemään ihan käytännössä mittaustyötä, mikä oli mielestäni hienoa.  Metsähovia kuvailisin pelottomaksi porukaksi. Metsähoviin ei päädytä puhtaasti tähtitieteellisen kiinnostuksen kautta, vaan meillä on monialainen osaajajoukko observatoriolla, esimerkiksi osaajia fysiikan, matematiikan ja radiotekniikan taustoista. Teemme yhteistyötä sellaisella "mennään ja kokeillaan" -periaatteella. Tämä periaate on vienyt tiedonsiirtotekniikoidemme kehitystä eteenpäin. Sanoisin, että Metsähovissa juuri yhdessä tekeminen ja "mennään ja kokeillaan" -ajatusmaailma on vahvistanut meidän yhteistä tekemistä ja tutkimusprofiilia.  

Entä miten näet radioastronomisen tutkimuksen kehittyneen urasi aikana?

Teleskooppiverkostot ovat kehittyneet vuosien aikana merkittävästi. Verkosto muodostuu kansainvälisestä yhteistyöstä, missä verkostoon kuuluvat radio-observatoriot tekevät teleskoopeillaan tismalleen samaan aikaan identtisiä mittauksia tietyistä tutkittavista kohteista avaruudessa. Voimme siis puhutella teleskooppiverkostoa maapallon kokoisena teleskooppina. 

Myös radiotekniikan kehitys on vienyt radioastronomista tutkimusta eteenpäin. Teemme asioita, joista emme voineet edes haaveilla kymmenen vuotta sitten. Saamme Metsähoviin ensi vuonna uuden vastaanottimen, joka on huikean paljon parempi kuin nykyiset. Pystymme tekemään samalla teleskoopilla monitaajuisia ja tarkempia mittauksia. Tekniikan kehitys on tuonut alalle myös uudenlaisia uhkakuvia. Radiotekniikan kehittyessä radiokaistoja häviää käytöstä muulle radioliikenteelle, esimerkiksi puhelin- tutka- tai satelliittiliikenteeseen. Puhumme nykyään radiosaasteesta, joka on iso haaste alalla. Alempien radiotaajuuksien ruuhkautuessa, korkeimmat mahdolliset radiotaajuudet olivat aiemmin vain pienelle osalle radioliikennettä mahdollista hyödyntää, mutta tekniikan kehittyessä myös muut toimijat ylettävät tekniikallaan korkeimmille taajuuksille.    

Olet työskennellyt Nasan Space Flight -keskuksessa Floridassa ja Teksasissa. Voitko kertoa meille jonkin tarinan niiltä ajoilta? 

Sanoisin, että metsähovilaiset päätyivät osaksi Nasan Space Flight Centerissä tehtävää avaruussukkulatyötä ja tukemaan avaruussukkula Discoveryn lentoa vuonna 1998 samaisen "mennään ja kokeillaan" - periaatteen myötä. Tarina alkaa 1976 Nobel-palkitusta fyysikosta Samuel C.C. Tingistä, joka johti aikanaan Alpha Magnetic Spectrometer -projektia, ja jonka johtaman projektin prototyyppi oli testattavana avaruussukkulalennolla.  

Professori Ting oli vierailulla Suomen Turussa ja matkan varrella Turkuun hän vieraili Metsähovin radio-observatoriolla. Ting kertoi silloiselle Metsähovin johtajalle, Seppo Urpolle, Nasalla käynnissä olevasta projektista, jossa varmistetaan datayhteys avaruussukkulalennolle sijoitettavan AMS (Alpha Magnetic Spectrometer) -havaintolaitteen ja komentokeskuksen välillä. Seppo Urpo totesi, että onpas hauska sattuma, meiltä Metsähovista löytyy juuri päteviä tyyppejä siihen hommaan.  Tämän kohtaamisen myötä Metsähovilta lähti vuodeksi tiimi Yhdysvaltoihin tekemään kolmivuorotyötä sukkulalentojen simulaatioihin ja lentotestauksiin. Tiimi työskenteli varmistaakseen AMS-havaintolaitteen ja komentokeskuksen välisen tiedonsiirron koko sukkulalennon aikana. 

Olimme ensin Floridan Kennedyn Space Centerissä, jossa koottiin kaikkia tarvittavia laitteita ja valmisteltiin avaruussukkulaa valmiiksi tulevaa lentoa varten. AMS-laitetta säilytettiin siellä eräänlaisessa puhdastilassa ennen sukkulaan liittämistä.  Simulaatioiden ja varsinaisen sukkulalennon aikana olimme Teksasissa Johnson Space Centerissä. Komentokeskuksessa simuloitiin avaruuslentoa kaikissa mahdollisissa skenaarioissa. Nasan strategia oli valmistautua kaikkeen ja se osoittautui toimivaksi. Olimme varsinaisen lennon aikana komentokeskuksessa ja voin todeta, että astronautit eivät kohdanneet lennon aikana onneksi ongelmia, mihin emme olisi jo olleet valmistautuneet tiiminä. Muistan, kun professori Ting kulki ohjaamokeskuksessa tarjoamassa ensisijassa meille suomalaisille kahvia. Hän tiesi, että olemme kansana kahvin ystäviä ja hyödynsi tätä tilaisuutta maistattamalla, onko hänen keittämänsä kahvin kelvollista. Tingin mukaan jos kahvi kelpaa meille kahvikansalle, sen on oltava varsin hyvää.