Otaniemen arkkitehtuurin merkkiteoksia

JosOtaniemen laittaisi Helsingin keskustan päälle, se ulottuisi Hakaniemestä Ruoholahteen. Alue on laaja ja siellä on monenlaisia osia, kortteleita ja rakennuksia. Otaniemi on ollut suomalaisen teknillisen opetuksen ja tutkimuksen tyyssija, mutta nyt siitä rakennetaan entistä moninaisempaa, kaikkien yhteistä kaupunginosaa. 

Alun perin maalaiskylien ja kartanoiden Otaniemi on erikoislaatuinen paikka opiskella ja asua. Kampus kokoaa Suomen arkkitehtuurin hienoimpia merkkiteoksia historiasta ja nykyajasta. 

Kampuksen tunnettuja rakennuksia, pajojen takakujia, luovien alojen tapahtumia, yrittäjyyselämää, vehreää luontoa sekä vireää opiskelijaelämää muistellaan toivottavasti vuosikymmentenkin kuluttua lämpimästi samaan tapaan kuin entiset teekkarit muistelevat opinahjoaan. 

Aalto-yliopisto aloitti toimintansa vuonna 2010 Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun yhdistyessä. Nimensä yliopisto sai Suomen kansainvälisesti tunnetuimman ja arvostetuimman arkkitehdin mukaan, joka oli myös muotoilija ja yrittäjä. 

– Hänet tunnetaan ehkä edelleen Aalto-yliopistoa paremmin, yliopiston kampuskehittämisestä vastaava vararehtori Antti Ahlava veikkaa. 

Kun Aalto-yliopiston kaikki ydintoiminnot päätettiin sijoittaa Otaniemeen, edessä oli rakennustöitä.

Aalto-yliopiston kampuksen sydän on Alvar Aallon maankäyttösuunnitelman mukaan rakennettu ydin ikonisine rakennuksineen. Nykyisiltä nimiltään Kandidaattikeskuksena (entinen Teknillisen korkeakoulun päärakennus) ja Harald Herlin -oppimiskeskuksena (Teknillisen korkeakoulun kirjasto) tunnetut rakennukset kuuluvat Aallon arkkitehtiuran keskeisimpiin julkisiin rakennuksiin. Otaniemen arkkitehtonisia helmiä ovat myös Aallon suunnittelema Ostoskeskus, Reima ja Raili Pietilän suunnittelema Dipoli sekä Heikki ja Kaija Sirénin suunnittelema Otaniemen kappeli. 

Otaniemi kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen joukkoon. Otaniemen arkkitehtuurikohteista Kandidaattikeskus, Otaniemen kappeli ja Dipoli ovat myös kansainvälisen DOCOMOMO:n modernistisen arkkitehtuurin suojelun valikoimassa. 

Modernistinen kukkuloiden kampus 

Alvar Aalto sai Otaniemen aluesuunnitelman suunniteltavakseen kilpailuvoiton jälkeen 1940-luvun lopulla, kun Teknillisen korkeakoulun (TKK) siirtoa valmisteltiin Helsingin Hietalahdesta. Aalto sijoitti useat rakennukset luonnonmuotojen mukaan kukkuloille ja jätti laaksot avoimiksi nurmikentiksi ja parkkipaikoiksi. 

Pystymetsää Otaniemen alue ei suinkaan silloin ollut, vaan pelto- ja laidunmaata. Alueella on rikas kartanohistoria aina 1500-luvulta alkaen. Monelta alueen hyvinkin tuntevalta on saattanut jäädä huomaamatta, että Kemian tekniikan korkeakoulun rakennuksen takaa löytyy Hagalundin kartano pihapiireineen. Nykyisen Kandidaattikeskuksen paikalla ollut Otaniemen kartano on ollut myös von Wrightin suvun omistuksessa. 

Alvar Aalto jätti suunnitelmaansa Otaniemen kartanon lehmuskujat. Juuri ennen Otaniemen valtion alueiden suunnittelukilpailua hän oli MIT:n yliopiston vierailevana professorina Cambridgessa, Massachusettsissa, ja hänen Otaniemen suunnitelmassaan voidaankin nähdä vaikutteita amerikkalaisista kampuksista. 

– Alvar Aalto halusi ehkä toteuttaa Otaniemessä jotakin MIT:n ja Harvardin puutarhakampusten kaltaista, mutta villin modernistisella ja maiseman muotoihin sopeutuvalla tavalla, Antti Ahlava sanoo. 

Entisen TKK:n päärakennuksen ja ensimmäisten opiskelija-asuntojen punatiiliarkkitehtuurilla ei ole teollista taustaa, vaan tiilen käyttö liittyy Alvar Aallon 1940- ja 1950-lukujen ”punatiilikauteen”. Otaniemen alkuvaiheen kerrostalojen rakentamisessa tiilillä oli myös hyvin käytännölliset ja sattumankin sanelemat syynsä. 

Jatkosodan aikana Helsingin suurpommitusten ensimmäisenä yönä Neuvostoliiton oma suurlähetystö vaurioitui pahasti. Valtio lahjoitti rakennuksesta puretut punatiilet teekkareille. Ne käytettiin puhdistettuina ensimmäisten, Heikki Sirénin ja Martti Melakarin suunnittelemien opiskelija-asuntoloiden rakentamiseen. 

Käsitys Otaniemestä puhtaasti punatiilijulkisivuisten rakennusten alueena on harhaanjohtava. Edes kaikki Aallon suunnittelemat rakennukset eivät ole punatiilisiä. Esimerkiksi Helsingin olympialaisiin valmistunut, Otaranta 6:ssa sijaitseva Otahalli on betonirakennus ja vuonna 1960 valmistunut Ostoskeskus rapattu. 

Huippuarkkitehtuuria monipuolisesti 

Antti Ahlava sanoo, että Alvar Aallon merkitystä oman aikansa tähtiarkkitehtina ei voi liikaa korostaa. 

– Aalto kehitti fyysisen arkkitehtuurin lisäksi uuden humanistissävytteisen elämäntavan ja luonnonläheisen maailmankatsomuksen. 

– Otaniemi suunniteltiin ja rakennettiin sodan jälkeisen pula-ajan resursseilla ja materiaaleilla. Niillä hän sai aikaan ylevän maisemallisen kokonaisuuden ja kekseliäitä sisätiloja. Kandidaattikeskus ja Harald Herlin -oppimiskeskus muodostavat arkkitehtuurin kokonaistaideteoksen. 

Aalto suunnitteli Otaniemeen myös asuinrakennuksen. Dynaamisesti massoiteltu opiskelija-asuntola vuodelta 1966 sijaitsee osoitteessa Jämeräntaival 1. 

Arkkitehtuurikierroksella voi käydä ihastelemassa myös Alvar Aallon vuonna 1954 Konemiehentie 1:een valmistunutta Saha-rakennusta. Nykyään talossa sijaitsee Aalto-yliopiston Kauppatieteiden ylioppilaiden juhlasali. 

Aallon niin ikään suunnittelema, vuoden 1952 olympialaisiin valmistunut Otahalli edustaa eleganttia funktionalismia porrasmaisine ja puisine rakenteineen. 

Jos sydän sykkii teollisuusarkkitehtuurille tai modernistiselle ”steampunkille”, oikea osoite on Otakaari 6:ssa sijaitseva, Alvar Aallon suunnittelema Lämpövoimala korkeine lasijulkisivuineen. Rakennuksen tontilla poraudutaan parhaillaan 6,5 kilometrin syvyyteen kallioperään, sillä ST1 Deep Heat -pilottihankkeessa rakennetaan Suomen ensimmäistä geotermisellä energialla toimivaa, teollisen mittakaavan lämpölaitosta. 

Kampusalueelle on rakennettu uusia rakennuksia vuosikymmenten kuluessa, joskin rauhalliseen tahtiin. On kiinnostavaa tarkastella, kuinka uudet arkkitehtisukupolvet ovat Alvar Aallon jättämää perintöä kunnioittaneet. 

Viimeisimpänä oman tulkintansa Otaniemen arkkitehtuuriin tuo Verstas Arkkitehdit Oy korttelillaan, johon sijoittuvat kauppakeskus A Bloc ja kahden korkeakoulun uudet rakennukset. Kortteli muodostuu kahdessa eri koordinaatistossa olevista tilakappaleista, joiden väliin jää neljä suunnikkaan muotoista lasikatteista valopihaa. Sisätilojen ilmapiiri vaihtelee käyttäjien mukaan. Julkisivussa herättävät huomiota rakennuksen yläosan lasipinnat, joissa on vaalea silkkipainatus sekä Kauppakorkeakoulun lyhtymäinen lasipääty. 

Kohti ihmislähtöistä kaupunginosaa 

Alvar Aallon mestariteosten lisäksi Otaniemessä on myös vähemmän viihtyisiä kortteleita ja rakennuksia. 

– 1900-luvun puolivälin kaupunkisuunnittelu pohjautui nykyajalle vieraasti yksityisautoiluun, pitkiin etäisyyksiin rakennusten välillä ja monumentaalisuuteen. Kyselyissä Otaniemen alueen käyttäjät ovat toivoneet vähemmän menneisyyden virasto- ja laitosmaisuutta sekä lyhyitä välimatkoja, jotka voi taittaa kävellen, Antti Ahlava huomauttaa. 

Hän toivoo, ettei Alvar Aallon perintö rajoittaisi nykyisten arkkitehtien luovuutta Otaniemen kehittämisessä, vaan päinvastoin kannustaisi heitä rohkeuteen, oman aikansa kokonaistaideteosten luomiseen. 

– Yliopisto haluaa jatkossakin ympärilleen kansainvälisesti laadukasta arkkitehtuuria. 

Dipolin erikoisuuksia ovat seitsemän takkaa, tilojen joustava monikäyttöisyys, luonnonvalo paksurunkoisen rakennuksen keskellä ja luolamaisten julkisten tilojen moderni geometria, joka käy vuoropuhelua talon selkeiden toimistotilojen kanssa. Teekkareiden ylioppilastalokseen rakentama ja Aalto-yliopiston pieteetillä peruskorjaama Dipoli on nyt yliopiston aloitteesta suojeltu. Se toimii Aalto-yliopiston päärakennuksena ja kohtaamispaikkana. 

Avoimuutta ja energiaa 

Vuonna 2025 Otaniemessä asuu ja työskentelee jopa nelinkertainen määrä ihmisiä verrattuna vuoden 2015 tilanteeseen. 

Teknillisen korkeakoulun Otaniemi edusti oman aikakautensa, 1950-luvun modernistista, yksityisautoilun ja monumentaalisuuden varaan rakennettua kaupunkisuunnittelua, jossa asuminen, työnteko ja palvelut on eriytetty toisistaan. Antti Ahlavan mukaan nykysuunnittelussa on tavoitteena ihmisläheisyys, monipuoliset ja kävelyyn innostavat ulkotilat sekä palvelujen tuominen käyttäjien lähelle. Kampuksen vehreys säilytetään, vaikka toiminta alueella vilkastuu.

Entistä tiiviimmin rakennetussa Otaniemessä on myös uusi ikäryhmä – satoja koululaisia – yliopiston rakennuksissa osana Espoon kaupungin toteuttamaa Koulu palveluna -konseptia. 

Uusia asuntoja rakennetaan Kivimies-kortteliin Otaniemen eteläosaan sekä metroaseman läheisyyteen Kemistin kortteliin, johon on rakenteilla myös opiskelijajärjestöjen omana hankkeena opiskelijaelämän keskus. Asuntoja syntyy myös Otakaaren varrelle, Maariin ja Servinniemeen. 

Katutason tilat julkisissa rakennuksissa ovat kaikille avoimia ja niihin tulee monikäyttöisiä työtiloja, kahviloita ja ravintoloita. 

Opiskelijat, koululaiset ja työpaikat tuovat alueelle elämää päivisin, ja asukasluvun lisäys vilkastuttaa myös iltoja. Hyvien kulkuyhteyksien, metron ja tulevan Raide-Jokerin, ansiosta Otaniemen tapahtumat houkuttavat aiempaa paremmin yleisöä koko pääkaupunkiseudulta. 

Antti Ahlava kuvaa Otaniemeä koelaboratorioksi, jossa voidaan testata, miten 1950-60-lukujen lähiöitä kehitetään ihmisläheisemmiksi ja viihtyisämmiksi. 

– Reseptit ovat sovellettavissa muuallakin kuin meillä. Meidän onnistumistamme seurataan kiinnostuneena monissa kaupungeissa. 

Alueella rakennetaan, kaivetaan ja saneerataan vielä pitkään. Lähivuosina syntyy asuntojen lisäksi muun muassa innovaatio- ja startup-toiminnan Aalto Works -kortteli, Aalto Studios -mediakeskus sekä paljon muuta. 

– Jotkut ovat luulleet, että kun Väre ja Kauppakorkeakoulu valmistuvat, se on siinä, mutta tämähän on vasta esimakua tulevasta! 

Teksti: Dakota Lavento

Pääkuvan teksti: Harald Herlin -oppimiskeskus, entinen TKK:n kirjasto, kuuluu Alvar Aallon merkittävien kirjastorakennusten sarjaan. Muodoltaan viuhkamaisessa rakennuksessa kannattaa kiinnittää huomiota epäsuoran valon käyttöön, sisätilojen porrastumiseen ja ihmisen mittakaavaan. Peruskorjaus palkittiin syksyllä 2017 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnolla.

Artikkeli on julkaistiin alun perin joulukuussa 2018 Aalto-yliopiston kampus -lehdessä.