Radikaali sadasosa

Suuri juhlaportaikko on nykytaiteelle haastava tila: seinäpintaa on vähän, puuta paljon ja luonto tulee sisään kattoon asti ulottuvista ikkunoista. Ehkä siksi Color Space–Color -Lensing Blind tuntuu ensivilkaisulla olevan oudossa paikassa. Se on värikäs ja tehty akryylistä, eli samasta materiaalista, jota käytetään paljon esimerkiksi valomainoksissa.

Porrastasanteella seisova taidekoordinaattori Outi Turpeinen kertoo teoksen olevan Hans-Christian Bergin käsialaa.

”Tämä tila kaipasi jotain suurta ja voimakasta, selvää kontrastia.”

Bergin työ on ensimmäisiä Aalto-yliopiston prosenttiperiaatteella tekemistä taidehankinnoista. Prosenttiperiaate on maailmallakin suosittu rahoitusmalli, jossa noin prosentti rakennushankkeen budjetista käytetään taiteeseen. Se on myös osa Suomen hallituksen kärkihanketta, jolla halutaan tuoda taide osaksi mahdollisimman monen suomalaisen arkea. Aalto on ensimmäinen – ja toistaiseksi ainoa – maamme yliopistoista, joka on sitoutunut noudattamaan periaatetta kaikissa rakennushankkeissaan uudisrakennuksista korjausrakentamiseen.

Päätöksen prosenttiperiaatteeseen sitoutumisesta teki viime kesänä Aallon tuolloinen rehtori Tuula Teeri, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaanin, vararehtori Anna Valtosen aloitteesta.

Yliopiston uudeksi päärakennukseksi remontoitu Dipoli oli pilottikohteeksi luonnollinen valinta. Outi Turpeinen etsi sinne sopivia, kiinnostavia taiteilijoita Valtosen kanssa. Kaikki teokset ovat Aallosta valmistuneilta, urallaan jo menestyneiltä tekijöiltä.

Kolme suurinta teosta on tehty varta vasten Dipoliin. Berg hyödynsi työssään akryyliä, Renata Jakowleff teki kimaltavan Blue-teoksen lasista, ja Inni Pärnänen taivutti Keto-teoksen kukat vanerista.

”Minusta oli tärkeää saada tänne kaiken digitaalisuuden vastapainoksi materiaalin tuntua”, Turpeinen sanoo.

Hyvän maun haastajat

Bergin akryyliteoksen pinkkiä ja oranssia, keltaista ja vihreää, sinistä ja violettia hehkuvat viivat toistavat ikkunanpuitteiden ja suurten mäntyjen pystysuoria linjoja. Turpeinen kertoo taiteilijan poimineen kirkkaat väritkin Suomen luonnosta.

”Hans-Christian asuu maaseudulla ja työskentelee paljon juuri värin ja valon kanssa. Hän, kuten muutkin taiteilijat, inspiroitui valtavasti Dipolin arkkitehtuurista ja sen Radical Nature -taidekonseptista.”

Taidekonsepti on kuin kokoelman teoksia yhdistävä punainen lanka. Turpeinen aloitti konseptin etsimisen Arkkitehtuurimuseosta, jossa hän uppoutui Dipolin historiaan. Raili ja Reima Pietilän suunnittelema rakennus valmistui TKK:n ylioppilaskuntataloksi 1966 ja herätti ihastuksen lisäksi myös ärhäkkää arvostelua.  

Ajan ihannearkkitehtuuri oli pelkistettyä, mustavalkoista ja virtaviivaista. Myös betonibrutalismi eli kultakauttaan. Pietilöiden luomus edusti sen sijaan orgaanista arkkitehtuuria, joka hyödynsi luonnon muotoja, värejä ja rakenteellisia ratkaisuja. Dipolin ulkoseinistä ei löydy suoria kulmia ja samankokoisia ikkunoitakin on vain kaksi. Isot graniittilohkareet ankkuroivat sen osaksi ympäröivää maastoa.

Turpeinen kertoo Pietilöiden halunneen Dipolilla haastaa käsityksen hyvästä mausta.

”Luonto ja radikaali, ne molemmat ovat täällä hirveän vahvasti läsnä. Radical Nature kertoo myös luontosuhteen tärkeydestä ja siitä, miten radikaali asia luonnon tulevaisuus on meidän kaikkien kannalta.”

Suurten, paikkakohtaisten taideteosten lisäksi Dipolissa on yli 25 valokuvateosta. Niiden etsimiseen Turpeinen sai apua professori Timothy Personsilta ja lehtori Marko Karolta. Päätökset taidevalinnoista teki kolmihenkinen työryhmä, johon kuului Anna Valtosen lisäksi Ateneumin taidemuseon johtaja ja Aallon hallituksen edustaja Susanna Pettersson sekä rehtori Tuula Teeri.  

Dipoliin haluttiin töitä, jotka rohkaisevat opiskelijoita, työntekijöitä ja vieraita uusiin ajatuksiin ja keksintöihin. Turpeinen on ylpeä tehdyistä valinnoista – vaikkeivat ne ehkä kaikkia ihastuttaisikaan.

”Julkinen taide lisää tutkitusti hyvinvointia, mutta se voi myös herättää monenlaisia tunteita, ärsyttääkin. Minusta on aina hyvä, jos taide antaa ajateltavaa.”

Kunnolla paukkuja

Julkisen taiteeseen törmää Otaniemessä pian joka puolella, sillä kampuksella rakennetaan isosti ja vauhdilla. Turpeinen työskentelee jo täyttä vauhtia kesällä valmistuvan Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Väre-rakennuksen sekä vuonna 2019 valmistuvan Kauppakorkeakoulun uudisrakennuksen parissa. Kumpikin saa oman taidekonseptinsa, joka huomioi rakennuksen arkkitehtuurin ja käyttötarkoituksen.

Punatiiltä ja lasia yhdistävään Väreeseen tulee paitsi yliopiston taiteellinen toiminta ja opetus, myös metrokeskus A Bloc kauppoineen ja ravintoloineen. Vieressä olevan metroaseman kautta kulkee joka päivä noin 12 000 matkustajaa.

”Rakennukset ovat jännittäviä, mutta taiteen kannalta haastavia. Pysyvän, paikkakohtaisen taiteen pitää kuitenkin kestää niin sisällöllisesti kuin teknisesti vuosikymmenien ajan.”

Outi Turpeinen uskoo, että hyvinvoinnin ja uusien ideoiden lisäksi satsaus tuo kampukselle myös lisää matkailijoita. Maailmalta löytyy paljon taideteoksia, joista on tullut suosittuja vierailukohteita. Rakennusten lisäksi Turpeinen haluaisi nähdä taidetta myös Otaniemen huikeilla ulkoalueilla.

"Täytyy muistaa, ettei Otaniemeä enää kehitetä vain aaltolaisia, vaan yhä enemmän vaikka koululaisia ja yrityksiä varten. Tulevaisuuden visioissa täällä on ihmisiä vauvoista vanhuksiin.”

"Satsaa yhteen ja huikeaan", neuvoo Outi Turpeinen:
1.    Kun suunnittelet julkisia taidehankintoja, perehdy ensin rakennuksen arkkitehtuuriin ja historiaan.
2.    Mieti, mitä haluat töillä kertoa. Esimerkiksi Aallossa taideteokset liittyvät vahvasti yliopiston visioihin ja strategiaan.
3.    Pohdi teoksen elinkaarta. Poliittisesti kantaaottava teos voi olla nyt ajankohtainen – muttei ehkä enää viiden vuoden kuluttua.
4.    Ole kriittinen ja rohkea. Julkisuus ei ole tae taideteoksen laadusta – vaikka laatukin voi olla makuasia. Uskalla satsata monen pienen työn sijaan yhteen ja huikeaan.

Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 21 tammikuussa 2018. (issuu.com)