Uutiset

Rahoituksen osaamisella voi tehdä myös paljon hyvää

Yhteisöllisyys ja erinomaiset työllistymismahdollisuudet viehättävät Mirja-Liisa Kauppilaa, joka on yksi harvoista naisista rahoituksen pääaineopiskelijana.
Kuvassa näkyy rahoituksen opiskelija Mirja-Liisa Kauppila. Kuvan otti Markus Havia.
Kolmannen vuoden rahoituksen opiskelija Mirja-Liisa Kauppila kannustaa myös naisia hakeutumaan alalle, jossa on laajat työmahdollisuudet. Kuva: Markus Havia.

Etelä-Tapiolan lukiosta keväällä 2018 ylioppilaaksi valmistunut Mirja-Liisa Kauppila pyrki Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun, koska ei vielä lukion jälkeen tiennyt, mitä haluaisi tehdä isona.

”Ajattelin, että kauppis avaa ovia niin moneen suuntaan, ettei siinä ainakaan mitään häviä.”

Mirja-Liisa Kauppila pääsi sisään ja aloitti opinnot samana syksynä. Hän on yksi niistä harvoista Kauppakorkeakoulun naisopiskelijoista, joiden pääaine on rahoitus.

Rahoitus pääaineena alkoi kiinnostaa ensimmäisen opiskeluvuoden aikana.

 ”Päätin rahoituksen perusteet -kurssin jälkeen, noin puolessa välissä ensimmäisen vuoden opintoja, että haluaisin lukea rahoitusta pääaineena. Rahoituksen perusteiden kurssi oli mielestäni peruskursseista mielenkiintoisin ja sai minut innostumaan ajatuksesta. Pääainekursseja tutkiessani huomasin, että lisää mielenkiintoisia ja hyödyllisiä kursseja olisi tulossa”, Mirja-Liisa Kauppila kertoo.

”Rahoituksessa viehättivät myös yhteisöllisyys, työllistymismahdollisuudet ja organisoitunut ainejärjestön toiminta. Rahoituksen opinnoista saa erinomaiset työkalut liiketoiminnan ymmärtämiseen sekä valmiudet toimia yritysten ja muiden organisaatioiden asiantuntija- ja johtotehtävissä."

Kuvassa rahoituksen opiskelija Mirja-Liisa Kauppila surffaa opiskelijajärjestön järjestämällä surffileirillä. Kuva: Peniche Surf Camp.
Mirja-Liisa Kauppila opiskelijajärjestön surffimatkalla. Kuva: Peniche Surf Camp.

Suosittu pääaine

Rahoitus eli Finance on Kauppakorkeakoulun suomenkielisen kandiohjelman suosituin pääaine. Kilpailu pääaineopiskelijaksi pääsystä on kova ja valituilla on oltava korkea kurssiarvosanojen keskiarvo.

”Minäkin jouduin tekemään arvosanojen kanssa pienen spurtin, jotta sain nostettua keskiarvoni tarpeeksi korkealle”, Mirja-Liisa Kauppila sanoo.

Ennen opintojen aloittamista Mirja-Liisa Kauppilalla ei ollut lähi- tai tuttavapiirissä rahoitusta opiskelleita henkilöitä. Monet opiskelukavereista kuitenkin joko tiesivät tähtäävänsä tähän pääaineeseen tai pyörittelivät ajatusta ensimmäisen opiskeluvuoden aikana.

”Pohdimme asiaa opiskelukavereideni kanssa ja lisäksi isäni kannusti rahoituksen valitsemiseen. Isä muistutti, että rahoitusta tarvitaan kaikkeen ja että sen osaamisella voisi tehdä myös paljon hyvää.

Lisää naisia rahoitusalalle

Suosiostaan huolimatta rahoitus ei ole onnistunut houkuttelemaan monia naisia pääaineopiskelijoiksi. Vain viitisentoista prosenttia rahoituksen pääaineopiskelijoista on naisia ja naisten osuus on viime vuosina jopa hieman vähentynyt. Haasteena voivat olla esimerkiksi naispuolisten roolimallien niukkuus sekä kannustavien tukiverkkojen löytäminen, minkä vuoksi naisten voi olla vaikeampi tulla lähtökohtaisesti miesvaltaiselle alalle.

Rahoituksen opiskelun ja rahoitusalan ympärillä pyörii myös vääriä mielikuvia, kuten se, että rahoituksen opiskelu olisi ylenpalttisen työlästä verrattuna muihin pääaineisiin tai että rahoitus alana sopisi vain omaa etuaan tavoitteleville uraohjuksille.

Mirja-Liisa Kauppila korostaa oma-aloitteisuutta tiedon, tuen ja kannustuksen hakemisessa.

”Toivon, ettei kukaan jättäisi valitsematta rahoitusta ainakaan turhien ennakkoluulojen tai vertaistuen puutteen vuoksi. Siksi kannustan kaikkia rahoitusta pääaineeksi harkitsevia olemaan aktiivisesti yhteydessä vanhempiin opiskelijoihin, rahoituksen pääainejärjestön Aalto Financen hallitukseen, tutoreihin, kavereihin tai oikeastaan ihan keihin vaan, jotka voivat auttaa objektiivisemman kuvan muodostamisessa ja joiden avulla voi välttää päätöksenteon huhujen perusteella.” 

Laajat uramahdollisuudet

Alan hyviä puolia, kuten laajoja uramahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä, on Mirja-Liisa Kauppilan mielestä tärkeä tuoda esille. Hyvä uutinen on myös se, että yritykset ovat enenevissä määrin alkaneet panostaa rahoitusta opiskelleiden naisten palkkaamiseen.

Perinteisiä urapolkuja ovat työskentely pankkimaailmassa tai konsultoinnin, pääomasijoituksen tai varainhoidon parissa. Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi työskentely yrityksen strategiatiimissä tai rahoitusosastolla, startup-maailmassa, yrittäjänä tai tutkijana.

”Omat tulevaisuuden suunnitelmani ovat vielä auki, mutta nyt nuorempana kokeilisin mielelläni mahdollisimman paljon eri juttuja, sillä pidän sitä tärkeänä taitojen kartuttamisen kannalta. Pitkällä tähtäimellä minulle on tärkeintä, että koen työni merkitykselliseksi”, Mirja-Liisa Kauppila kertoo.

”Vaihtoehtoja rahoituksesta valmistuneella on onneksi paljon ja pääaineena rahoitus ennemmin avaa ovia kuin sulkee niitä.”

Iloa ja hyötyä opiskelijatoiminnasta

Pääaineen valinnassa myös vertaistuki on tärkeää ja sitä voi löytää järjestötoimintaan ja tapahtumiin osallistumalla. Mirja-Liisa Kauppila on itse ollut aktiivisesti mukana opiskelijatoiminnassa. Hänen kohdallaan opiskeluaika onkin ainakin ennen koronaa ollut elämän vauhdikkainta aikaa.

”Mielestäni kaikkeen opiskelijatoimintaan kannattaa osallistua, koska mahdollisuus on ainutkertainen. Siinä tutustuu nopeasti ja laajasti uusiin ihmisiin. Itse olen aiemmin ollut mukana muun muassa jaostotoiminnassa ja tutorina. Nyt toimin rahoituksen ainejärjestön Aalto Financen ja Women’s Career Societyn hallituksissa. Ainejärjestö järkkäilee paljon kaikenlaisia tapahtumia ja auttaa rahoituksen opiskelijoita työelämään liittyen, esimerkiksi antamalla tietoa auki olevista työpaikoista ja auttamalla opiskelijoita valmistautumaan alalle tyypillisiin työhaastatteluihin. Omassa roolissani toimin uusien opiskelijoiden ensisijaisena kontaktina, joten minuun voi mielellään ottaa yhteyttä, jos jokin asia askarruttaa.”

Mirja-Liisa Kauppila kannustaa kaikkia kauppa- ja taloustieteistä kiinnostuneita hakemaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun, josta hänen mielestään saa monialaisen osaamisen ja vahvan pohjan työelämään. Kauppiksen väitettyyn kilpailuhenkisyyteen hän suhtautuu rauhallisesti.

”Kauppiksessa ja varsinkin rahoituksessa on kyllä kilpailuhenkistä ja kunnianhimoista porukkaa, mutta en koe, että opiskelijat kilpailisivat jatkuvasti toisiaan vastaan tai tavoittelisivat vain omaa etuaan. Pikemminkin opiskelijat kannustavat toisiaan suoriutumaan hyvin ja ovat aina valmiita auttamaan ja tukemaan toisiaan. Opinnot avaavat monia ovia, sillä ne ovat todella monipuolisia ja laaja-alaisia ja antavat erinomaiset valmiudet moneen erilaiseen työtehtävään."

Kuvassa näkyy Edvin Ingman Kauppakorkeakoulun portaikon lähellä.

Aalto on nappipaikka, jossa voi kehittää sekä kaupallista että taiteellista puoltaan

Lukio-opiskelijoiden tiede- ja taideprojekteja tukevan yhdistyksen perustaminen poiki Edvin Ingmanille opiskelupaikan Kauppakorkeakoulun Erityiset saavutukset -valintaryhmässä.

Uutiset
Kuvassa näkyvät kauppatieteiden opiskelijat Aino Piipponen, Joel Nurminiemi ja Milja Mieskolainen. Kuvan otti Roope Kiviranta Aalto-yliopistosta.

Opiskelijaksi 500 kilometrin päähän kotoa

Aino Piipposelle, Joel Nurminiemelle ja Milja Mieskolaiselle opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tarkoitti muuttoa satojen kilometrien päähän kotipaikkakunnalta. He suosittelevat valintaansa lämpimästi myös muille.

Uutiset
Kuvassa Eero Kaarsalo lukee Finlandia-palkinnon voittanutta kirjaa. Kuvan otti Tiina Leppänen.

Haaveet elokuvaohjaajan opinnoista vaihtuivat kauppatieteiden opiskeluun

Taidetta ja kulttuuria monipuolisesti harrastanut Eero Kaarsalo kirjoitti voitokkaan Pikku-Finlandia -kirjallisuusesseen ja sai opiskelupaikan Kauppakorkeakoulussa Erityiset saavutukset -valintaryhmän kautta.

Uutiset
Kuvassa näkyy kauppatieteiden opiskelija Leo Sappinen. Kuvan otti Roope Kiviranta Aalto-yliopistosta.

Kaksoistutkinnolla Kauppakorkeakouluun

Yo-merkonomi Leo Sappinen yllätti sekä itsensä että ystävänsä, kun pyrki ja pääsi Aallon Kauppikseen.

Uutiset
Neljä opiskelijaa Kauppakorkeakoulun uuden rakennuksen aulassa juttelemassa ja opiskelemassa.

Kauppatieteet, kauppatieteiden kandidaatti ja kauppatieteiden maisteri, Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston Kauppatieteiden kandidaattiohjelma tarjoaa laaja-alaiset tiedot ja taidot liiketaloustieteissä.

Koulutustarjonta
Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan. Uusimmat julkaisut ovat pääaineryhmissä ensimmäisinä.

Kauppakorkeakoulu
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Luminen metsä
Opinnot Julkaistu:

Anna lahjaksi uuden oppimista – tee se näin

Voit ostaa avoimen yliopiston kurssin lahjaksi läheisellesi. Tarkistathan, että kurssin aikataulu sopii lahjan saajalle ja ettet vahingossa itse ilmoittaudu kurssin suorittajaksi. Näillä ohjeilla onnistut!
Kuusi maaperänäytettä, joissa ituja eri kehitysvaiheissa eri maatyypeissä.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Rakennusjätepuulle uusi elämä kasvualustana

Suomessa rakennusjätepuu päätyy lähes kokonaan polttoon, vaikka sillä voisi olla merkittävä rooli ekologisten kasvualustojen kehittämisessä. Uudet tutkimukset osoittavat, että höyrykäsitelty jätepuu voi korvata kasvualustana turpeen ja se tarjoaa lupaavia tuloksia kasvien itävyydessä ja juurien kasvussa.
Kulkutunnisteen lukija
Kampus, Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Lyhyitä katkoja kulkutunnisteiden ja ovien toiminnassa

Järjestelmäpäivitys aiheuttaa lyhyitä katkoja kulkutunnisteiden toimintaan viikolla 51 (16.-20.12.2024).
Kolme henkilöä esittelee yleisölle, oikealla näkyy suuri näyttö, jossa on lomake.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Finnish Design Push: Teknologia-alan pk-yritysten ja muotoilun opetuksen uusi yhteistyöhanke

Finnish Design Push, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Teknologiateollisuuden yhteishanke, on käynnistänyt yhteistyön viiden suomalaisen PK-teknologiayrityksen kanssa tutkien muotoilun integroimista digitaalisiin palveluihin.