Satavuotias Puu-Käpylä on esimerkki resurssiviisaasta puurakentamisesta

Puu-Käpylää alettiin rakentaa vuonna 1920. Arkkitehti Martti Välikankaan suunnittelemat talot tehtiin niukoilla resursseilla sodan jälkeen. Niistä voisi arkkitehti, puuarkkitehtuurin professori Pekka Heikkisen mukaan ottaa oppia myös nykypäivän rakentamiseen.

“Puu-Käpylä on yksi suomalaisen puuarkkitehtuurin helmistä. Se oli myös klassisistisen arkkitehtuurin huipputyö aikakaudeltaan. Historiasta voi oppia paljon ja tämä on siitä hyvä esimerkki”, hän toteaa. Heikkinen on opettanut puuarkkitehtuuria Aalto-yliopistossa yli kymmenen vuotta.

Puu-Käpylä 100 vuotta – ”parempi suora ja sileä kuin rumasti ruusattu” -kirjan tarkastelee Puu-Käpylää ja puurakentamista useista näkökulmista, joita valottavat eri aihepiirien asiantuntijat. Pääosassa ovat arkkitehtuuri ja rakennukset, mutta myös maisema, pihat ja puutarhat. Kirjan ovat toimittaneet Pekka Heikkinen, professori emerita Aino Niskanen, valokuvaaja Jussi Tiainen ja Käpylä-lehden päätoimittaja Eija Tuomela-Lehti.

Laatuun ja sadan vuoden ikään nähden talot tehtiin tavattoman edullisesti: 15–20 neliön huone tehtiin nykyeuroiksi muunnettuna noin kahden huoneistoneliön hinnalla eli jopa kymmenen kertaa edullisemmin. Talojen arvioitu ikä vaihteli 20–40 vuoden välillä, mutta niiden arkkitehtoninen laatu on klassikkotasoa.

Puu-Käpylä oli myös ensimmäinen puutarhakaupungin toteutus Suomessa, johon se sai paljon vaikutteita muun muassa Englannista ja Saksasta. Alue oli edelläkävijä, kun Suomeen tuotiin puutarhakaupungin uusimpia suuntauksia 1920-luvulla.

Purku-uhan alta uuteen kukoistukseen

1960-luvun lopulla Puu-Käpylä aiottiin purkaa, mutta lopulta siitä muodostuikin rakennussuojelun esimerkkialue. Miten tämä tapahtui?

Alue oli yli neljän vuosikymmenen jälkeen kipeästi korjaamisen tarpeessa. Talojen annettiin rapistua aina 1960-luvun loppupuolelle asti ja ne olivat surkeassa kunnossa. Koko alue oli jäänyt ajasta jälkeen: vesi haettiin vielä yhteissaunasta ja monireikäiset käymälät sijaitsivat korttelien keskellä.

Helsingin kaupungin suunnitelmana oli purkaa talot ja uutta suunnitelmaa varten järjestettiin arkkitehtuurikilpailu.

Suojelupäätös kuitenkin voitti.

Alueen onneksi tuli 1970-luvulla suojelulaki, mikä oli aivan uutta Suomessa – kuten koko keskustelu työväen asuntoalueen suojelemisesta.

Puu-Käpylä on kautta aikojen nähty vahvasti työväen asuinalueena, mutta Heikkinen huomauttaa, että alue on alun alkaenkin ollut monimuotoisempi kuin on oletettu. Kun historiaan sukellettiin syvemmin, opittiin että siellä asui yhtä lailla muiden väestöluokkien edustajia eli myös koulutettuja ihmisiä.

Opiskelijaryhmän esitys käänsi ajattelun

Heikkinen katsoo, että päätös kääntyi suojelun puolelle pitkälti esiin virinneen kansalaiskeskustelun johdosta. “Alueen arvo ymmärrettiin. Pystyttiin myös perustelemaan, että järkevällä, kohtuullisella panostuksella alueelle saadaan kunnostettua moderneja asuntoja.”

Teknillisen korkeakoulun opiskelijaryhmä professori Bengt Lundstenin johdolla inventoi alueen, kun sitä 1960-luvulla ryhdyttiin korjaamaan. “Opiskelijoiden esitys korjaamisen toteuttamiseksi oli melko ‘kevyt versio’, mutta se onnistui kääntämään ajattelun: näinkin saadaan asuntoja aikaiseksi”, Pekka Heikkinen kertoo.

Puu-Käpylä on nykyään lähes alkuperäisessä asussaan.

Alue on Heikkisen mukaan rakennettu ja korjattu samalla filosofialla: tehdään vain se mitä tarvitaan, ei mitään turhaa. Ensimmäisessä korjausvaiheessa tehtiin kylpyhuoneet ja wc:t ja keittiöt uusittiin. Kaikki vauriot korjattiin pehmeällä periaatteella eli ottamalla vaurioitunut lauta pois ja laittamalla uusi sen paikalle, ei repimällä.

Hän korostaa resurssiviisautta.

Ympäristöhuoli siivittää puurakentamista

Arkkitehti Heikkisen mielestä puurakentamisen opetukseen ja tutkimukseen pitäisi panostaa nykyistä selvästi enemmän. “Myös nykyopiskelijat vaativat ympäristötietoisuutta rakentamisessa, ja siihen on vastattava. Esimerkiksi vähähiilisyystavoitteet ovat haasteita, jotka tukevat toimintaamme.”

Suomessa rakennusten käyttöikä on keskimäärin noin 40 ja yleinen tavoite 50 vuotta, mutta siihen ei edes yleensä päästä. ”Vanhojen rakennusten kanssa tulisi olla tarkkana, sillä maan varallisuudesta 70 prosenttia on kiinni rakennuskannassa”, Heikkinen toteaa.

Puurakentamisen näkymät Suomessa Heikkinen näkee vihdoin valoisana. Puuarkkitehtuurin tila on Suomessa Heikkisen mielestä hyvällä tasolla ja potentiaalia vielä käyttämättä ‘ihan mielettömästi’. Myös maailmalla trendi on vahvasti kasvussa. Keskeisiä muutoksen ‘draivereita’ ovat rakennusten ympäristövaikutusten ja ilmastokysymysten nousu.

“Määrätietoisia toimenpiteitä on tehty jo noin 1990-luvun alusta alkaen, mutta nyt ensimmäistä kertaa tuntuu, että ala oikeasti nousee. Monialaisuus kaipaa kuitenkin isompaa panostamista ja yhteisten tavoitteiden määrittelyä.”

Hän tervehtii ilolla Helsingin uutta panostusta puurakentamiseen sekä ympäristöministeriön hiljattain linjaamia tavoitteita, kuten rakentamisen sitomista vahvemmin ympäristövaikutuksiin ja kestävyyden kokonaisvaltaista arvioimista. Hallituksen tuoreita puurakentamisen linjauksia Heikkinen pitää realistisina mutta kovina, kuitenkin saavutettavissa olevina tavoitteina.

“On pidettävä huolta, että tehdään oikeasti Puu-Käpylän tapaisia alueita, jotka kestävät sata vuotta. Puu-Käpylä toimii varmasti vielä toisetkin sata vuotta.“
 

Heikkinen, P., Niskanen, A.; Tiainen, J. & Tuomela-Lehti, E. (toim.) 2020. Puu-Käpylä 100 vuotta - ”parempi suora ja sileä kuin rumasti ruusattu”, Parus Verus, Helsinki. Kirja on tehty yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa.