Olemassa oleva tieto ei ole enää yhtä relevanttia ja luotettavaa kuin ennen, koska maailmamme on monimutkaistunut ja muuttuu nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Tänä päivänä ongelmia on hyödyllistä ratkoa tavalla, jossa kysytään: Miten voimme tehdä päätöksiä tulevaisuudesta käsin tuomalla tulevaisuutta nykyisyyteen?
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhteiskehittämisessä on mentävä syvemmälle tasolle kuin toimijat ovat tällä hetkellä valmiita tekemään. On löydettävä uusi tekemisen taso.
U-teoria on Massachusetts Institute of Technologyssä (MIT) ja Presencing Institutessa kehitetty työväline, joka on tarkoitettu viheliäisten ongelmien ratkaisuun yhteiskehittämisen projekteissa.
MIT:n vanhempi yliopistolehtori Otto Scharmer ja hänen kollegansa ovat havainneet, että taiteilijat, tieteilijät ja muut luovat ihmiset keksivät ja luovat uutta astumalla näkyvästä maailmasta näkymättömään maailmaan ja sieltä takaisin näkyvään. Näkymätön maailma on se, josta käsin syntyy inspiraatio ja tarkoitus toiminnalle. U-teoriassa tätä ymmärrystä sovelletaan yhteiskehittämisen projekteihin, joissa toimitaan kollektiivisesti.
U:n muotoinen arkkitehtuuri kuvaa, että on olemassa yhtäältä näkyvä maailma, jota voi ymmärtää ja mitata, ja toisaalta näkymätön maailma, joka on tavoitettavissa myötätunnon, kehollisen aistimisen ja kollektiivisen "pysähtymisen" kautta.
U:n muotoisen nuolen alkupää kuvastaa nykytilaa, jossa sijaitsevat ratkaistavat ongelmat. Alkupää edustaa rutiinien maailmaa, jossa yhteisö toimii kuten aina ennenkin. Nuolen oikeanpuoleinen kärki kuvastaa tulevaisuutta ja ratkaisuja, joita kohden halutaan edetä.
Rutiinien tasolla ihmiset projisoivat omia tapojaan nähdä asioita. Kuuntelu tapahtuu omista tietämisen oletuksista käsin eikä opita mitään uutta. Otto Scharmer puhuu lataavasta kuuntelusta (downloading), jossa vain vahvistetaan omia pinttyneitä ajattelumalleja ja jähmettyneitä käsityksiä asioista.
Kun yhteisöä ohjataan ja fasilitoidaan kulkemaan U:n vasempaa kaarta pitkin alaspäin kohden U:n alinta pistettä, prosessin aikana avataan mieltä, sydäntä ja tahtotilaa. Kaikkein tärkein voimavara prosessin aikana on kyky kuunnella ja havaita uusia asioita. Tätä edesauttamaan on tunnistettu neljä kuuntelun tasoa. Lataavan kuuntelun tason (1.) sijaan tulisi pyrkiä kohden tosiasiallisen (2.), empaattisen (3.) ja generatiivisen tason (4.) kuuntelua. Viimeisin on luovuutta kaikkein parhaiten edistävää kuuntelua.
Rutiinien tasolta edetään ensin kohden avointa mieltä. Se on näkyvässä maailmassa tapahtuvaa yhteistoimintaa, jota hallitsee – etenkin meillä länsimaissa – loogis-rationaalinen ajattelu, numerot ja mittaaminen. Tämä on perinteistä tutkimuksen ja päätöksenteon maailmaa. Avoimen mielen tasolla kuuntelu on tosiasiallista. Kuullaan toisten näkemyksiä ja päästetään irti omista pinttyneistä mielipiteistä ja ajattelumalleista. Asioita aletaan ymmärtää paremmin älyllisesti. Syntyy selkeitä ideoita, joiden varassa voi käydä esimerkiksi älyllistä väittelyä teknisistä kysymyksistä. Ongelmia ratkotaan etupäässä vain järjen tasolla, ja yhteisö toimii fakta- ja tutkimustiedon pohjalta.
Avoimen mielen tasolta on syytä jatkaa kohden avoimen sydämen tasoa, joka edustaa näkyvän ja näkymättömän maailman rajapintaa. Avoimen sydämen tasolla käytetään muutakin kuin loogista ajattelua ja järkeä. Mukaan tulee tunne ja intuitio. Toiminnan laatu muuttuu ja numeroilla mittaaminen käy vaikeaksi. Tällä tasolla yhteisön jäsenet kuuntelevat ja kuulevat mitä toiset sanovat ja tuntevat myötätuntoa toisiaan kohtaan. Kuuntelu on empaattista ja dialogista, jossa huomio siirtyy kuuntelijasta puhujaan. Resonointi ihmisten välillä vahvistuu ja syntyy uusia jaettuja merkityksiä. Tämä mahdollistaa syvän ja monitasoisen yhteyden. Syntyy eräänlainen ‘näkymätön kenttä’ (social field), jonka monet voivat aistia.
Syvin taso, avoin tahtotila, edustaa kokonaan näkymätöntä maailmaa. Tahtotilan avautuessa kuuntelu on uutta luovaa: kuunnellaan kaikkia eri ääniä, koko systeemiä. Syntyy tila, jota on vaikeata kuvailla lineaarisella kielellä. Kyse on olemisen tilasta, jossa kaikki hidastuu ja tulee pääsy sisäiseen ja kollektiiviseen viisauteen. Ryhmän dynamiikassa tilaa kutsutaan synergiaksi. Ihmisten välisessä viestinnässä puhutaan flowsta tai ykseydestä. Tämä toiminta vaatii rohkeutta, sillä monille voi tulla tunne oman merkityksen tai aseman katoamisesta.
U:n alimmassa pisteessä sijaitsee lähde (engl. Source), jossa pysäytetään ajattelu, ollaan oman tahdon “alapuolella” ja aistitaan kollektiivista tahtotilaa. U-teoriassa tilaa kutsutaan Presencing - termillä. Pysähtymisen avulla luodaan yhteys johonkin itseä suurempaan ja syvempään asiaan. Jos pysähtymistä ja yhteyden saamista ei tapahdu, ihminen toimii aina omasta intressistään käsin.
On tunnistettu kolme ‘ääntä’, jotka estävät yksilöitä ja yhteisöjä menemästä U-teorian havainnollistamille syville toiminnan tasoille.
Kollektiivinen pysähtyminen tapahtuu päästämällä irti joistakin vanhoista pinttymistä ja epäolennaisuuksista (vanha ‘itse’ ja ego) ja sallimalla uuden ‘kipinän’ ja asian tulla. Saadaan näkymätön yhteys syvempään tietämisen tasoon ja korkeimpaan tulevaisuuden potentiaaliin. Tunnetaan, että jokin (itsessä ja yhteisössä) on alkamassa liikkua toiseen asentoon tai paikkaan. Se, minkä on tarve tapahtua, astuu esiin. Yhteisö liittyy näkymättömään kenttään ja kollektiiviseen tarkoitukseen, jossa jokainen voi tarjota jotakin ja joka alkaa tulla yhdessä tekemisen kautta näkyväksi.
Otto Scharmer ja hänen kollegansa ovat pitkällisen toimintatutkimuksen kautta havainneet, että kun yhteisö ylittää tietyn näkymättömän "kynnyksen" tai raja-aidan, sen energiataso ja tunne tulevaisuuden mahdollisuuksista nousee. Asioita alkaa tapahtua ikään kuin itsestään, ja tulevaisuus alkaa saada hahmoa.
U:n oikeanpuoleisella kaarella sijaitsevat kaksi viimeistä vaihetta. Yhteisluomisen vaiheessa improvisoidaan ja kehitellään prototyyppejä, jotka voivat myös epäonnistua. Epäonnistumisen sallitaan tapahtua, koska niiden avulla opitaan lisää tulevaisuuden ratkaisuista. Viimeisessä, yhdessä kehittymisen vaiheessa omaksutaan uutta, joka löytää sijaintipaikan ‘ekosysteemeissä’ ja auttaa yhteisöä toimimaan kokonaisuudesta käsin.
Tämän viisivaiheisen prosessin tietoinen soveltaminen on osallistavaa johtajuutta. Sen avulla voidaan löytää ja luoda uusia ratkaisuja ongelmiin, joita emme ole kohdanneet koskaan ennen.
Prosessin onnistumiseksi on kehitetty työkaluja ja menetelmiä esimerkiksi Presencing Institutessa ja Art of Hosting -yhteisössä.
U-teorian seitsemän johtamisen kyvykkyyttä:
Aalto-yliopistossa kokeillaan U-teoriaan pohjautuvaa osaamisen kehittämishanketta keväällä 2022 Presencing Instituten johdolla. Laajat kestävyyden haasteet eivät ratkea ajattelulla, jonka ulkoisvaikutuksina ja sivutuotteina ne ovat syntyneet.
Meidän kannattaa harjoittaa taitoja, joilla opimme lähestymään todellisuutta elävänä järjestelmänä ja löytämään luovempia tapoja tehdä yhteistyötä. Aalto-yliopistossa kokeilemme, miten avataan tilaa muille tietämisen tasoille kuin rationaaliselle päättelylle. Edesautamme radikaalin luovuuden ja transformatiivisen oppimisen kulttuurin syntymistä kokeilemalla rutiinien rikkomista sekä ottamalla käyttöön luovuutta ja herkkyyttä lisääviä kyvykkyyksiä.
Kehollinen kokemuksellinen tieto, intuitio ja empatia ovat tietämisen lajeja, joilla on usein rationaalista päättelykykyä helpompaa tunnistaa näkymättömiä systeemitason tekijöitä ja dynamiikkoja.
Opimmeko ottamaan huomioon kehon viestit ennen kuin ryhdymme yhdessä mihinkään tärkeään? Opimmeko ymmärtämään ajatusten ja kehon tuntemusten välistä yhteyttä? Opimmeko syventämään asioiden reflektointia ja toimimaan tietoisemmin? Esimerkiksi näillä kysymyksillä voi lähestyä sellaista potentiaalia tai piilevää kyvykkyyttä, jonka avulla on mahdollista löytää systeemitason ratkaisuja kestävyyden ongelmiin.
Kirjoittaja: Maria Joutsenvirta
Kauppatieteen tohtori, oppimismuotoilija
Kirjoituksessa on hyödynnetty Presencing Instituten materiaaleja. Suomennokset ovat kirjoittajan omia. Paljon lisää tietoa löytyy instituutin sivuilta:
Kiinnostuneet aaltolaiset pääsevät tänä keväänä kokeilemaan transformatiivisen oppimisen menetelmiä, jotka voivat käynnistää omaan maailmankuvaan vaikuttavia muutoksia sekä poistaa luovuutta rajoittavia esteitä.
Mahdollistamme kokeilevaa toimintaa, joka haastaa vallitsevaa tilaa.
Luovuus on kokeilemista, ja siksi se on merkittävä taito kaikille alati muuttuvassa ja monitasoisesti verkottuneessa maailmassa.
Juuso Tervo kehottaa meitä paitsi oppimaan uusia asioita myös oppimaan pois jo opitusta.
