Hain Aaltoon opiskelemaan teollista muotoilua ensimmäisen kerran vuonna 2000. Ajatukseni oli tukea laadukkaan muotoilun saavutettavuutta. Minulle se tarkoittaa arjen sujuvoittamista kekseliään käytettävyyden avulla. En päässyt opiskelemaan Aaltoon, joten tein ensin uran vaatetusalalla. Opiskelin vaatturin tutkinnon nykyisessä Stadin ammattiopistossa ja olin Pariisissa töissä luksusvaatteiden parissa.
Minun täytyi kuitenkin palata alkuperäiseen ajatukseeni yleisen hyvän lisäämisestä ja maailman parantamisesta, ja hain uudestaan Aaltoon. Aloitin kandiopinnot vuonna 2013 ja nyt olen tehnyt väitöskirjaa kohta kolme vuotta. Väitöskirja käsittelee sitä, miten muotoilun avulla voidaan tukea yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta.
Kun aloitin, minulla oli mielessäni eettinen ja oikeudenmukainen suunnittelun tasa-arvo tai laadun saavutettavuus. Aika nopeasti kandiopintojen aikana selvisi, että on mahdollista suunnitella palveluita ja julkisia palveluita. Se iski suoraan sydämeen. Olen erikoistunut työssäni erityiskäyttäjäryhmien osallistamiseen, kuten ikäihmisiin, lapsiperheisiin, kehitysvammaisiin ja sittemmin ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin. Erityiskäyttäjäryhmiä on tilanteen mukaan tosi monia, ja hetkellisesti kuka tahansa voi tarvita jotain erityistä käytettävyyden kannalta.
Teen töitä ihmisten parissa, ja väitöstyön teen yhteistyössä Espoon kaupungin työllisyys- ja elinkeinopalveluiden kanssa. Alun perin lähdimme tutkimaan kohtaanto-ongelmaa: miksi samaan aikaan oli avoimia työpaikkoja ja työttömänä koulutettuja ihmisiä?
Korkeasti koulutetut maahanmuuttajat ovat alityöllistetyin joukko. He ovat myös usein työssä, jossa työn sisältö ei vastaa koulutuksen tasoa. Silloin puhutaan brain waste – ilmiöstä, jolloin yhteiskunnalta jää taloudellinen hyöty käyttämättä – saati sitten mikä vaikutus sillä on yksilön hyvinvoinnille. Espoossa on yksi Suomen suurimpia ja nopeimmin kasvavia maahanmuuttoväestöjä. Vajaan kymmenen vuoden sisällä todennäköisesti kolmasosa kuntalaisista on muuta kuin suomen- tai ruotsinkielisestä alkuperää.
Tavoitteena on tutkia, mitä voidaan tehdä Espoon kaupungin työllisyyspalveluissa, jotta korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien työllisyysprosentti nousee. Ensimmäisenä Suomessa olemme kehittäneet yhdessä kaupungin kanssa Koske-palvelun, joka on korkeakoulutettujen maahanmuuttajien osaamiskeskus. Se on työllistänyt omaa alaa vastaavaan työhön yli puolet asiakkaistaan nyt ensimmäisen kahden toimintavuoden aikana – kyse on sadoista työllistetyistä.
Palveluiden suunnitteluun eli palvelumuotoiluun kuuluu osallistaminen ja osallisuus – paras käytettävyys saavutetaan yhteissuunnittelulla. Koske-palvelu suunniteltiin osallistamalla sen käyttäjiä ennen palvelun käynnistämistä. Käyttäjillä ei tarkoiteta pelkästään työttömiä maahanmuuttajia, vaan myös palvelun toteuttajia, kaupungin suunnittelijoita, työnantajia ja koulutustahoja. Asioita katsottiin siis tosi monesta näkökulmasta ja pystyttiin saavuttamaan lopputulos, joka hyödyttää kaikkia osallisia – työllistämistulos puhuu puolestaan.
Kaupungin ihmisiä lainatakseni säästimme ennakkosuunnittelulla vuosien työn. Ei lähdetty arvaamaan mitä ihmiset tarvitsevat, vaan heiltä kysyttiin suoraan haastatteluissa ja työpajoissa, miten he asian näkevät. Espoon kaupunki on ollut todella ihana kumppani, työ- ja leikkikenttä. Espoon edustajat ovat kannustavia ja innostuneita, ja meillä on tosi hauskaa yhdessä. Nyt lokakuussa Espoon kaupunki osallistuu kanssamme muotoilun sosiaalinen vaikutus -keskustelutilaisuuteen European Academy of Design konferenssissa.
Annukka SvandaMinun täytyi kuitenkin palata alkuperäiseen ajatukseeni yleisen hyvän lisäämisestä ja maailman parantamisesta, ja hain uudestaan Aaltoon.
Hallituksen linjaukset ovat ehdotuksia seuraavan neljän vuoden aikana tehtävillä muutoksille, ja niissä ehdotetaan muun muassa EU:n oikeudenmukaisten kotouttamistoimenpiteiden vastaisia muutoksia oleskelulupiin. Tulevatko nämä muutokset tapahtumaan, on eri asia, mutta ihmisten huoli on ymmärrettävää. Toisaalta samaan aikaan on ollut havaittavissa ilmiö, joka on voimaannuttanut monia sanomaan ääneen: tämä ei voi mennä näin. Esimerkiksi yritykset, joilla on paljon kansainvälisiä työntekijöitä, ovat olleet mukana hallituksen linjausten vastaisissa mielenosoituksissa.
Me olemme maahanmuuttajien palveluita kehittäessä tämän politiikan kanssa tehneet jo monta vuotta töitä. Se tulee pinnalle eri tavalla ja eri muodoissa, jotka voivat olla järkyttäviäkin. Epäoikeudenmukaisuus, rasismi ja diskriminaatio ovat olleet tähän asti läsnä suomalaisessa työelämässä. Kun nämä asiat nostetaan pinnalle ja näkyviin, niitä on entistä helpompaa työstää. Esimerkiksi oikeudenmukaisempien rekrytointikeinojen osalta voidaan miettiä, tarvitseeko aloittavan työntekijä osata suomea täydellisesti tai lainkaan.
Faktahan on se, että Suomesta ei tule löytymään niin sanottua kantasuomalaista väestöä niin, että Suomen talous pysyisi tasaisena tai kasvussa. Talous tulee taantumaan, jos työllisyydessä ei oteta kestävästi maahanmuuttajaväestöä huomioon. Se tarkoittaa, että heille tarjotaan mahdollisuutta yhtäläiseen osallisuuteen työelämässä. Ja tätä nimenomaan tutkin väitöskirjassani: miten yhtäläinen oikeudenmukaisuus toteutuu tai ei toteudu, ja miten sen toteutumiseen voidaan antaa oikeanlaista tukea.
Valitsen tehdä juuri tätä. Voisin olla edelleen Pariisissa ja myydä kalliita pukuja rikkaille ihmisille, jos se olisi valintani, mutta se ei ole. Väitöstutkimuskin on valinta – Aallosta valmistuville muotoilun maistereille on monenlaisia töitä tarjolla. Kiitos Tuuli Mattelmäelle, joka herätteli kiinnostuksen siihen, että jatkaisin tällä tärkeällä aiheella.
Minun mielestäni meillä, jotka voimme ja olemme kyvykkäitä, on velvollisuus tehdä töitä sen eteen, että maailmasta tulee koko ajan vähän parempi paikka. Voimme esimerkiksi pyrkiä parantamaan niiden asemaa, jotka eivät ole niin hyvässä asemassa. Olen mukana palvelumuotoilun opetustiimissä ja koen moraalista vastuuta siitä, mitä asioita pitäisi pyrkiä edistämään. Kun opiskelijat valitsevat maisterityönsä aihetta, he voivat lähteä tekemään yhteistyötä esimerkiksi ison korporaation tai kehitysvammaisten palvelutuotannon kanssa. Se on tietoinen valinta.
On tärkeää haastaa itsensä ja tehdä vaikeita asioita. Väitöstutkimus ei ole mikään sunnuntaipiknik, mutta ei sen tarvitse olla myöskään itkua tai tuskaa. Jos tekee työtä tärkeiden ja merkityksellisten asioiden kanssa, se on motivoivaa. Akateeminen tutkimus on omanlaisensa mystinen viidakko – ehkä siihen voi suhtauta vähän keveämmällä otteella työn motivaation kautta.
Annukka SvandaVoisin olla edelleen Pariisissa ja myydä kalliita pukuja rikkaille ihmisille, jos se olisi valintani, mutta se ei ole.
Olemme aina vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa. Koen, että Aallossa olevat ihmiset ovat lähtökohtaisesti aika kyvykkäitä ja heillä on paljon tietoa ja taitoja. Aallon vastuulla on luoda mahdollisuudet, mutta ihmisellä itsellään on vastuu kokemuksesta. Ihmiset voivat ilmaista, jos he eivät koe yhteenkuuluvuutta. Mutta kenen vastuulla on luoda sitä? Ihmisillä olisi hyvä olla motivaatiota, kykyjä tai keinoja todeta, että haluan tehdä tämän aloitteen yhteenkuuluvuuden lisäämiseksi. En halua sanoa, että olisi ihmisten oma vika, jos he eivät koe yhteenkuuluvuutta. Siitä ei ole kyse.
On kulttuurisidonnaista, miten näitä asioita koetaan. Kulttuuri ei tarkoita pelkästään sitä, mistä maasta olet kotoisin, vaan oletko esimerkiksi perheenäiti tai introvertti. Jos otetaan esimerkiksi lajittelukeinoina ekstrovertti tai introvertti, Aallon yhteisön tulee tehdä töitä sellaisen ympäristön tukemiseksi, missä molemmat tulevat huomioiduiksi.
Olen itse kutsunut työkavereita kotiin syömään ja mökille tekemään puutarhatöitä. Olen myös järjestänyt tilaisuuksia ja auttanut ihmisiä tekemään aloitteita. Tutkimusryhmässämme on järjestetty myös keskustelutilaisuuksia. Usein ongelmat liittyvät moneen eri asiaan, kuten toimenkuvaan tai rahoitukseen. Jos yhteisöllisyyden kokemus on pielessä, se ei välttämättä yhdellä keskustelulla ratkea.
Koronavuodet lisäsivät monella yksinäisyyden tunnetta. Olen tutustunut, mitä tarjontaa meillä on työyhteisön tueksi ja osallistunut esimerkiksi mindfulness-tapaamisiin Zoomin välityksellä. Meidän tutkimusryhmässämme oli myös Oasis of Radical Wellbeing -tilaisuus. Tavoitteena oli tuoda hyvinvointi- ja tukipalvelut kaikille tiedoksi.
Olen ihmisten kanssa, koska olen sosiaalinen eläin ja kaikki sosiaalinen vuorovaikutus on kiinnostavaa. Minulla on kaksi lasta, ystävät ja perhe. Niiltä ei voi oikein välttyäkään.
Olemme pitäneet toisen tutkijan, Markéta Dolejšován kanssa taidenäyttelyn ruokaan suhtautumisesta. Veimme yhden viikon ajan ihmisiä Zoomin välityksellä eri paikkoihin, missä ruoka tuotetaan. Lähetykset olivat osa Pikseliähky-festivaalia, ja sen jälkeen olemme suunnitelleet miten ruokaan voi suhtautua -tyyppisen keittokirjan tuotantoa. Tarkoituksena on lisätä ihmisten tietoisuutta ruuan alkuperästä ja luoda keskustelua omasta suhteesta ruokaan.
"Tulin Aaltoon täynnä energiaa ja halua tehdä erilaisia asioita sekä integroitua – mutta talvi oli myös tulossa. Pidän uusista kokemuksista, mutta ei ollut helppoa saapua juuri silloin, kun joka päivä oli edellistä vähän pimeämpi."
"On mielenkiintoista nähdä, miten fyysikot ja kemistit voivat tarkastella samaa järjestelmää ja silti päätyä hyvin erilaisiin johtopäätöksiin, kysymyksiin ja tuloksiin. Huippuyksikön kautta on mahdollista tutustua eri alojen asiantuntemukseen."
"Ihmiset pitivät siitä, että ruokaa valmistettiin yhdessä ja samalla tavattiin ihmisiä työn ulkopuolella. Se vaikutti olevan hyvä tapa luoda yhteisöllisyyttä uusien professoreiden ja heidän perheenjäsentensä välille – joskus myös lasten."
Jotta voimme ymmärtää toisen ihmisen ajatuksia, näkökulmaa tai hänen kohtaamiaan haasteita, meidän on hyvä kulkea pieni matka hänen kengissään. Aalto-yhteisön jäsenet kertovat, minkälaista on juuri heidän kengissään.
