Olen kotoisin Baskimaalta Pohjois-Espanjasta. Tein väitöskirjani Isossa-Britanniassa, jossa olin yli kymmenen vuotta, ja halusin jatkaa tutkimustyötä. Halusin myös asua jossain muualla, ja näin avoimen paikan Aallossa. Tulin Aaltoon viime vuoden syyskuussa.
Tutkimusalueeni on hyvinvointia tukeva suunnittelu, ja olen työskennellyt mielenterveyden alalla jo pitkään. Aallossa minulla oli mahdollisuus laajentaa tutkimusaluetta ja soveltaa uusia menetelmiä.
Perehdytys oli sujuvaa, joskin Suomeen tulo oli samalla kulttuurishokki. Etelässä, erityisesti Välimeren alueella, kulttuuri on hektisempi ja meluisampi. Se on hyvin erilainen Suomeen verrattuna, ja kokemus voi olla joko vaikea tai helppo persoonallisuudesta riippuen.
Minulla oli perehdytyskummina väitöskirjatutkija Annukka Svanda, joka auttoi minua ymmärtämään, miten kaikki Aallossa toimii. Se oli hyödyllistä. Tulin Aaltoon täynnä energiaa ja halua tehdä erilaisia asioita sekä integroitua – mutta talvi oli myös tulossa. Vaikka pidänkin uusista kokemuksista, ei ollut helppoa saapua juuri silloin, kun joka päivä oli edellistä vähän pimeämpi. Toki sillä oli samalla myös rauhoittava vaikutus. Nyt kun olen nähnyt myös kevään, vuodenaikojen vaihtuminen on aika mielenkiintoinen kokemus, todellakin elämisen arvoinen. Ja tutkimuksen kannalta oli mielenkiintoista tulla paikkaan, jossa on poikkitieteellinen kulttuuri.
Annukka Svandan kanssa kävimme välillä yhdessä lounaalla. Järjestimme myös yhteisen joulujuhlan tutkimusryhmällemme ENCORElle, Engaging Co-design Research Groupille. Tilasimme ryhmälle yhteisen meditaation, äänihoitokonsertin, koska halusimme tehdä jotain erilaista. Ihmiset pitivät siitä. Teimme myös erilaisia ruokia; se oli monikulttuurinen ilta.
Erika Renedo IllarregiVaikka pidänkin uusista kokemuksista, ei ollut helppoa saapua juuri silloin, kun joka päivä oli edellistä vähän pimeämpi.
Minulla oli tilaisuus työskennellä ensihoitajien kanssa ensiavussa, ilman mitään aikaisempaa kokemusta. Oli silmiä avaavaa päästä suunnittelemaan prosesseja yhdessä ensihoitajaopiskelijoiden ja -ammattilaisten kanssa.
Loimme yhdessä suunnitteluprosessin, jossa yhdistettiin koulutuksessa käytettäviä menetelmiä – kuten simulaatioita – luovempiin menetelmiin, esimerkiksi Augusto Boalin luomaan Forum-teatteriin. Siinä simulaatiota seuraava henkilö saattaa asettua potilaan tai ensihoitajan paikalle kohtauksessa ja muuttaa esitystapaa. Se johti monialaisiin keskusteluihin.
Työskentelytapa oli heille täysin uusi, ja he pitivät siitä. Opettajat olivat melko yllättyneitä siitä, miten reflektoivia, osallistuvia, luovia ja innostuneita oppilaat olivat ja miten paljon he tiesivät. He myös innostuivat ja rohkaistuivat käyttämään sitä jopa opetusmenetelmänä.
Oli kiehtovaa työskennellä ensihoitajien kanssa. Meidät myös kutsuttiin mukaan ambulanssimiehistöön. Tein 12 tunnin työvuoron ensihoitajien kanssa, ja yritän vieläkin prosessoida kaikkea sitä tietoa. Oli suuri kunnia, että minut otettiin mukaan oppimaan.
Muotoilun tutkijana pääsen kokemaan hyvin erilaisia rooleja ja tunnemaailmoja. Olin ambulanssissa vain yhden päivän, mutta sain silti kokemuksen siitä, minkälaista on olla toisen roolissa. On aika poikkeuksellista, että voi työskennellä hyvin erilaisella alalla. Aiemmin työskentelin mielenterveysalalla ja vankiloissa, ja nyt tuntuu melkein kuin astuisin uuteen maailmaan.
Erika Renedo IllarregiTyöskentelin aiemmin mielenterveysalalla ja vankiloissa, ja nyt tuntuu melkein kuin astuisin uuteen maailmaan.
Yhteiskehittäminen ja osallistava suunnittelu ovat pohjimmiltaan alhaalta ylöspäin suuntautuvia tapoja luoda mitä tahansa: tuotteita ja palveluita, jopa uusien opiskelijoiden vastaanottamista Aallossa. Monet ihmiset kärsivät talvella, jos he ovat uusia Aallossa ja kulttuurishokki on syvä. He voivat tuntea itsensä yksinäisiksi. Näitä menetelmiä voisi käyttää, jotta esimerkiksi kaamosmasennuksesta kärsivät ihmiset voisivat osallistua parempien palveluiden suunnitteluun tai siihen, miten helpotetaan masennusta.
Prosessilla itsellään on mielenterveysvaikutuksia ja jonkinlainen hoitava ja voimaannuttava vaikutus. Aalto-yliopiston kontekstissa yrittäisin ehkä tutkia uutta terapian tai hoitamisen muotoa. Voisimmeko parantaa ihmisten mielenterveyttä luovuuden tai yhteissuunnittelun avulla?
Kun ihmiset kärsivät jostain asiasta, heidät voi ottaa mukaan yhteissuunnitteluun kokemusasiantuntijoina. Kun heiltä kysyy, mikä on ongelman syy, saa ainutlaatuisen ymmärryksen ongelmien lisäksi myös ilmiön laajemmista ominaispiirteistä. Näin on mahdollista luoda systeeminen muutos.
Koen olevani luovassa virrassa, kun teen kenttätyötä, esimerkiksi havainnoin jotakuta. Se on mukaansatempaa.
Yleisellä tasolla, jos joku jakaa kokemustaan, ihmiset yrittävät usein parantaa ja saada ikävän asian katoamaan. Se aiheuttaa jollain tasolla sen, että yhteys katkeaa. Toisen kengissä kulkeminen tarkoittaa, että on hänelle läsnä ja yrittää ymmärtää hänen kokemustaan. Ei tarvitse tehdä mitään muuta. Usein ihmiset haluavat ratkaista ongelmia, ja juuri tämä ratkaisukeskeinen ajattelu estää meitä kävelemästä toisten ihmisten kengissä. Se saa vain toisen tuntemaan itsensä yksinäiseksi.
Minulle merkitsee paljon se, että meillä on tilaa ja aikaa ymmärtää toisiamme. Läsnäolo luo yhteyttä. Silloin vain olet yhteydessä toiseen ja yrität ymmärtää, mitä hän käy läpi.
Tunnen oloni epämukavaksi, kun ihmisiä vaiennetaan. Kuvittele vaikkapa, että on kolme ihmistä ja minä olen yksi heistä. Toinen heistä alkaa kertoa jotain ja toinen keskeyttää hänet. Yhteiskehittämisen tai fasilitoinnin taito on suurelta osin näiden valtadynamiikkojen navigoimista tai niihin puuttumista. Tutkimuksessani fasilitoimme prosesseja, joissa kaikilla on oma ääni ja valta, eikä kukaan ota sitä pois. Tämä on tärkeää erityisesti silloin, kun jossain ryhmässä on jo valmiiksi hierarkia. Yritämme puuttua siihen, ja muuttaa sitä ja tehdä tilanteesta tasa-arvoisemman.
Nautin matkustamisesta mitä kummallisimpiin paikkoihin, sellaisiin, joissa kulttuuri on hyvin erilainen. Olen hyvin kiinnostunut esimerkiksi erilaisten perinteiden parantavista rituaaleista. Nautin mahdollisuudesta vuorovaikuttaa yhteisössä, joka on minulle vieras. Usein tutkimuksessani on jonkinlainen pluralistinen lähestymistapa – sen periaatteena on, että monet erilaiset maailmat voivat elää rinnakkain.
Vuonna 2012 kävin Intiassa, ja minulla oli tilaisuus todistaa rituaaleja, jotka käsittelevät henkistä ahdistusta ja hulluutta. Opin, miten kokemukset tai uskomusjärjestelmät voivat olla hyvin erilaisia ja samalla täydentää toisiaan. Se avartaa mieltä.
Olen löytänyt Suomesta uusia asioita, kuten saunan ja jään. Pääsin avantouimaan talvella, ja yllätyksekseni pidin siitä. Olen myös luistellut järvellä, se tuntui mahtavalta.
Kulkuni on kuoppaista. Pidän enemmän tanssimisesta. Ehkä sana mielenkiintoinen voisi kuvata sitä parhaiten – se pitää sisällään sekä hyvää että huonoa.
Haastattelu ja teksti: Tiina Aulanko-Jokirinne
"On mielenkiintoista nähdä, miten fyysikot ja kemistit voivat tarkastella samaa järjestelmää ja silti päätyä hyvin erilaisiin johtopäätöksiin, kysymyksiin ja tuloksiin. Huippuyksikön kautta on mahdollista tutustua eri alojen asiantuntemukseen."
"Meidän yksikkömme on hyvin nuori ja pieni, meitä on yhteensä 15. Kulttuurimme on hyvin innostava, kannustava ja tukeva. Se on suuntautunut ammatilliseen kasvuun ja kehittymiseen."
"Kun olin soittanut muutaman vuoden palokunnassa, mietin, että ehkä olisi hyvä olla joku tekosyy viettää Otakaarella niin paljon aikaa. Päätin, että on aika hakea Aaltoon."
Jotta voimme ymmärtää toisen ihmisen ajatuksia, näkökulmaa tai hänen kohtaamiaan haasteita, meidän on hyvä kulkea pieni matka hänen kengissään. Aalto-yhteisön jäsenet kertovat, minkälaista on juuri heidän kengissään.
