Kulje kengissäni -juttusarjassa aaltolaiset kertovat, minkälaista on kävellä heidän kengissään. Jotta voimme ymmärtää toisen aaltolaisen kokemuksia, ajatuksia, näkökulmaa tai hänen kohtaamiaan haasteita, meidän on hyvä kulkea pieni matka hänen kengissään. Ilkka Niemelän haastattelu aloittaa Kulje kengissäni -juttusarjan.
Vapaa-ajalla teet työtä käsilläsi. Miksi se on sinulle tärkeää?
Rehtorin työ on aika abstraktia ja tulokset näkyvät usein vuosien päästä. On kiva päästä tekemään jotain, missä kädenjälki näkyy heti.
Toisekseen olen tutkijaluonne, olenhan professori perusrooliltani. Joidenkin asioiden tekeminen ja korjaaminen ovat minulle ongelmanratkaisutilanteita.
Minulle on myös vastuullisuus ja kohtuullisuus tärkeitä arvoja. Kun joku asia menee rikki, ensimmäinen ajatukseni ei ole uuden ostaminen. Sen sijaan pohdin, mitä pitää vähän korjata, että tuo asia on taas käyttökelpoinen. Arvostan vanhoja tavaroita.
Korjaan melkein kaikkea laidasta laitaan, olen siinä aika rohkea. Se on minussa syvällä. Kerran yhden Dipolin huoneen ovi oli aika tiukka ja huomasin, että lukossa oli kielen alla oleva reuna jäänyt hiomatta. Siellä oli metallisärmiä. Jos minulla olisi ollut viila mukana, olisin varmasti itse laittanut sen kuntoon. Nyt kerroin, että täytyy pyytää huoltomies paikalle hiomaan särmä pois, niin ei tarvitse vaihtaa lukkoa.
Vastaavasti, kun Dipolia peruskorjattiin vuonna 2017, yhtä taideteosta asennettiin myöhässä paikoilleen ja satuin itse tulemaan paikalle. Aika äkkiä olin pitelemässä taideteosta yhdestä kulmasta.
Yhtä lailla rehtorin tehtävässä voi tulla eteen ongelmanratkaisutilanteita, joissa pitää korjata jotain. Lähestyn asiaa miettimällä, miten asiaa voidaan tarkastella sillä tavalla, että kaikki pääsevät eteenpäin. Kun jotain yrittää korjata, on tärkeää ensin yrittää ymmärtää, mistä tässä oikein on kysymys. Usein se, miltä asia päälle näyttää, ei ole se ongelma, vaan siellä on joku muu juurisyy.
Minkälainen on tunnetason visiosi Aallosta?
Me olemme yhteisö, jolla on kehittymisen ja kasvun asenne. Ajattelen, että me pyrimme yksilöinä ja yhteisönä olemaan huomenna pikkuisen parempia kuin tänään. Menemme eteenpäin, tartumme asioihin vastuullisesti, mutta rohkeasti, samalla arvostaen sitä mitä kollegat tekevät. Olemme ennakkoluulottomia, menemme mukaan yhteistyöhön ja opimme yhdessä.
Mikä on mielestäsi toimivin tapa luoda yhteistyötä yli rajojen?
Toisen arvokkaana pitäminen on minulle henkilökohtaisesti todella tärkeää. Uskon siihen erittäin paljon. Tapa kohdata toista ihmistä määrittää organisaatiokulttuuria. Me saamme paljon enemmän aikaan, kun vuorovaikutus on arvostavaa.
Olen oppinut urani aikana, monessakin roolissa, kuinka valtava vaikutus on arvostavalla vuorovaikutuksella vaikkapa yhteisten asioiden hoitamisessa tai ongelmanratkaisussa. Se auttaa esimerkiksi löytämään yhteisen tien pois umpikujasta.
On tärkeää miettiä, että organisaatiossa on oikeanlaiset kannustimet yhteistyön tekemiseen, eivätkä rajat ole esteenä. Mutta päivän päätteeksi yhteistyö ei ole organisaatioista, rajoista tai säännöistä kiinni, vaan tahtotilasta ja kiinnostuksesta. Loppujen lopuksi se on sitä, kuinka me kohtaamme, miten me suhtaudumme toisiimme, ja kuinka alttiita me olemme vuorovaikutukselle.
Se on myös organisaatiokulttuuriasia: minkälaista kulttuuria ja yhteisöä me haluamme rakentaa, kuinka me arvostamme ja kuuntelemme toisiamme. Kulttuuri syö kannustimet ja muut aamupalaksi. Jos kulttuuri ei ole kohdallaan, yhteistyötä ei synny, vaikka olisi minkälaiset rakenteet ja kannustimet. Toisaalta, jos meillä on oikeanlainen organisaatiokulttuuri ja me näemme toisemme arvokkaina ja mielenkiintoisina, niin aika pienillä toimenpiteillä saadaan hienoja juttuja liikkeelle.