Lahjoittajatarina – Helena Hyvönen: ”Maailma rakentuu yhteisesti, ilman siiloja”

Mitä elämääsi kuuluu tällä hetkellä?

”Kiitos, oikein hyvää kuuluu, elämä on täyttä! Tänään päällimmäisenä asiana on se, että olen ymmärtänyt, miten tärkeää on pitää huolta fyysisestä kunnosta. Olen aina liikkunut, mutta en näin paljon ja säännöllisesti kuin nykyään. Aion pysyä tolpillani pitkään, mikäli se minusta on kiinni. Siitä on jo kymmenen vuotta, kun olen lähtenyt Aallosta. Ja valmistumisestani tuli juuri 50 vuotta, mitä juhlistimme hiljattain vuosikurssini kanssa. Meistä kaikkiaan 12:sta peräti yhdeksän tuli paikalle, mikä oli upeaa! 

Työelämässä olin oppinut tekemään aina jonkinlaisen suunnitelman eteenpäin, viiden tai kymmenen vuoden tähtäimellä. Kun ”kolmas elämäni” alkoi, ajattelin, että nyt, virka-ajasta vapaana, haluan palata varsinaisen ammattini tekstiilin pariin ja työskennellä ulkomailla. Kohteeksi valikoitui mieheni kanssa Kiina, sillä halusimme löytää mahdollisimman erilaisen kohteen. Olemme viettäneet Kiinassa aikaa useaan otteeseen, useampia kuukausia kerrallaan tehden yhteistyötä kiinalaisten muotoiluyliopistojen kanssa. Näiden kymmenen vuoden aikana olemme nähneet siellä huiman kehityksen sekä muotoilun alalla että kestävän kehityksen kysymyksissä. Kehityskaari on valtava ja nopea.

Minulla on myös kuusi lastenlasta ja tykkään viettää aikaa heidän kanssaan. Leikimme, askartelemme, kudomme ja teemme taidetta yhdessä. On ollut hieno matka seurata heidän tekemisiään ja nähdä mihin he ovat päätyneet. En ehkä ole päässyt niin pitkälle omassa tekstiilitekemisessäni kuin ajattelin, mutta olen löytänyt räsymattojen kutomisesta oman juttuni. Niissä yhdistyvät kestävyyden teema, värien kanssa pelaaminen ja taiteen tekeminen – se on inspiroivaa.”

Sinulla on pitkä ura korkeakoulussamme. Millaisia muistoja sinulle on jäänyt ajastasi täällä?

”Päällimmäisenä niistä ajoista tulee mieleen Aalto-yliopiston rakentamisen loppuvaihe. Se oli sen verran vauhdikasta aikaa, että vei hyvän aikaa toipua siitä! Minulla oli silloin takana jo pitkä rupeama Taideteollisessa korkeakoulussa (TaiK). Ajattelin aikoinani tulevani taloon vähäksi aikaa, mutta päädyinkin työskentelemään Aallossa kaikkiaan 17 vuotta. Tulin yritysmaailmasta, tekstiiliteollisuudesta, kehittämään tekstiilin opetusta ja yhdessä professori Piippa Lappalaisen kanssa muodin ja tekstiilin opetusta – sekä verkostoitumista, yritysyhteistyötä ja varainkeruuta. 

Tieni johti sittemmin kehittämään muotoilun aloja kohti yhteistä muotoilun laitosta, jota johdin aikani, ja sen jälkeen toimin rehtorina ja dekaanina – ja lopulta luotiin Aalto-yliopisto. Oma agendani oli viedä TaiK uuteen innovaatioyliopistoon. Tuki ja energia työhön tuli koko koulun väen joukosta. Ilmassa ja ihmisissä oli aitoa intoa ja hypeä, jota muutos myös vaati. Se kaikki vei mukanaan, enkä ole päivääkään katunut. Valinta tulla taloon oli itselleni selkeä tienhaara sikäli, että siinä ohella ei ollut mahdollista edistää omaa taiteilijuutta.

Aallossa eri aloilta löytyi ihmisiä, joiden kanssa oli hyvä tehdä uutta ja muutosta. Oli hienoa voida toimia hyvässä työporukassa ja aktiivisessa yhteisen tekemisen hengessä. Ajalta on jäänyt paljon hyviä ystäviä. Opiskelijat, jotka opiskelivat TaiKissa 2000-luvun alussa, ovat nyt etabloituneita alan toimijoita, joiden uraa ja menestymistä on ollut antoisaa seurata. Kaikessa opettamisessa parasta on ollut se, että on saanut olla osa ihmisten kehityspolkua.” 

Aalto-yliopisto syntyi lähes 15 vuotta sitten. Millaisin silmin katsot sitä nyt?

”Olen hirveän ylpeä siitä, että Aalto-yliopisto syntyi. Se oli ainutlaatuinen hetki ajassa, että Suomessa pystyttiin tekemään sellainen panostus. Toivoisin vain, että Aalto pystyisi viestimään itsestään paremmin, sillä sen tarina on hirveän hieno, huikea suorastaan, ja samoin saavutukset. 

Ei saisi unohtua, että maailma rakentuu yhteisesti, ilman siiloja. Toivon, ettei unohdu, että kolme alaa on tuotu yhteen siksi, että voidaan toimia, opiskella ja tutkia asioita monialaisesti yhdessä. Sen tarinan kertominen myös ulkomaille on tärkeää. Aalto on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen kokonaisuus.”

Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia?

”Ensimmäinen työpaikkani oli neuletehdas Turussa, jossa tehtiin naisten neulepuseroita. Urani kohokohdat lähtevät siitä, että hakeuduin vuonna 1972 ulkomaille harjoitteluun. Kimmokkeena oli sveitsiläinen puuvilla, joka oli silloin upea brändi. Harjoitteluni aikana sveitsiläisessä kutomossa sain kiertää tehtaan kaikki osastot, mistä selkeni itselleni ura ja ajatus eteenpäin: halusin tekstiiliteollisuuteen.

Mikä inspiroi sinua lahjoittamaan Taiteiden ja suunnittelun korkeakoululle?

”Yritän toimia aktiivisesti sen eteen, että rahoitusta ja lahjoituksia löytyy. Toimin Suomen Taideteollisuusyhdistyksen 100-vuotissäätiön hallituksessa ja rehtoriaikanani perustin alumniohjausryhmän. 

Uskon ja tiedän, että monet muotoilijat mielellään tekevät jotakin entisen oppilaitoksensa eteen ja voivat aktivoida kollegoitaan. Se on myös tärkeää, sillä jotta ala kehittyy, tarvitaan yhteistä halukkuutta ja panostusta. Samoin tärkeää on, että alan yhteisö on olemassa ja elävä, sillä ihmisillä on paljon annettavaa yhdessä.”

Terveisesi nykyisille opiskelijoille ja muille alumneille?

”Kävin koululla vapun jälkeen Tokyon myyjäisissä ja näin nykyisiä opiskelijoita ja heidän töitään, ja ihailen valtavasti sitä osaamista.

Maailma on vaikeampi tänään kuin silloin, kun itse olin opiskelija. Nuoret ovat valtavien haasteiden edessä. Mutta on ihailtavaa, miten rohkeasti he tekevät asioita ja kulkevat omia polkujaan. Nuoret ihmiset uskaltavat tehdä rohkeita ratkaisuja. Olen sanonut opiskelijoille, että he ovat valinneet hyvän ammatin, sillä paitsi että se on antoisaa, heillä ei myöskään koskaan maailmassa tekeminen lopu. Meillä on elämänikäinen ammatti, josta ei tarvitse jäädä eläkkeelle! 

Muotoilun ja kulttuurin alat eivät ole ehkä tällä hetkellä poliittisesti hyvässä asemassa, mutta hyvä aika tulee taas pian. Se, mikä vie ihmisiä aina yhteen on kulttuuri ja taiteet. Tältä alalta löytyy leipä aivan varmasti.”