Valentina Arrietta: Palaute on aina lahja

Miten päädyit tutkijaksi Aalto-yliopistoon ja kansainvälisen liiketoiminnan yksikköön?

Olen alun perin kotoisin pienestä kaupungista Venäjältä ja tulin Suomeen opiskelemaan. Tein kansainvälisen liiketoiminnan kandidaatin opinnot Metropolia-ammattikorkeakoulussa, ja tulin Aaltoon suorittamaan maisteriopintoja. Olin siinä vaiheessa kiinnostuneempi data-analyysistä, tiedonhallinnasta ja logistiikasta, ja valitsin siksi Information and Service Management -ohjelman.

Kun olin valmistumassa, löysin osa-aikaisen paikan tutkimusassistenttina kansainvälisen liiketoiminnan yksiköstä. Silloin en harkinnut vakavissani väitöskirjan tekemistä, mutta jollain tapaa se vaikutti kuitenkin kiinnostavalta, kun opin lisää ihmisten kokemuksista.

Tutkimustyössä on mahdollista oppia uusia asioita, matkustaa ja kommunikoida ihmisten kanssa. Pelkäsin, että jos työskentelen jossain yrityksessä vuosikausia, siitä tulee pelkkää kyllästyttävää rutiinia. Minusta oli kiehtovaa ajatella, että iän karttuessa voisin edelleen olla aktiivinen tutkimustyössä ja jatkaa tutkimista ja uusien asioiden oppimista.

Nyt olen tohtoriopiskelijana Johtamisen laitoksen kansainvälisen liiketoiminnan yksikössä. Väitöskirjani aiheena ovat itseohjautuvat organisaatiot, ja tarkastelen, miten autonomia ja kontrolli toteutuvat, millaisia kokemuksia ihmisillä on ja miten he ovat vuorovaikutuksessa keskenään.

Tutkijoina meillä on paljon vapautta tehdä mitä haluamme. Mutta samalla paineet ovat valtavat. Minun on valmistuttava ja julkaistava artikkeleita - mieluiten alan huippulehdissä. Olen alkanut ajatella, että se ei oikeastaan tunnukaan niin vapaalta. Voin helposti samaistua niiden ihmisten kokemuksiin, jotka työskentelevät itseohjautuvissa yrityksissä ja joissa työn autonomia on suuri. Loppujen lopuksi minulla on kokonaan vastuu tutkimuksestani, eikä kukaan välitä siitä niin paljon kuin minä itse.

Voitko kertoa tarinan työstäsi?

Koronasulun aikana kävin vielä melko usein kampuksella. Paikalla oli myös muita yksikkömme tohtorikoulutettavia, ja söimme yhdessä lounasta. Saimme puhua vapaasti asioista, koska kukaan ei ollut kuulemassa. Keskustelujen sisältö oli suorastaan hämmästyttävä. Keskustelimme aivan kaikesta, esimerkiksi yhteiskunnassa vallalla olevasta käsityksestä feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta koskien ja miten se on muuttumassa, sukupuolen roolista yhteiskunnassa ja miten se vaikuttaa meihin. Keskustelimme kaikista aiheista, jotka tulivat mieleen, ja se oli hyvin inspiroivaa. Tulen muistamaan tämän aina.

Voitko kuvailla kansainvälisen liiketoimintayksikön kulttuuria?

Yksikössämme on avoin, ystävällinen ja välittävä ilmapiiri. Tiedän, että jos tarvitsen palautetta tai apua, voin kysyä keneltä tahansa. On olemassa 95 prosentin todennäköisyys, että joku auttaa minua. Arvostan kollegoitani paljon.

Voitko kertoa itsestäsi lisää - millaista on kävellä Valentina Arriettan kengissä?

Arvostan suuresti mahdollisuutta opiskella yhdessä Suomen parhaista yliopistoista. Saan palkkaa siitä, että voin oppia ja tehdä sitä, mistä pidän.

Toisaalta olen joskus epävarma ja epäilen itseäni. Koen ympäristön vaativaksi, arvostelevaksi, ja hylkäyksiäkin satelee. Ehkä tämä kaikki on minun kaltaiselleni ihmiselle hieman vaikeampaa kuin jollekin, kuka on itsevarmempi.

Mutta olen oppinut olemaan ottamatta hylkäämistä henkilökohtaisesti. Kun haastattelin yritysten edustajia, joku kertoi minulle, että palaute on aina lahja, olipa se sitten hyvää tai huonoa. Se auttaa sinua kehittymään. Yritän muistaa sen.

Mitä haluaisit Aallossa tapahtuvan, kun joku tekee virheen tai epäonnistuu?

Minusta tuntuu, että esiin pääsevät pääasiassa ihmiset, jotka menestyvät jossakin. Olisi myös kiva kuulla tarinoita virheistä, epäonnistumisista tai haasteista, jotta ymmärtäisimme, mitä voisimme tehdä paremmin. Muuten saattaa tuntua, että olen ainoa, joka ei ole erinomainen jossakin.

Mitä tulee tutkimukseeni, itseohjautuvien organisaatioiden taustalla ei ole vakiintunutta kirjallisuutta. Olen kokeillut erilaisia näkökulmia ja teoreettisia viitekehyksiä. Minulla on yhdestä artikkelista jo seitsemän erilaista versiota. Ajattelin jakaa tämän tarinan ja koko prosessin väitöskirjassani.

Joskus tuntuu, että kamppailen yksin hylkäämisen ja julkaisemiseen liittyvien odotusten kanssa. Mutta jos puhun jonkun toisen kanssa, huomaan, että heilläkin on omat taistelunsa. On tärkeää puhua ihmisten kanssa ja huomata, että lopulta en kulje yksin näissä kengissä.

Mitä haluaisit kehittää yhteiskunnassa, akateemisessa kulttuurissa ja Aallossa?

Olen introvertti ja koronan aikana totuin etäkokouksiin. Joskus minun on vaikea osallistua kaikkiin sosiaalisiin tapahtumiin, vaikka haluaisinkin. Minusta kuitenkin tuntuu, että sitä odotetaan minulta. Yhteiskuntamme ei yleisesti ottaen ole kovin hyvä ottamaan introvertteja huomioon.

Akateemisessa kulttuurissa tutkijoita arvostellaan sen perusteella, missä he julkaisevat artikkelinsa. Mielestäni tutkimuksen pitäisi keskittyä enemmän tiedon luomiseen ja vastuulliseen jakamiseen, ja sitä kautta parempaan maailman ymmärtämiseen ja yhteiskunnan kehittymiseen.

Aallossa pyrimme huippuosaamiseen, ja julkaisut tuntuvat olevan keskiössä. Se ei oikein vastaa minun arvojani. Mutta minusta tuntuu myös, että ajatuksiani ei oteta kovin vakavasti ennen kuin julkaisen huippulehdissä.

Mikä inspiroi sinua ihmisten kohtaamisessa?

Innostavinta on oppia uusia kokemuksia ja näkökulmia. Joskus yhden ihmisen tapaaminen voi muuttaa maailmani ja näkemykseni jostakin asiasta. Nuo hetket ovat arvokkaita, ja ne auttavat minua kehittymään paremmaksi ihmiseksi.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Viime aikoina olen harrastanut ilmatanssia, joka on aktiivisempi versio ilmajoogasta. Joka vuosi järjestetään Aerial Arts Showcase -tapahtuma, ja esiinnyin siellä viime vuonna. Se oli vähän hassua, sillä ensin minun piti pyytää heitä laittamaan silkkinauhaa vähän korkeammalle - siinä roikutaan pää alaspäin ja pääni koski vähän lattiaa. Sitten he ripustivat sen vähän liian korkealle, enkä päässyt nauhaan lainkaan. Jouduin kysymään heiltä vielä kerran, ja sitten kaikki oli vihdoin kunnossa. 

Olen väitöskirjasi viime metreillä, mitä suunnitelmia sinulla on tulevaisuuden suhteen?

Yritän pysyä akateemisessa maailmassa, mutta katsotaan miten käy. Pidän todella paljon tutkimusprosessista eli haastatteluista, aineistonkeruusta, aineiston analysoinnista ja kirjoittamisesta. Nautin myös opettamisesta. Mutta minulla on hieman ongelmia artikkeleiden kanssa. Siksi se saattaa olla haastavaa. Jos se ei onnistu, olen miettinyt myös muita vaihtoehtoja. Rakastan eläimiä, ja ehkä voisin avata esimerkiksi eläinsuojan tai päivähoitopaikan eläimille.

Haastattelu ja teksti: Tiina Aulanko-Jokirinne