Entinen työni oli projektipäällikkönä tapahtuma-alalla. Aloitin Arabiassa, Mediakeskus Lumessa vuonna 2011. Alussa työskentelin harjoitusmestarina eli rakensin esiintymislavoja, katsomoita, tein black box -tapahtumia ja autoin opiskelijoita TV-tuotantojen rakentamisessa ja harjoituselokuvissa. Touhusin esimerkiksi Tero Vesterisen kanssa studionäyttämöjä ja tapahtumia. Meidän opiskelijamme ovat hauskoja tyyppejä.
Muutin Otaniemeen yhdessä Elokuvataiteen laitoksen kanssa. Työskentelin ensin Otakaari 7:ssä ja jeesailin näyttelyiden toteutuksessa. Leffastudio on nyt Otakaari 5:ssä, TV-studio sijaitsee Roihupellossa ja uuteen Marsioon on tulossa pieni leffateatteri. Tilat ovat hajallaan.
Nyt Väreen virasto- ja vahtimestarina teen postituksia, korjaan asioita, neuvon ja teen näyttelyitä. Siis todella laidasta laitaan. Kun ihmiset eivät tiedä, kuka hoitaa, he kysyvät vahtimestarilta. Loppujen lopuksi vahtimestari hoitaa.
Olen mahdollistaja. Tykkään touhuta ihmisten kanssa ja jeesata muita, että he pääsevät loistamaan. Siinä pääsee höpöttelemään, olemaan vuorovaikutuksessa ja auttamaan. Ongelmien ratkominen on kivaa. Jos esimerkiksi ratkaisen tietoteknisiä juttuja luokissa, ihmiset saattavat tulla jälkikäteenkin kiittämään. Siitä tulee hyvä fiilis.
Kun tulin Väreeseen, henkilökunnalle ei ollut mitään omaa sosiaalitilaa. Vaikka opiskelijoista tykkäänkin, halusin oman tilan, jonne vain henkilökunta pääsee. Sen saaminen on yksi minun saavutuksistani.
Kampus on aika sekainen ja osoitteet vaihtuvat koko ajan – meidän lastauslaiturillammekin taitaa olla jo kolmas osoite. Kerran eräs tanskalainen rekkakuski soitti minulle ajo-ohjeita, enkä osannut häntä neuvoa perille. En pystyisi siihen edes suomeksi.
Hän kertoi olevansa rekkansa kanssa taksiasemalla. Ei siinä ollut muuta saumaa kuin mennä jeesaamaan, muuten me olisimme varmaan vieläkin hänen kanssaan puhelimessa. Hyppäsin kyytiin ja ajoimme yhdessä Väreeseen. Matkalla ehdimme jutella esimerkiksi säästä ja tanskalaisista oluista.
Olin tosi onnellinen, kun opiskelijat osoittivat Väreessä mieltään toimeentulon puolesta. Kävin heitä tsemppailemassa, kun olin iltavuorossa. Kävin eräänä iltana nätisti sanomassa, että näyttelyyn ei saa koskea, jolloin yksi opiskelijoista otti vähän nokkiinsa. Mutta muut ojensivat häntä – he olivat minun puolellani.
Mielenosoittajat olivat aulassa viikon päivät, eikä siitä ollut mitään haittaa, päinvastoin. Mutta Kauppakorkeakoulu ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on vähän kuin tuli ja vesi, kulttuureissa on eroa. Kauppakorkean puolella ei esimerkiksi ollut mielenosoitusta.
Ville WikströmOlin tosi onnellinen, kun opiskelijat osoittivat Väreessä mieltään toimeentulon puolesta. Kävin heitä tsemppailemassa kun olin iltavuorossa.
Minulla on sisätöppöset, koska en kovin usein käy ulkona päivän aikana. Varmaan minun kengissäni on ihan mukavaa kävellä, tulee ainakin paljon tuttuja vastaan.
Meillä on ollut Puhe-Judo-koulutuksia. Mutta olen luontaisestikin hyvä puhumaan, enkä hermostu helposti. Jaksan kyllä jankatakin. Kaikki on kiinni siitä, miten esitän asiat. Tulen tosi hyvin toimeen ihmisten, varsinkin opiskelijoiden, kanssa. Opiskelijat ovat leppoisia ja kohteliaita. Puhumalla selviää hyvin – rauhanomaisuus ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä virastomestarin työssä!
Väreen talo on vähän sieluton mausoleumi, eräänlainen krypta tai fasadi. Joskus tuntuu siltä, että kaikki on kiellettyä, mitään ei saisi tehdä. Mutta mitä jos vähän hellittäisi, kun talo on kuitenkin ihmisiä varten tehty, eikä se ole mikään suuri näyttelytila. Arabiasta pidin juuri siksi koska se oli rustiikkinen ja historiallinen, kun taas Väreen pinnoissa ei ole rosoa ja tila on meluisa, koska kovia pintoja on paljon. Se tekee tilasta rauhattoman.
Rohkaisisin opiskelijoita tekemään taidetta tai vastaavaa seinille. Mutta melkein kaikki seinät ovat lasia, eikä mitään pysyvää saa kiinnittää. Talo on kyllä funktionaalinen, mutta se ei saisi olla sitä viihtyvyyden kustannuksella. Eikä aina tarvitsisi vedota määräyksiin: paloturvallisuuteen tai esteettömyyteen. Luovuuden pitäisi antaa kukkia enemmän niin, että se näkyisi. Se inspiroisi samalla muitakin.
Meitä on aulapalveluissa yhteensä kolmisenkymmentä. Mutta me tapaamme niin harvoin kaikki yhdessä, että pidän tiiminä sitä taloa, missä olen. Olen omassa lokerossani Väreessä, enkä oikein tiedä mitä ulkopuolella tapahtuu. Vanhoja kavereita täällä on kyllä paljon.
Jokaisessa Otaniemen talossa on 1–3 virastomestaria riippuen siitä, onko talossa iltavuoroa. Securitas hoitaa opastuksia, kun taas meillä on avaimien tekoa ja kulkulupien tekemistä, kun ne on ensin hyväksytty. Securitas on ollut meillä pitkään, kaikki ovat tuttuja vuosien varrelta. He osaavat talon pohjat. Ja kun tulee tarve, me olemme takana paikalla.
Lapseni ovat 15 ja 13. He ovat tärkeitä, samoin harrastukset. Käyn pelaamassa sulkapalloa kaksi kertaa viikossa. Meillä on ollut 15 vuotta viiden hengen sulkapalloKilta.
Olen aina tykännyt vinyylilevyistä, ja meillä on myös ollut kuuden hengen vinyylikerho vuodesta 2007 lähtien. Me kokoonnumme noin kaksi kertaa vuodessa, kuuntelemme levyjä ja höpöttelemme. Minulla on noin 400 vinyyliä, ja ne olivat aikaisemmin Otakaari 7:ssä minun kopissani. Esihenkilö ei hirveästi lämmennyt sille ajatukselle, että minä siellä niitä kuuntelin, mutta opiskelijat diggasivat. He tulivat usein juttelemaaan levyistä ja kuuntelemaan niitä. Nyt levyt ovat kotona mistä rouva taas ei oikein lämpene. Aina välillä tulee joku töissä kysymään, että miksi vinyylit eivät soi?
Olen myös sarjisnörtti. Olen kova lukemaan kaikenmaailman sarjakuvia, erityisesti eurooppalainen laatusarjakuva on mieleen. Minulla on varmaan 15 hyllymetriä sarjakuvaa. Ja tykkään myös ruuanlaittamisesta; olen ravintolakokki alkuperäiseltä ammatiltani, mutta työkseni en ole sitä tehnyt yli kahteenkymmeneen vuoteen. Harrastuksena se nykyään menee.
Haastattelu ja teksti: Tiina Aulanko-Jokirinne
"Minun mielestäni meillä, jotka voimme ja olemme kyvykkäitä, on velvollisuus tehdä töitä sen eteen, että maailmasta tulee koko ajan vähän parempi paikka. Voimme esimerkiksi pyrkiä parantamaan niiden asemaa, jotka eivät ole niin hyvässä asemassa."
"Tärkein motivaationi on puhdas energia, mutta se voi olla kaukana tulevaisuudessa. Mehiläishoidossa näen työn jäljen aina kauden päätteeksi. "
"Olli Lounasmaan mukaan tiedon puolittumismatka on kymmenen metriä: mitä kauempana olet toisesta tutkijasta, sitä vähemmän syntyy yllättäviä keskusteluja ja virkistävimmät tiedejuorut jäävät kuulematta. Tässä olisi ajattelemista etätyöläisillekin."
Jotta voimme ymmärtää toisen ihmisen ajatuksia, näkökulmaa tai hänen kohtaamiaan haasteita, meidän on hyvä kulkea pieni matka hänen kengissään. Aalto-yhteisön jäsenet kertovat, minkälaista on juuri heidän kengissään.
