Opiskelu Aallossa

Opiskele taiteita ja suunnittelua

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on Pohjoismaiden johtava korkeakoulu muotoilun, muodin, pelien, median, arkkitehtuurin, elokuvan, taidekasvatuksen ja taiteen alalla. Tuotamme maailmanluokan tutkimusta taidekasvatuksessa, muotoilussa ja muotoiluajattelussa, digitaalisessa mediassa ja visuaalisessa kulttuurissa sekä kaupunkisuunnittelussa ja arkkitehtuurissa.
A person taking a photo of another person working on a ceramics artwork
Haku kandidaattikoulutuksiin

Taiteiden ja suunnittelun suomen- ja ruotsinkieliset kandidaattiohjelmat

Kandidaattitasolla on tarjolla 16 eri hakukohdetta muotoilun, muodin, elokuvan, taidekasvatuksen ja arkkitehtuurin aloilla. Tutustu kandidaattikoulutuksiimme alla! Suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattikoulutuksiin voi hakea korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa, joka järjestetään 11.–25.3.2025.

Kuvataidekasvatus - Taide ja Media, taiteen kandidaatti ja maisteri

Opinnot kuvataidekasvatuksen pääaineessa tarjoavat sinulle mahdollisuuden syventyä taiteelliseen ajatteluun suhteessa yhteiskunnan ja ympäristönmuutoksiin sekä niihin vaikuttamiseen taidepedagogisen toiminnan keinoin.

Ihmisiä seisoo luolan suulla, jossa on kiviä ja vettä. Ulkoa tuleva valo valaisee luolan.

Muotoilu - Muotoilu ja Muoti, taiteen kandidaatti ja maisteri

Muotoilun pääaineopintojen sisältö perustuu kasvavaan tarpeeseen kouluttaa luovia suunnittelijoita, jotka osaavat muotoilla tarpeellisia ja kiinnostavia tuotteita ja palveluja, joiden suunnittelussa ja tuottamisessa on huomioitu sekä erilaiset käyttäjäryhmät että ympäristön kuormitus.

Opiskelijoiden metallisia ja keraamisia kurssitöitä

Muoti - Muotoilu ja Muoti, taiteen kandidaatti ja maisteri

Muodin pääaineen opinnot perustuvat erilaisten vaatteiden, vaatetustekstiilien ja mallistojen suunnitteluun. Opiskelija syventyy alan ammatillisiin käytäntöihin ja luo opintojen aikana pohjan omalle persoonalliselle suunnittelunäkemykselleen.

Malli odottamassa, kun kaksi ihmistä työstävät hänen päällään olevaa asua.

Visuaalisen viestinnän muotoilu - Taide ja Media, taiteen kandidaatti ja maisteri

Ihmisten yhteiselämä ei toimi ilman viestintää, josta jatkuvasti suurempi osa on visuaalisessa muodossa. Visuaalista viestintää ovat kuvien lisäksi myös tekstin typografinen muotoilu sekä kaikki tavat, joilla kuva ja teksti yhdistyvät luodakseen merkityksiä ja viestejä. Visuaalisen viestinnän muotoilun opinnoissa sinusta kasvaa näiden alueiden tekijä ja asiantuntija.

visuaalisen viestinnän muotoilu

Dokumentaarinen elokuva - Elokuvataide, taiteen kandidaatti ja maisteri

Dokumentaarisen elokuvan kandidaatin opintojen tavoitteena on kouluttaa näkemyksellisiä dokumentaarisen elokuvan ohjaajia.

dokumentaarinen elokuva

Pukusuunnittelu: esittävät taiteet ja elokuva - Elokuvataide, taiteen kandidaatti ja maisteri

Kiinnostaako sinua, miten elokuvien tai teatterin roolihenkilöt syntyvät? Aalto-yliopiston pukusuunnittelun pääaine on ainoa laatuaan Suomessa, jossa voit opiskella tästä kiinnostuksestasi itsellesi ammatin.

Costume design

Elokuva- ja tv-käsikirjoitus - Elokuvataide, taiteen kandidaatti ja maisteri

Elokuva- ja televisiokäsikirjoituksen pääaineen keskeisenä tavoitteena on antaa opiskelijalle taiteelliset, tekniset ja tuotannolliset perusvalmiudet käsikirjoittajan työtehtäviin erilaisissa elokuva- ja televisiotuotannoissa.

Kaksi opiskelijaa suunnittelemassa käsikirjoitusta post-it lappujen avulla.

Elokuva- ja tv-lavastus - Elokuvataide, taiteen kandidaatti ja maisteri

Elokuva- ja tv-lavastuksen kandidaatin opintojen tavoitteena on antaa opiskelijalle perusvalmiudet toimia lavastussuunnittelijan ammatissa elokuva- ja tv-alalla. Opiskelija oppii hahmottamaan roolinsa elokuva- ja tv-tuotannon kokonaisuudessa ja vastaamaan tuotannon suunnitteluun ja toteutukseen liittyvistä visuaalisista, toiminnallisista ja tuotannollisista suunnitelmista yhdessä ohjaajan sekä muun taiteellisen ja teknisen työryhmän kanssa.

Kaksi opiskelijaa kuvaamassa lavastusstudiossa.

Elokuva- ja tv-tuotanto - Elokuvataide, taiteen kandidaatti ja maisteri

Elokuva- ja televisiotuotannon opetuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle hyvät valmiudet elokuva- ja tv-tuottajan ammatissa toimimiseen. Koulutuksen tavoitteena on luova tuottaja, joka ideoi ja kehittää ideoita, osaa rakentaa luovan yhteistyön ilmapiirin ja tarjota elokuvan eri osa-alueiden tekijöille hyvät työskentelyolosuhteet.

Opiskelija pitchaamassa elokuvaa kokoushuoneessa.

Elokuvaleikkaus - Elokuvataide, taiteen kandidaatti ja maisteri

Elokuvaleikkauksen pääaine kouluttaa jälkituotannon suunnitteluun ja toteuttamiseen kykeneviä asiantuntijoita ja ajattelijoita. Leikkauksen opiskelijat erikoistuvat elokuvallisen kerronnan ja kuvallisten kokonaisuuksien hallintaan. He perehtyvät sekä oman alueensa esteettiseen traditioon että uusimman tekniikan suomiin mahdollisuuksiin.

Kaksi opiskelijaa istuu tietokoneen äärellä ja editoi ääniraitaa.

Elokuvaohjaus - Elokuvataide, taiteen kandidaatti ja maisteri

Elokuvaohjauksen pääaineen tavoitteena on antaa opiskelijalle taiteelliset ja tuotannolliset valmiudet toimia ohjaajana lyhytelokuvassa ja tv-produktioissa. Opiskelija harjaantuu kurssiopetuksen ja vaativuustasoltaan asteittain kasvavien harjoitustöiden myötä oman ammattialueen taiteellisen, tuotannollisen ja teknisen kokonaisuuden hallintaan.

Kaksi ohjauksen opiskelijaa kameran takana.

Elokuvaus - Elokuvataide, taiteen kandidaatti ja maisteri

Kandidaattitason opinnoissa elokuvauksen pääaineopiskelija harjaantuu tuntemaan oman alansa käytäntöjä, taiteellisia ilmaisukeinoja, teknisiä välineitä ja teoreettista käsitteistöä. Koulutuksen keskeinen tavoite on kehittää opiskelijan lahjakkuutta ja persoonallista ilmaisukykyä, antaa teknisiä ja taiteellisia perusvalmiuksia ja -tietoutta alasta ja sen historiasta, kehittää ryhmätyö- ja johtamistaitoja sekä antaa valmiuksia tutkimuksellisen työn perusteisiin.

elokuvaus

Elokuvaäänitys ja -äänisuunnittelu - Elokuvataide, taiteen kandidaatti ja maisteri

Elokuvataiteen kandidaattiohjelman Elokuvaäänityksen ja -äänisuunnittelun pääaine perehdyttää opiskelijan ääneen, tarinankerronnalliselta voimaltaan joskus kuvaakin vaikuttavampaan elokuvan osa-alueeseen. Keskeisenä tavoitteena on tukea opiskelijan lahjakkuutta ja persoonallisen ilmaisuvoiman vahvistumista.

elokuvaäänitys ja -äänisuunnittelu

Sisustusarkkitehtuuri - Arkkitehtuuri, maisema-arkkitehtuuri ja sisustusarkkitehtuuri, taiteen kandidaatti ja maisteri

Miten tilan atmosfääri syntyy? Miten rakennetun ympäristön kulttuurisia ja kestävän kehityksen arvoja edistetään suunnittelun keinoin?

Aalto University, photo Unto Rautio

Maisema-arkkitehtuuri - Arkkitehtuuri, maisema-arkkitehtuuri ja sisustusarkkitehtuuri, tekniikan kandidaatti ja maisema-arkkitehti

Maisema-arkkitehtuurissa yhdistyvät esteettisyys, ekologisuus ja toiminnallisuus. Monialaiset opinnot antavat hyvät valmiudet työelämään.

Kaksi opiskelijaa työskentelemässä maisemapienoismallin parissa.

Arkkitehtuuri - Arkkitehtuuri, maisema-arkkitehtuuri ja sisustusarkkitehtuuri, tekniikan kandidaatti ja arkkitehti

Arkkitehtuurin pääaineen tarkoituksena on varmistaa, että opiskelija tuntee arkkitehtonisen suunnittelun perusteet. Kandidaatin tutkinto ei tuota arkkitehdin ammattipätevyyttä, mutta se antaa opiskelijalle hyvät valmiudet toimia avustavissa ammatillisissa tehtävissä esimerkiksi arkkitehtitoimistoissa tai julkisissa suunnitteluvirastoissa.

Students at Undergraduate Centre / Photo by Unto Rautio
Taiteiden alan ennakkotehtävät 2025

Taiteiden ja suunnittelun englanninkielinen kandidaattiohjelma

Taiteen alalla voi opiskella kandidaattitasolla englanniksi muotoilun ohjelmassa. Tutustu ohjelmaan! Hakuaika englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin on 8.–23.1.2025.

Studies_Unto_Rautio

Design and Media, Bachelor of Arts and Master of Arts (Art and Design)

Muotoilu kattaa paitsi puhtaasti fyysisten esineiden myös digitaalisten kokemusten ja abstraktien käsitteiden muotoilun – mikä laajentaa muotoilun mahdollisuuksia muokata maailmaa. Englanninkielinen Bachelor’s Programme in Design -kandidaattiohjelma kannustaa opiskelijoita tarttumaan näihin mahdollisuuksiin ja antaa heille valmiudet muotoilla tulevaisuuden tuotteita, palveluja ja järjestelmiä luovasti ja kriittisesti.

Koulutustarjonta
Bachelor's in Design Powerpoint slide

Opiskelijawebinaari | Kandidaattiopinnot Design-ohjelmassa (ulkoinen linkki)

Opiskelijat kertovat kokemuksistaan englanninkielisessä muotoilun kandidaattiohjelmassa opiskelusta (webinaari on englanniksi).

Taiteiden ja suunnittelun maisteriohjelmat

Maisteritasolla Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu tarjoaa muun muassa muotoilun, median, taiteen, muodin, elokuvan, pelisuunnittelun, animaation ja arkkitehtuurin alan ohjelmia. Tutustu taiteiden alan maisterikoulutuksiin! Hakuaika Aalto-yliopiston maisterikoulutuksiin on 28.11.–27.12.2024.

Taiteen ja median maisteriohjelmat

Kuvataidekasvatus - Taide ja Media, taiteen maisteri

Opinnot kuvataidekasvatuksen pääaineessa tarjoavat sinulle mahdollisuuden syventyä taiteelliseen ajatteluun suhteessa yhteiskunnan ja ympäristönmuutoksiin sekä niihin vaikuttamiseen taidepedagogisen toiminnan keinoin. Opiskelijana sinulta edellytetään taiteellisten perusvalmiuksien lisäksi uteliaisuutta kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin moninaisia ilmiöitä sekä pedagogisia kysymyksiä kohtaan, kriittistä ajattelua sekä avoimuutta uusille näkökulmille. Kuvataiteen aineenopettajan kelpoisuuden lisäksi opinnot tarjoavat sinulle mahdollisuuden monipuoliseen ammatilliseen verkostoitumiseen sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Avoin kämmen, jossa on useita pieniä, vaaleanpunertavia kiviä ja hieman multaa sormessa.

Valokuvataide - Taide ja Media, taiteen maisteri

Valokuvalla on voimaa ja valtaa, joka läpäisee yhteiskunnan ja kulttuurin ja vaikuttaa niin yksilöihin, yhteisöihin kuin kansakuntiinkin. Vaikka maailma on kuvien kyllästämä, vahvojen valokuvien merkitys ei ole vähentynyt. Päinvastoin, nyt jos koskaan tarvitaan taiteilijoita ja valokuvaajia, joiden työllä on merkitystä. Aalto-yliopiston opiskelijana olet osa kunnianhimoista ammatillista yhteisöä ja oppimisympäristöä, jossa pääset kehittämään taiteellista toimintaasi ja vahvistamaan käsitteellistä ja kriittistä ajatteluasi.

Lada Suomenrinne: Iđitguovssu, 2021 (yksityiskohta teoksesta)

Visual Communication Design - Art and Media, Master of Arts (Art and Design)

Visual Communication Design -pääaineessa pääset tutkimaan nykyajan tapoja toimia ja ajatella visuaalisen viestinnän avulla.

Visual Communication Design

Game Design and Development - Art and Media, Master of Arts (Art and Design)

Pohjoismaiseen pelikehityskulttuuriin ja viimeisimpään tutkimukseen perustuva ainutlaatuinen yhdistelmä pelisuunnittelun ja -kehittämisen taiteellisia ja teknisiä näkökohtia.

climbers

New Media - Art and Media, Master of Arts (Art and Design)

Teknologiantäyteisessä maailmassa on välttämätöntä ymmärtää ja tutkia teknologian vaikutuksia yksilöihin, organisaatioihin ja yhteiskuntaan. New Media -pääaine tuo yhteen monikulttuurisen joukon opiskelijoita erilaisista taustoista ja eri osaamisprofiileilla.

A person looking at a project work on a round table

Sound in New Media - Art and Media, Master of Arts (Art and Design)

The aim of the Major in Sound in New Media is to explore, discover and comprehend the emerging digital technology and its aural impact in society; to find and exploit the possibilities it opens to acoustic communication, sonic interaction and new interfaces for musical expression and to evaluate, understand and deal with the challenges it poses to art, design, and creative production in the auditory domain.

sound

Visual Cultures, Curating and Contemporary Art - Art and Media, Master of Arts (Art and Design)

ViCCA-pääaineessa taiteilijat, kuraattorit ja tutkijat pyrkivät ymmärtämään, haastamaan ja muuttamaan nykytaiteen ja maailmamme paradigmoja.

The ViCCA prograne

Nordic Master in Visual Studies and Art Education (NoVA), Master of Arts (Art and Design)

Nordic Master in Visual Studies and Art Education (NM NoVA) -maisteriohjelma on kaksoistutkinto-ohjelma, jonka järjestävät Aalto-yliopisto ja tanskalainen Aalborgin yliopisto. Maisteriohjelman opiskelijoille muodostuu kattava ymmärrys pohjoismaisista taidekasvatuksen, visuaalisen kulttuurin ja kulttuurityön käytännöistä ja perinteistä. NM NoVA-maisteriohjelman opiskelijat saavat taiteen, koulutuksen ja kulttuurin aloilla tarvittavia käytännön taitoja ja teoreettista osaamista, minkä ansiosta he pystyvät työskentelemään monikulttuurisissa ja kansainvälisissä ympäristöissä. Maisteriohjelmasta valmistuneet pystyvät vastaamaan erilaisiin vaatimuksiin muuttuvassa maailmassa, jossa kulttuurin, taiteen ja pedagogian toimijat ja ammattilaiset ovat löytämässä uusia tapoja ja keinoja luoda merkityksiä, vuorovaikutusta ja luovia ratkaisuja.

NoVA study options

Muotoilun maisteriohjelmat

Collaborative and Industrial Design - Design, Master of Arts (Art and Design)

Collaborative and Industrial Design (CoID) -pääaineen opintojen keskiössä on muotoilijan tehtävä yhteiskunnassa. Opiskelijat kehittävät taitoja, joiden ansiosta he voivat toimia muotoiluasiantuntijoina ja -johtajina, yrittäjinä ja innovoijina eri aloilla, yrityksissä, yhteisöissä, oppilaitoksissa ja julkisella sektorilla.

Aalto-yliopisto A Grid / Photo: Unto Rautio

Contemporary Design - Design, Master of Arts (Art and Design)

Mitkä vaihtoehtoiset materiaalit soveltuvat parhaiten muovin korvaamiseen? Miten perinteiset kädentaidot voidaan yhdistää nykyaikaiseen suunnitteluun? Millaisia tuotteita tarvitsemme muuttuvassa yhteiskunnassamme?

Iittala Experimental Design Process

Fashion, Clothing and Textile Design - Design, Master of Arts (Art and Design)

Fashion, Clothing and Textile Design -pääaineen opinnot perustuvat tutkittuun tietoon yhteiskunnallisesta, kulttuurisesta ja maailmanlaajuisesta muutoksesta. Pääaineessa vaalitaan taiteellisesti ja ammatillisesti korkeatasoista luovaa kokeilemista ja käsitteellistä ajattelua.

Aino Ojala, I Feel You 2023, MA Thesis

Creative Sustainability, Master of Arts (Art and Design)

Master’s Programme in Creative Sustainability (CS) -maisteriohjelma tarjoaa monitieteisen oppimisalustan, jossa yhdistyvät muotoilu, kauppatieteet sekä materiaali- ja kemiantekniikka.

Creative sustainability students studying

International Design Business Management, Master of Arts (Art and Design)

Uraauurtava IDBM-maisteriohjelma on malliesimerkki Aalto-yliopiston visiosta, sillä se yhdistää muotoilun ja tekniikan globaalin liiketoiminnan kehittämiseen.

IDBM students at IDBM Impact showcasing a digital solution

Arkkitehtuurin maisteriohjelmat

Arkkitehtuuri - Arkkitehtuuri, maisema-arkkitehtuuri ja sisustusarkkitehtuuri, Arkkitehti

Arkkitehtuuri on tekninen ja taiteellinen ala, joka on samaan aikaan yhteiskunnallista taidetta ja taiteellista tiedettä. Arkkitehtuuri on tilojen luomista kaikenlaiselle ihmisen toiminnalle. Arkkitehdin tutkinto on laaja-alainen, koska hyvän arkkitehdin täytyy osata tarkastella ongelmia monesta näkökulmasta. Aallon arkkitehtuurin maisteriohjelmassa kehität tieteellistä ja taiteellista ajatteluasi ja opit suunnittelemaan rakennuksia ja kaupunkeja, jotka luovat kestävää tulevaisuutta, edistävät terveyttä ja hyvinvointia ja rikastuttavat elämää esteettisesti.

Arkitektur

Maisema-arkkitehtuuri - Arkkitehtuuri, maisema-arkkitehtuuri ja sisustusarkkitehtuuri, Maisema-arkkitehti

Maisema-arkkitehdit luovat nähtävää, koettavaa ja elettävää ympäristöä. Maisema-arkkitehtuuri on poikkitieteellinen ja -taiteellinen ala, joka yhdistää taiteen, luonnontieteiden ja tekniikan osaamista. Esteettisyys, ekologisuus ja toiminnallisuus ovat maisema-arkkitehtuurin perusarvoja.

Landscape Architecture

Interior Architecture - Architecture, Landscape architecture and Interior Architecture, Master of Arts (Art and Design)

Interior architecture addresses the close human scale of space and furniture to create meaning and value to people and organisations, and to transform and renew the everyday living environment. Dealing with the design of immediate interior and exterior environments, interior architecture requires understanding on human culture, needs and aspirations, the bodily experience and senses, and the spatial, material and technological means to meet these. A skilled interior architect is capable of integrating diverse elements into functional and experiential design solutions that exceed the users’ and clients’ expectations and are socially, environmentally and economically sustainable.

The programme educates interior architects with a distinct design personality. It comprises studies on spatial design and furniture design. Concrete design assignments form a major part of education. The studies emphasise advanced practical design skills combined with conceptual and strategic design thinking and research-driven design. Students are encouraged to expand the frontiers of the discipline by addressing systems level problems and societal challenges across the scale of built environment.
Students graduated from the programme are eligible to work as professional interior architects.

Learning Centre Interior

Urban Studies and Planning, M.Sc in Architecture

"A diverse group of students with different backgrounds is inspiring. Every teacher has a different expertise and some different perspective to bring to the discussion, and the topics we learned broadened my knowledge of the city from very different perspectives”

Urban Studies and Planning

Elokuvataiteen maisteriohjelmat

Elokuvaus - Elokuvataide, taiteen maisteri

Elokuvataiteen maisteriohjelman elokuvauksen pääaineen maisteriopinnoissa opiskelija syventää ammattiosaamistaan oman ammattialueensa taiteellisen, tuotannollisen ja teknisen kokonaisuuden vahvempaan hallintaan erilaisissa elokuva-, tv- ja mainostuotannoissa.

Hattupäinen opiskelija kuvaamassa punaisen esiripun edessä.

Dokumentaarinen elokuva - Elokuvataide, taiteen maisteri

Elokuvataiteen maisteriohjelman dokumentaarisen elokuvan pääaineen tavoitteena on kouluttaa innovatiivisia, kriittisiä ja analyyttisiä dokumentaarisen elokuvan ohjaajia toimimaan niin kansallisilla kuin kansainvälisilläkin kentillä. Opiskelijat oppivat ymmärtämään syvällisesti dokumentaarisen elokuvan historiaa ja käytäntöjä. Lisäksi maisteriohjelma kannustaa opiskelijoita muovaamaan dokumentaarisen elokuvan tulevaisuutta tarinankerronnan, taiteen ja tutkimuksen muotona.

Opiskelijat kehittyvät taiteilijoina ja tutkijoina luovan tutkimisen, käytännön työn ja yhteistyön kautta. He oppivat yhdistämään käytännön osaamisen ja käsitteellisen ajattelun, mikä kasvattaa heidän ammattitaitoaan ja tekee heistä dokumentaarisen elokuvan edelläkävijöitä.


dok

Elokuva- ja tv-lavastus - Elokuvataide, taiteen maisteri

Elokuva- ja tv-lavastuksen pääaineessa koulutetaan taiteellisia suunnittelijoita, jotka vastaavat elokuvallisen tuotannon visuaalisesta, toiminnallisesta ja tuotannollisesta kokonaisuudesta.

Kuva elokuvalavasteista, jotka muistuttavat kahvilaa.

Pukusuunnittelu: esittävät taiteet ja elokuva - Elokuvataide, taiteen maisteri

Lavastustaiteen maisteriohjelman pukusuunnittelun pääaineen tavoitteina on kouluttaa pukusuunnittelun ammattilaisia, tukea heidän dynaamisen taiteellisen näkemyksensä kehittymistä ja edistää tutkimussuuntautunutta lähestymistapaa esittäviin taiteisiin, elokuvaan ja luoviin media-aloihin.

puku

Elokuvaleikkaus - Elokuvataide, taiteen maisteri

Elokuvaleikkauksen pääaine kouluttaa jälkituotannon suunnitteluun ja toteuttamiseen kykeneviä asiantuntijoita ja ajattelijoita. Leikkauksen opiskelijat erikoistuvat elokuvallisen kerronnan ja kuvallisten kokonaisuuksien hallintaan. He perehtyvät sekä oman alueensa esteettiseen traditioon että uusimman tekniikan suomiin mahdollisuuksiin.

Kaksi opiskelijaa naureskelee tietokoneen äärellä.

Elokuvaäänitys ja -äänisuunnittelu - Elokuvataide, taiteen maisteri

Äänisuunnittelijalla on tärkeä tehtävä elokuva- ja televisiotuotannoissa, joissa rakennetaan taiteellista ja elämyksellistä kokonaisuutta.

elokuvaäänitys ja -äänisuunnittelu

Elokuva- ja tv-käsikirjoitus - Elokuvataide, taiteen maisteri

Elokuva- ja tv-käsikirjoituksen maisteriopintojen tavoite on vahvistaa opiskelijan omaa persoonallista ilmaisua, elokuvallisen kirjoittamisen taitoja sekä valmiuksia toimia taiteellisessa ja tuotannollisessa prosessi- ja ryhmätyöskentelyssä. Maisteriopiskelija perehtyy alan keskeisiin teoreettisiin kysymyksiin ja tutkimustoiminnan harjoittamiseen.

Kaksi opiskelijaa lajittelee seinällä olevia post-it lappuja.

Elokuva- ja tv-tuotanto - Elokuvataide, taiteen maisteri

Elokuvataiteen maisteriohjelman elokuva- ja televisiotuotannon pääaineen tavoite on syventää opiskelijan valmiuksia hänen valitsemaansa suuntaan – kohti itsenäistä audiovisuaalista yrittäjyyttä, elokuva- ja televisiotuotannon alaa koskevaa tutkimus- tai kehitysprojektia, taiteellisen johtamisen ymmärryksen syvennystä tai vastaavaa opiskelijan kanssa yhdessä suunniteltavaa syventävää osaamista.

Kaksi opiskelijaa kameran kanssa punaisen esiripun edessä.

Elokuvaohjaus - Elokuvataide, taiteen maisteri

Elokuvataiteen maisteriohjelman elokuvaohjauksen pääaineen opinnot vahvistavat ohjaajaopiskelijan ideoinnin, ideakehittelyn, tarinan rakentamisen ja kerronnan taitoja sekä kehittävät ohjaajan omaa persoonallista elokuvallista tyyliä sekä tekijäidentiteettiä.

ohjaus2

Animation, Master of Arts (Art and Design)

Animaation maisteriohjelmassa tutkitaan tämän taianomaisen taidemuodon teoriaa ja käytäntöjä. Ohjelma on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja opiskelijat pääsevät osaksi laajaa kotimaista ja kansainvälistä animaatioalan verkostoa.

animaatio

Re:Anima (Erasmus Mundus), Master of Arts (Art and Design)

Re:Anima is oriented towards an international dimension of the industry and the profession. It envisions the creation of an international community of animators who make diverse connections and create a network for future career endeavours. Re:Anima strives for establishing a high-level profile and a network of global connections, namely via the involvement of international professionals in the programme, including experts from international production companies. With the combination of the students’ individual learning trajectory and a broad, multicultural orientation, Re:Anima assumes a unique presence in Europe, and strongly intersects with the needs of the animation film industry.

Opiskelijawebinaari | Maisteriopinnot taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa

Opiskelijamme kertovat kokemuksistaan taiteiden, suunnittelun ja arkkitehtuurin maisteriohjelmissa.

Watch the webinar recording
Student working on a project in a wood workshop. Photo: Mikko Raskinen / Aalto University
Haku maisterikoulutuksiin

Tohtoriohjelma

Taiteiden ja suunnittelun tohtoriohjelma tarjoaa opintoja arkkitehtuurin, elokuvan ja lavastuksen, median, muotoilun ja taiteen aloilla. Koulutus antaa tohtorikoulutettavalle valmiudet akateemiselle uralle korkeasti koulutettuna tutkijana ja myös monipuoliset valmiudet erilaisiin uravaihtoehtoihin vaativissa asiantuntijatehtävissä tiedeyhteisön ulkopuolella tai yrittäjänä.

Taiteiden ja suunnittelun tohtoriohjelma

Taiteiden ja suunnittelun tohtoriohjelma tarjoaa tohtoriopintoja arkkitehtuurin, elokuvan ja lavastuksen, median, muotoilun ja taiteen aloilla. Opintojen tavoitteellinen suorittamisaika on neljä vuotta.

Aalto ARTS

Miten tohtorinkoulutukseen haetaan?

Tietoa hakijoille ja tohtorinkoulutuksesta kiinnostuneille

A man with a doctor's hat on celebrating his promotion as a doctor with other doctors

Lue lisää Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta ja Aalto-yliopistosta

Maailmanlaajuisessa QS World University 2024 -rankingissa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on arvioitu maailman 8. parhaaksi (muotoilun ja taiteen alat). Maailman muuttuessa yhä arvaamattomammaksi, luovia taitoja ja ratkaisuja tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Koulutamme opiskelijoitamme maailmankansalaisiksi, jotka luovat mielikuvituksellisia, yhteistyökykyisiä ja epätavanomaisia lähestymistapoja monimutkaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta valmistuneet työelämässä

Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta valmistuneet työllistyvät erittäin hyvin koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Tältä sivulta löydät tietoa työllistymisestä sekä urakehityksestä viisi vuotta valmistumisesta.

Photo: Unto Rautio

Rankingit

Koulumme opetus, tutkimus ja luova työ on korkeatasoista, kansainvälisesti arvostettua ja laajasti tunnustettua.

Students at a flipchart writing

Opiskelijaelämää Aallossa

Tutustu opiskelijoiden ja Aalto-yliopistosta valmistuneiden tarinoihin!

Opiskelijat juhlivat lukukauden aloitusta opiskelijahaalareissa. Kuva: Lasse Lecklin

Opiskelu Aallon kampuksella

Aallon Otaniemen kampus tarjoaa monipuoliset puitteet asumiseen, opiskeluun ja vapaa-ajanviettoon. Tutustu kampukseen!

Two Aalto University students sitting under a big oak, drinking coffee and talking.

Tutustu opiskelijoidemme ja alumniemme tarinoihin

Stilli_elokuvasta_ Kukaan ei katso sinua silmiin

Vanhalla Nokian puhelimella kuvattu suomalaiselokuva saa maailmanensi-iltansa Rotterdamin elokuvajuhlilla

Kukaan ei katso sinua silmiin pääsi ainoana suomalaisena elokuvana Rotterdamin elokuvajuhlille.

Uutiset
Man in sunny winter cityscape

Aarni Kapanen kuvittaa jäbien tunteita

Visuaalisen viestinnän muotoilun ja podcastin keinoin irti toksisesta maskuliinisuudesta.

Uutiset
Irene Purasachit

Irene Purasachit törmäsi kukkateollisuuden jäteongelmaan – nyt hän tekee hylätyistä kukista materiaalia kukkaroihin ja käsilaukkuihin

Lähes puolet myyntiin kasvatetuista kukista päätyy roskikseen eikä kuluttajia ilahduttamaan. Muotoilun maisteriopiskelija ja kukkafani Irene Purasachit keksi ongelmaan ratkaisun ja tuli Suomeen sitä toteuttamaan.

Uutiset
cucumbers on a plate covered with biobased liquid

Hyvästit muovikääreille? Opiskelijat kehittivät uudenlaisen biohajoavan ”dipattavan” pakkauksen kurkuille

Dippaus kasvipohjaisessa seoksessa muodostaa suojaavan kalvon vihanneksen pintaan. Opiskelijatiimi esittelee pian ideansa kansainvälisessä biotekniikan kilpailussa.

Uutiset
Elokuvasta Pahanhautoja. Kuvassa Siiri Solalinna. Kuva: Andrejs Strokins

Aallon alumnien Alli Haapasalon ja Hanna Bergholmin elokuvien maailman ensi-illat Sundancen elokuvajuhlilla

Sundancen elokuvajuhlilla nähdään maailman ensi-illassa Suomesta kaksi pitkää fiktioelokuvaa ja yksi pitkä dokumenttielokuva. Elokuvista kaksi on ELOn alumnien ohjaamia.

Uutiset
Näytös21-voittaja Jenny Hytösen mallisto yhdistää kristalleilla kirjailtuja, läpinäkyviä verkkokankaita ja vahvasti niititettyä nahkaa.

Näytös21 lunasti paikkansa komeasti myös verkossa

Kaikki esitellyt mallistot ovat nähtävissä osoitteessa aalto.fashion. Pääpalkinnon sai Jenny Hytönen, myös Sofia Ilmonen ja Juha Vehmaanperä palkittiin.

Uutiset
Kuvataideopiskelijoiden ikkunainstallaatio oli esillä Amos Rex -museossa osana Egyptin varjo -opintoprojektia.

Opintoprojekti piirsi esiin Amos Rexin suositun Egypti-näyttelyn taustoja

Egyptin loisto -näyttelyn rinnalla kulki syksyn ja kevään ajan Egyptin varjo -kurssiprojekti.

Uutiset
A man in a soundproof studio waving an object to create sound

Äänien luomista ja riman nostamista - haastattelussa äänisuunnittelija Iivo Korhonen

Arkiset äänet tukevat henkilöhahmojen persoonallisuutta, ja näitä ääniä luo Iivo Korhonen. Hän kannustaa kaikkia suuriin unelmiin, sillä ne voivat muuttua todeksi.

Uutiset
Yksityiskohta muodin opiskelija Sofia Ilmosen mallistosta. Ilmonen on vuoden 2021 Hyères-finalisti.

Hyères-finaalissa jälleen kolme Aallon muodin opiskelijaa

Kymmenen finalistin joukossa ovat Venla Elonsalo, Sofia Ilmonen ja Arttu Åfeldt.

Uutiset

Pysy yhteydessä meihin!

Joukko ihmisiä keskustelee ja kävelee puisen portaikon lähellä sisätiloissa, kaiteet ja kattovalaisimet näkyvissä.

Tapahtumat ja messut hakijalle

Tulevat tapahtumat, messut ja webinaarit. Tarjoamme läpi vuoden mahdollisuuksia tavata Aalto-yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa.

Opiskelu Aallossa
Kolme henkilöä istuu jakkaroilla puupöydän ääressä modernissa sisätilassa, taustalla sumea näkymä ulos.

Juttele Aallon opiskelijoiden kanssa!

Oletko pohtinut, millaista opiskelu ja opiskelijaelämä Aalto-yliopistossa mahtaa olla? Tule juttelemaan opiskelijalähettiläidemme kanssa!

Opiskelu Aallossa
Ryhmä opiskelijoita

Tilaa uutiskirjeemme! (ulkoinen linkki)

Kiinnostaako Aalto? Tilaa hakijan uutiskirje ja pysy ajan tasalla tapahtumista ja hakuaijoista.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: