Aaltogether

Tunnetaidot

Autenttisuus - eli aitous - ja luovuus vahvistuvat, jos henkilö kokee psykologista turvallisuutta. Kun pyrimme kohti autenttisuutta, itsetuntemus on keskeistä.

Taustaksi

Autenttisuus, luovuus ja psykologinen turvallisuus kulkevat käsi kädessä. 

Mahdollisuus olla oma itsensä - aito, autenttinen - vaikuttaa voimakkaasti siihen, kuinka tyytyväinen ihminen on elämäänsä. Kun pyrimme kohti autenttisuutta, itsetuntemus on keskeistä. Se muodostuu kyvystä tunnistaa ja käsitellä omia kokemuksia ja tunteita. Kun hallitsemme tämän, myös yhteisömme toimii paremmin. 

Osa tunteista tulee ja menee. Positiiviset tunteet ovat usein tällaisia. Varsinkin jotkin epämiellyttävät tunteet voivat vaivata pitkään tai jopa lamauttaa toimintakykymme. Ärtymys voi kertoa väsymyksestä, stressistä tai alhaisesta verensokerista. Kateus saa meidät joskus vähättelemään työkaverin onnistumisia. Saatamme ilmastoahdistusta. Epämiellyttävilläkin tunteilla on silti tehtävänsä.

Entäpä jos tunnistaisimme nämä tunteet ja käyttäisimmekin niitä tienviittana. Jos kateus auttaisikin selventämään omia toiveita? Ja ilmasto- ja ympäristötunteiden kohtaaminen saisi meidät toimimaan aktiivisemmin? Jos puolestaan huomaamme jonkin rauhoittavan tai ilahduttavan meitä, voisimmeko tarkoituksella lisätä näitä asioita arkeemme? Tunteiden huomaaminen ja kohtaaminen voi auttaa meitä ymmärtämään ja muokkaamaan toimintaamme.

Tutkimukset osoittavat, että tunnetoimijuus on yhteydessä siihen että ihmiset sitoutuvat työhönsä ja siihen liittyviin muutoksiin. Tunnetoimijuus on toimimista tunteet huomioon ottaen ja sen ymmärtämistä, että tunteilla on merkitystä yhteisön toiminnassa.

Tunnetoimijuus vaatii psykologista turvallisuutta. Se taas vahvistuu selkeillä toimintatavoilla ja vaatii hyvää johtamista. Se on myös jokaisen yksilön toimintaa. Ja jos yhteisö tarjoaa psykologisesti turvallisen ympäristön, aitous ja luovuus pääsevät vahvistumaan.

Ohjeet 

Linkit seuraaviin löytyvät alta.

  1. Lue artikkeli Toksinen positiivisuus.
  2. Tee alla olevan linkin takaa ääni/mindfulness-harjoitus Hankalat tunteet. Se auttaa sinua selvittämään, voitko päästää irti tunteesta vai onko tunteella viesti, jota kannattaa kuunnella.
  3. Katso alta lyhytelokuva Onnea vaan. Se valaisee - huumorin keinoin - kuinka päähenkilön kyvyttömyys tai kyvykkyys voi vaikuttaa hänen ympärillään oleviin ihmisiin.
  4. Osallistu VOICE-koulutukseen, joka on suunniteltu kannustamaan harkittua ja toimivaa vuorovaikutusta, jolla luodaan yhteistyöhaluista ja voimaannuttavaaa työkulttuuria.

Toksinen positiivisuus – miten myönteisyydestä tulee myrkkyä?

Rohkaisevia, eteenpäin tuuppaavia neuvoja? Hyviä vinkkejä, miten sivuuttaa elämän haasteet ja paha olo ja edetä reippaasti kohti onnistumisia? Tarkastellaanpa asiaa.

Lue artikkeli! ⏰ ~4 min.
Tiilseinä, jossa toinen puoli varjossa

Oasis of Radical Wellbeing
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: