Aaltogether

Liikettä ja kehollisuutta aivojen eteen

Jo pieni määrä liikkumista voi virkistää aivoja ja rikastaa ajattelua.

Taustaksi

Liikkuminen ymmärretään usein stereotyyppisesti urheiluna. Joskus liikuntaa tarjotaan hoitokeinoksi tavalla, joka voi jopa lisätä ahdistusta liikkeelle kannustamisen sijaan. Liikunta on kiistatta terveellistä ja on tietysti vain positiivista, jos tuliterät lenkkarit ja porukassa urheileminen innostavat liikkumaan. Olisi kuitenkin hyvä tiedostaa myös, että jo pieni määrä liikettä voi virkistää aivoja ja rikastaa ajattelua.

Liike ja liikkuminen ovat paljon muutakin kuin urheilua. Hyvinvointia ei ehkä parhaiten lisää pitkä lista tavoitteita, haasteita ja vaatimuksia, joita työstämällä työstetään. Kehollisuus voisikin näkyä arjessamme ja eri tilanteissa monin eri tavoin. Kuinka liikkumisesta voisi tulla normaali osa arkea? Voisiko kehollisuus kuulua kokoustamiseen ja olla tavallinen osa luentoja ja oppimista?

Viime vuosina olemme alkaneet ymmärtää kehon ja mielen yhteyttä entistä paremmin. Lisääntynyt asiantuntijatieto on vahvistanut ymmärrystämme liikkumisen ja kehollisuuden yhteydestä hyvinvointiimme. Samalla arjen pirstaleisuus, infoähky, kiire ja stressi ovat lisänneet huolta aivojemme toiminnasta ja hyvinvoinnista.

Aalto-yliopisto on liittynyt valtakunnalliseen Liikkuva opiskelu -ohjelmaan, sekä Liikkuva yliopistolainen -hankkeeseen, joiden tavoitteena on lisätä jaksamista ja parantaa opiskelukykyä, luoda vahvempaa osallisuutta, tiiviimpää yhteisöllisyyttä ja saavuttaa näin myös parempia oppimistuloksia. Uusia palveluja on kehitetty, joista esimerkkejä ovat lähiliikuntatuokiot, Break Pro -liikuntasovellus, livestream-tuokiot sekä valmiit taukoliikuntavideot. 

Aaltolaisille on kampuksella tarjolla runsaasti erilaisia liikuntapalveluja. Hyvinvointireitti kutsuu hellittämään hetkeksi ja pohtimaan, miltä kulkeminen ja matkan varrella esiin nousevat teemat - tunteiden havainnointi, luontosuhteen vaaliminen, kehollisuus, rauhoittuminen ja kohtuullisuuden pohdinta - nostavat esiin.

Ohjeita

  1. Lue tausta-artikkeli Aivot liikkeelle! Kuinka kehollisuus parantaa hyvinvointia?
  2. Tutustu UniSportin Vähennä istumista ja paikallaan olemista - helposti materiaaliin
  3. Ota käyttöön Näin lisäät liikettä opetukseen, katso 6 vinkkiä! -sivujen materiaalit
  4. Tutustu ja löydä Vinkkejä hyvien tapojen luomiseen
  5. Tee Mindfulness-harjoituksia

Aivot liikkeelle! - Kuinka kehollisuus parantaa hyvinvointia?

Liike ja liikkuminen ovat paljon muutakin kuin liikunta.

Lue artikkeli! ⏰ ~ 5 min.
Tyhjä tuoli vihreässä ympäristössä

Miten kehollisuus näkyy luennoillasi?

    Frank Martela

    Ryhmätyötä varten halusin että ryhmissä olisi mielellään sekä tuttuja että tuntemattomia sekaisin. Niinpä pyysin opiskelijoita muodostamaan itse kolmen hengen ryhmät ja kirjoittamaan nimensä yhteen paperiin. Keräsin paperit, yhdistin satunnaisesti kaksi ryhmää ja laitoin niiden paperit samalle pulpetille luokan eteen. Sitten opiskelijat tulivat luokan eteen, etsivät oman lappunsa ja pääsivät seisten tutustumaan kolmeen uuteen ryhmäläiseensä. 

    - Frank Martela, apulaisprofessori, TUTA

    John Millar

    Jos oppimisen ohjaaja muistaa käyttää mindfulnessia tai tuo sen osaksi kontaktiopetusta pienenä ja ajateltuna toimintana, ei tarvita muuta kuin pieni pyyntö oppilaille tuntea ja ilmentää liikkeellä sitä, mitä heidän kehonsa tällä hetkellä tarvitsee.

     - John Millar, Vanhempi yiopistonlehtori, ELEC

    Picture of Lidia Borisova She is wearing a white shirt and red scarf and is smiling towards the camera.

    Yleensä yliopistoissa opiskelijat istuvat kuunnellen luentoja ja käyttävät näin aivojaan keskittymiseen ja oppimiseen. Ratinaalinen mielemme on kuitenkin vain pieni osa ihmistä. Jos ei luo yhteyttä kehon, tunteiden ja rationaalisen mielen välille, ihminen tuntee olevansa irrallaan. Good Life Engine -kurssimme käsittelee kaikkia näitä kolmea tasoa. 

    Good Life Engine -kurssilla järjestämme työpajoja useiden käsitteiden ja harjoitusten avulla rationaalisen mielemme ja hyvinvointimme parantamiseksi. Ne auttavat oppilaita saamaan yhteyden kehoonsa. Esimerkkeinä Wim-Hof-hengitys, japanilainen buto-tanssi ja energiaharjoittelu. Energiaharjoitus sisältää 12 harjoitusta kehon energian aktivoimiseksi. Harjoitusten etuna on, että ne kaikki ovat helppoja toteuttaa missä tahansa ympäristössä ilman välineitä. Ne ovat peräisin perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä ja taustalla on ajatus meridiaaneista kehossamme. 

    - Lidia Rauramo, kouluttaja, Aalto Ventures Programme 

    Jaana Suviniitty

    Opiskelijat muodostavat ringin ja siinä ringissä voi tehdä mitä vain. Laskeminen toimii aina: ensimmäinen kierros ihan vain tavallisia numeroita numerojärjestyksessä, toinen kierros voi olla vaikka takaperin, kolmas edellinen lisättynä oma jne, mahdollisuudet ovat rajattomat.  Oman lisänsä tuovat kolmella jaollisten numeroiden vaihtaminen taputukseen ja viidellä jaollisten numeroiden vaihtaminen jalan tömäytykseen. Siinä voi opetella toistensa nimiä, harjoitella eri statusten näyttämistä, kehonkieltä, vaikka mitä. Hampaattomat eläimet tässä samaisessa ringissä on myös koettu ja hauskaksi havaittu. Opettaja on tietenkin aktiviteetissa mukana. 

    - Jaana Suviniitty, post-doc-tutkija/pedagoginen asiantuntija, ENG 

    Oasis of Radical Wellbeing
    • Julkaistu:
    • Päivitetty: